Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Belgia jakautuu kahtia? 15.12.2006

Belgian julkinen ranskankielinen uutiskanava rtbf lähetti keskiviikkoiltana 13.12. ylimääräisen uutislähetyksen, joka on järkyttänyt koko maata ja siirtyy journalismin historiaan.

Siinä kerrottiin, että maan hollanninkielinen osa Flander oli irrottautunut Belgian liittovaltiosta ja perustanut oman kuningaskunnan, Belgian kuningas Albert II oli paennut maasta jne.

Ensimmäisten 40 minuutin jälkeen ruutuun tuli teksti: tämä on fiktiota.
Lähes 90 % katsojista oli kuitenkin ottanut jo uutisen todesta - olihan se luotetulla uutiskanavalla tuttujen uutistoimittajien kertomana. Jotkut olivat kiiruhtaneet kuninkaanlinnan edustalle Belgian lippujen kanssa osoittamaan solidaarisuuttaan, ääriflaamit taas oman eduskuntansa edustalle juhlimaan eroamista liittovaltiosta. Tarkka tv-katsoja saattoi huomata suorissa uutiskuvissa vihjeitä fiktiosta esimerkiksi naureskelevien mielenosoittajien kasvoilla, mutta suurin osa katsojistahan seuraa uutisia vain puolitarkkoina.

Varmaan kaikki muistatte Orson Wellesin viime vuosisadan alkupuolen radiouutisen marssilaisten hyökkäyksestä Yhdysvaltoihin. Ihan samanlaista paniikkia ei sentään syntynyt Belgiassa, mutta rtbf:n johtajan Jean-Paul Philippot´n asema on nyt vaakalaudalla. Torstaina hän esitti virallisen anteeksipyynnön ruudussa niille belgialaisille, joiden mielenrauhaa uutinen oli kohtuuttomasti järkyttänyt.
Monet poliitikot ovat kuitenkin edelleen vaatineet hänen erottamistaan vastuuntunnottomaksi koetun uutisfiktion vuoksi. Rtbf puolustautuu selittämällä, että uutisfiktion tarkoituksena oli herättää tavallisetkin belgialaiset akuuttiin poliittiseen tilanteeseen, jossa maa uhkaa jakaantua kahteen eri osaan.
Keskustelu ainakin on käynnistynyt.

Belgian journalistiliitto on tuominnut uutisfiktion epäeettisenä. Lisää verkossa ainakin sivuilla www.rtbf.be Verkkoon on syntynyt myös puolesta ja vastaan blogit, puolesta www.petitiononeline.com/rtbf1312/petition.html ja vastaan http://contrelartbf.hautetfort.com.

Raili Manninen

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »