Freelancerin valinta - kauppias, kirjanpitäjä, toimittaja ja siivooja samassa paketissa 27.10.2006

Voi kuinka pieninä murusina onkaan mun leipäni maailmalla… Mitä muuta voi raportoida freen urasta ja urakehityksestä?

Maaliskuisena iltapäivänä luistellessani Näsijärven jäällä sen tajuan: Olin urani huipulla lapsena. Toimitin sukumme iloksi Taru-lehteä. Tein lehteni toimituksessa kaiken alusta loppuun saakka itse ja käytin itsestäni titteliä päätoimittaja. Vuosikerran hinta oli seitsemän markkaa, minkä ainakin muutamat sukulaiset maksoivat käteisenä. Myöhemmin tein partiolaisten lehteä, päätoimittajana, ihan oikeasti valittuna. Elämä alkoi kuitenkin kuljettaa nuorta naista sen verran kovaa, että partio jäi, samoin hieno titteli.

Free-työ tuntuu houkuttavan monia – enimmäkseen, koska käsitykset työstä ovat vääriä. Nurmikko vihertää aina aidan toisella puolella enemmän. Työsuhteinen haikailee vapaaseen ammattiin, koska haluaisi kirjoittaa vain siitä, mistä itse tykkää. Koska haluaisi pois oravanpyörästä. Koska haluaisi kohta freeksi jäätyään nähdä nimensä komeasti jutussa, joka tietenkin ilmestyisi jossakin Hyvin Suuressa ja Kauniissa aikakauslehdessä – mehän olemme kaikki niin päteviä ja taitavia.

Freen arkitodellisuus vain on kovin toisenlaista. Se on leipä, joka kootaan pienistä muruista. Se on ideointia ja juttukauppaa, sopimusneuvotteluja, haastattelemista, kirjoittamista ja tarkistamista. Se on jatkuvaa epävarmuutta; pomot vaihtuvat tiuhaan tahtiin, freen osa on sopeutua. Se on kirjanpitoa ja arkistointia, työhuoneen siivoamista. Se on välillä väsyttävää kiireisten pomojen tavoittelua, vastausten odottelua. Se on itsetunnon ankaraa koettelua. Olenko hyvä, kun ah, niin loistavat ideani eivät löydä kotia? Olenko hyvä, kun juttuni jää julkaisematta? Luistelenko railoon oman erinomaisuuteni kanssa?
Onneksi iso osa ostavista toimittajista muistaa kertoa freelle myös perusteet. Usein ne ovat varsin inhimilliset.

Hyvä journalisti saa työpaikalla usein palkinnon työstään. Hänet ylennetään toimituspäälliköksi, julkaisujohtajaksi, päätoimittajaksi. Hänelle tarjotaan liitteen tuottajan tehtäviä. Pakkakin on hitusen parempi. Miten tässä jaossa käy freen, eteneekö hän mihinkään vai polkeeko paikallaan? Alkaako freen puikoista putkahtaa kerta toisensa jälkeen samanlaista villasukkaa?

Freen urakehitys on kuin veteen piirretty viiva. Sitä on ja sitä ei ole.

Freen urakehitykseksi voisi nimittää vaikka sitä, jos ja kun pääsee tyydyttävään tilanteeseen. Kun pääsee vakituiseksi freelanceriksi (ei kuitenkaan avustajaksi) lehteen, jossa maksetaan asiallisesti ja kohdellaan kunnioittavasti – kuin muitakin ammattilaisia. Kun voi keskittyä tiettyihin aiheisiin ja siten erikoistua. Kun näkee palkkapussissa työn hedelmät: paljon työtä, paljon rahaa, vähän työtä, vähän rahaa. Kun saavuttaa tavoitteensa – kehittyy kirjoittajana tai kuvaajana tai saa jalkansa tukevasti tiettyjen lehtien oven rakoon. Kun voi halutessaan singahtaa juttukeikalle maapallon toiselle puolelle.

Freelancerius on journalistiutta ja yrittäjyyttä, samassa paketissa. Jos tämän kieltää, voi siirtyä etsimään vakituista työpaikkaa.

Freelancerius on elämäntapa: Vapaus houkuttelee enemmän kuin tittelit ja edut, eikä omaa egoa tarvitse suojata Ison Yhtiön sateenvarjolla. Mä oon mikä oon, en voi muuksi tulla….

Voiko free olla uraihminen? Suomen Journalistiliiton heikoimmin ja parhaiten ansaitsevat löytyvät freelancereista. Raha voi olla uramittari, mutta se voi olla olematta.

Kun luistelen Näsijärven jäällä sunnuntaipäivänä, tiedän, että voin tulla tänne huomennakin. Voin luistella ihan niin pitkään kuin minua vain huvittaa.
Useimpina päivinä ajattelen, että tämä on riittävän hyvää elämää ja urakehitystä.

Julkaistu Taikin Erikoistoimittajakurssin Blok-kurssijulkaisussa 20.10.06

TERHI FRIMAN