Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Otavan ostajille kerrottiin free-työn palkkioista ja -sopimuksista 18.10.2006

Journalistiliiton työehtoasiamies Petri Savolainen tapasi 17. lokakuuta Otavan oppimateriaalipuolen kustannusjohtajaa ja yhtiön henkilöstöjohtajaa talon freepalkkio- ja sopimuskäytännöistä.

Kolmisenkymmentä Otavaan työskentelevää free-graafikkoa, -taittajaa ja -valokuvaajaa otti kesän jälkeen yhteyttä liittoon palkkioiden matalasta tasosta, sekä sopimusten laajoista tekijänoikeusehdoista.

Keskustelussa vahvistui käsitys siitä, että Otavan palkkiot vaihtelevat huomattavasti. Hinnoitteluperusteena voi olla esimerkiksi 20 euroa taittosivulta. SFJ:n ja Journalistiliiton palkko-ohjeistus puhuu 35 eurosta kirjan sivun rutiinitaitostakin. Rutiinia vaativampi on luonnollisesti tätä kalliimpaa.

Tuntihinnoiksi muutettuna taittotyön hinta liikkuu 13-25 euron välillä tunnissa. Tästä yrittäjä-freelancer maksaa vielä YEL-eläkevakuutuksen, alvit, ym. toiminnasta aiheutuvat kulut. Merkittäviä palkkionkorotuksia tapaamisessa ei luvattu; oppikirjakustantamisessa varsinkin kun marginaalit ovat pienet.

Free-sopimusten osalta esillä olivat tekijänoikeusehdon laajuus, ja ettei
freelle juuri koskaan kantaudu tietoa aineiston käytöstä. Kuitenkin esimerkiksi
saman konsernin toinen osa, Yhtyneet Kuvalehdet on sitoutunut kertomaan freelle,
missä aineistoa on käytetty. Lisätyöstä sopimuksessa ei sovita mitään. Esimerkiksi taittotyölle on käytännössä tyypillistä, että työmäärä saattaa muuttua alunperin tiedetystä. Tällöin olisi hyvä ennakolta tietää, miten mahdollinen lisätyö korvataan. Sama koskee muitakin kestosopimuksia, joissa työ vie pidemmän aikaa kuin pari päivää.

Erityisesti taittajien harmi on myös
toimeksiantajan tuottamien aineistojen viivästyminen. Tämä johtaa freen aikataulun siirtymiseen eikä se yksin auta, että freen dead linea siirretään vastaavasti. Free on voinut sopia tuon ajan jo jollekin muulle
toimeksiantajalle. Viestinnän Keskusliiton ja SJL:n välinen free-sopimus määrittää vain tekijän viivästyksen. Ostajan viivästykseen ei ole olemassa alalla automaattisia pelisääntöjä.

Esiintulleet pointit luvattiin ottaa pohdintaan, kuten palkkiotkin. Myös
yhteydenpidon jatkosta sovittiin. Liiton puolelta lupauduttiin tulemaan mukaan
Otavan free-tapaamiseen. Tällaisia on ollut oppimateriaalipuolella aikaisemmin
muutama ja uutta suunnitellaan.

Otavan toiveena liitolle oli, että liitto
selvittäisi myös muiden keskeisten kirjankustantamoiden palkkiotasoja ja
sopimuksia.

PS/AK

Katso tuoreimmat »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »