Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

A-lehtien freet nyrpeinä talon sopimukselle 20.9.2006

"Ota tai jätä -tarjous on kiristystä", kiteytti vuosia lehtitaloon kirjoittanut free tunnelmat toimitusosaston ja freelancereiden tapaamisessa tiistaina. "Ei A-lehtien paperista voi käyttää nimitystä sopimus, kun neuvotteluja ei oikeasti käydä eikä sopimusvaraa löydy."

Tilaisuuden aluksi kuultiin kuitenkin hyviä uutisia. A-lehtien työsuhdepäällikkö Pirjo Puuperä on ottanut talon free-sopimuksessa hiertäneeseen vahingonkorvausvastuupykälään saman kannan kuin Viestinnän Keskusliitto. Kirjaus tarkoittaa Puuperän mukaan sitä, että free myy vain omaa työtään eikä loukkaa muiden tekijänoikeutta. A-lehdet on ilmoittanut ettei varsinaista sopimuslomaketta tulla kuitenkaan muuttamaan. Paperissa lukee jatkossakin, että free vastaa "A-lehdille maksettavaksi tulevista kolmansien korvauksista sekä vaatimuksiin liittyvistä oikeudenkäyntikuluista ja muista kustannuksista".

Journalistiliiton asiamiehen Petri Savolaisen mukaan riittää, että tulkinta on saatu mustaa valkoisella. Uusiksi sopimusta ei tarvitse kirjoittaa.

Painostaminen ei kuulu sopimusvapauteen

A-lehtien sanelulinja on nostanut karvat pystyyn monella talon vakifreellä. A-lehdillä on ollut hyvä maine freen työllistäjänä, palkkiot ovat tulleet ajallaan, talossa on osaavia briiffaajia ja editoijia. Nyt hyvä yhteistyö on saanut kolauksen ja moni miettii, haluaako tehdä näillä ehdoilla työtä A-lehdille.

Neuvottelutilanteen ahdistavuutta on lisännyt se, että free on kutsuttu palaveriin päätoimittajan ja toimituspäällikön kanssa ja samalla on painostettu paperin allekirjoittamiseen. Poikkeuksellista tilanteessa onkin se, että tiettyjen lehtien päätoimittajat on valjastettu sopimusneuvotteluihin mukaan. Aiemmin sopimuspainetta on tullut talon terävästä päästä ja juristeilta.

"Sopimusvapauteen ei kuulu painostus ja toisen huonomman aseman hyväksikäyttäminen. Sopimisen lähtökohtana on oltava aito neuvottelutilanne", Petri Savolainen muistutti. Freelancerin tulisikin muistaa, ettei mitään sellaista kannata allekirjoittaa, mitä ei hyväksy tai ymmärrä.

Kun free-yhdistys kysyi jäseniltään A-lehtien sopimustilanteesta, vain 20 ilmoitti allekirjoittaneensa sopimuksen. 21 kertoi, että sopimusta on tarjottu ja painostus on ollut osin kovaakin. Allekirjoittaminen on ollut ehtona yhteistyön jatkumiselle, mutta paperi odottaa yhä pöydällä. Moni heistä on myös ilmoittanut ettei tule sopimusta allekirjoittamaan, vaan siirtyy paremmille toimeksiantajille. Lähes 40 vastaajista jatkaa työtään entiseen malliin, eikä sopimusta ole edes tarjottu.


Millä ehdoilla free tekisi A-lehdille?

"Miksi A-lehdille ei riitä vapaa käyttöoikeus talolle ja freelle? Mihin he tarvitsevat kaikki oikeudet? On kohtuutonta vaatia näin laajoja oikeuksia ilman, että palkkio on tuntuvasti kovempi", kuului valokuvaajan tuskastunut viesti työsuhteisille kollegoille. A-lehtien sopimus estää esimerkiksi valokuvaajan oman tuotannon julkaisemisen valokuvakirjana, ellei asiasta päästä erilliseen sopimukseen. Esimerkiksi Yhtyneille Kuvalehdille vapaat käyttöoikeudet riittävät.

A-lehtisopimuksella halutaan kaikki oikeudet, mutta palkkioita ei koroteta. Tämä on vastoin VKL:n ja Journalistiliiton Toimitus- ja myyntiehtosopimuksen linjausta.

Freelancereita puhuttivat myös sopimuksen vaikutukset haastateltavien oikeuksiin. Kenellä on vastuu siitä, että haastateltava tietää, missä yhteydessä ja välineessä esimerkiksi henkilöhaastattelua käytetään tulevaisuudessa? Sopimushan antaa lehtitalolle täyden omistusoikeuden lisäksi muuttamis- ja edelleenluovutusoikeudet sekä "yksinoikeuden määrätä Aineiston käyttämisestä millä tahansa nyt tunnetulla tai tulevalla tavalla ja missä muodossa tahansa". A-lehtien "eettinen puhdistus" eli Katso-lehden myyminen helpotti kuitenkin paikalla olevien journalistien huolta lähitulevaisuuden käyttötarkoituksista. Työsuhteiset kollegat kertoivatkin talon olevan varsin tarkka esimerkiksi siitä, millaista aineistoa myydään eteenpäin Mainio.net -sivustoon.

Neuvotteluja jatketaan

Journalistiliitto jatkaa A-lehtien sopimuksen käsittelyä. Freelancereiden yhteisenä tavoitteena on, että laajemmista oikeuksista on saatava korkeampi palkkio. Talon neuvottelulinjaan on saatava muutos, sanelun on loputtava ja on oltava mahdollisuus sopia myös toisin. Tavoitteena on sopia vapaasta käyttöoikeudesta kaikkien oikeuksien sijaan.

Tilanteen toivotaan laukeavat neuvotteluteitse ilman painostuskeinoja.
"Tavoitteena on paluu normaaliin yhteistyöhön nykyisten kriisipalaverien sijaan", kertoi Petri Savolainen.

A-lehtien toimitusosasto lupasi, että viestiä viedään eteenpäin talon sisällä.
"On myös meidän työsuhteisten etu, että free-työstä saadaan oikeudenmukainen korvaus ja sopimus. Näin talo tekee jatkossakin laadukkaita lehtiä yhdessä freelancereiden kanssa", summasi toimistuosaston puheenjohtaja Martti Paananen.

AK

Katso tuoreimmat »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »