Freesopimusten vastuukiista ratkennut 20.9.2006
Vastuuasiaan on A-lehtien ja Kouvolan Sanomien freesopimusten ympärillä
käytyjen keskustelujen ja selvittelyjen tuloksena saatu aikaan positiivinen
ratkaisu.
Sanomien ja A-lehtien freesopimuksissa on vuosien ajan ollut kirjaus freelancerin vastuista kolmannelle. Muissa lehtitaloissa tällaista ei ole esitetty.
Vastuukirjaus on vuosien ajan herättänyt huolta freelancereiden keskuudessa, kun muistissa on ollut mm. Nostokonepalvelun oikeustapaus joidenkin vuosien takaa. Siinähän käräjäoikeus tuomitsi Helsingin Sanomat maksamaan 15 miljoonaa markkaa ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut Nostokonepalvelun yritystoimintaa haitanneesta loukkaavasta kirjoittelusta.
Hovioikeus kumosi tuomion.
Monille freelancereille "kustantajan vastuun siirto freelle" on ollut suurin syy siihen, ettei kummankaan talon sopimuksia ole allekirjoitettu.
Vastuuasiaan on A-lehtien ja Kouvolan Sanomien freesopimusten ympärillä käytyjen keskustelujen ja selvittelyjen tuloksena saatu aikaan positiivinen ratkaisu. Esitetyissä tulkinnoissa kolmannen vastuut rajautuvat vain immateriaali- eli tekijänoikeuksiin. Freelancer siis vastaa siitä, ettei hän työllään loukkaa toisen tekijänoikeutta. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että free vastaa myyvänsä omaa työtään. Tämän jokainen free pystyy takaamaan.
Sopimuskirjauksia suppeamman tulkinnan taakse ovat parin viime viikon aikana tulleet Viestinnän Keskusliiton työehtopäällikkö Juha-Matti Moilanen, A-lehtien työsuhdepäällikkö Pirjo Puuperä ja viimeisenä pari päivää sitten Sanoma Osakeyhtiön päälakimies Tea Telamo.
Sopimuksia ei tiettävästi olla muuttamassa, mutta vastuuta koskevan sopimusehdon tulkinta on nyt saatu "mustaa valkoisella". Tämä mielestäni riittää. Edelleen kummankin lehtitalon sopimuksen laajat tekijänoikeusluovutukset ja menettely sopimusten aikaansaamiseksi ovat
keskustelun alla. Syytä kiirehtiä tekemään sopimuksia ei siis vielä ole.
Petri Savolainen
työehtoasiamies, OTK
SJL