Kokousta pitkän kaavan mukaan 19.9.2006
Freelancer-journalistien hallitus istui taas pitkän kokouksen: edunvalvonnan ja sosiaaliturvan koukeroiden pohdinta on aikaavievää puuhaa.
A-lehtien pitkään hiertäneet kohtuuttomat vaatimukset freelancer-sopimuksissa puhuttivat kokousta jälleen.
Hyvä puoli työnantajan ahneudessa on se, että tilanne on saanut freet aktivoitumaan ja selvittämään oikeuksiaan joukolla. Lisäksi työnantajan tylyys on luonut aivan uusia yhteistyösuhteita työsuhteisten journalistien ja freelancereiden välille.
Freelancereiden kohtelu kertoo työsuhteisillekin siitä, millaista linjaa työnantaja on halukas työn ehdoissa vetämään. A-lehtien toimitusosasto onkin kutsunut talon freet yhteiseen neuvonpitoon.
Isoimpia pulmia sopimusluonnoksessa on työnantajan vaatimus vahinkovastuun siirtämisestä freelancerille. Ehkä tiukan linjan takana ovat kokemukset yhtiön viime aikojen sählingeistä muun muassa Katso-lehdessä.
80 freelanceria on ottanut yhdistykseen yhteyttä ja vain parikymmentä heistä on allekirjoittanut A-lehtien kohtuuttoman sopimuksen. Kaikille paperia ei ole edes tarjottu. Moni free on ilmoittanut, ettei tee enää töitä A-lehdille, jos sopimuksen allekirjoittaminen on ehto töiden jatkumiselle. Tämä taas voi johtaa pidemmän päälle A-lehtien vaikeuksiin saada haluamiaan freelancereita kilpailevien talojen tarjotessa kohtuullisempia työn ostamisen ehtoja.
Yksinyrittäjien työterveyshuolto takkuaa kunnissa
Free-yhdistys on saanut päätöksen uudesta Kelan tukemasta Aslak-kuntoutuskurssista jäsenilleen. Se järjestetään ensi vuonna.
Hallitus päätti myös ryhtyä selvittämään yksinyrittäjien työterveyshuoltoa. Nyt se vaihtelee kunnittain paljon, ja useimmat freelancerit jäivät sen ulkopuolelle.
Keskeisiin lehtitaloihin luodaan free-yhteysmiesverkosto. Nimet alkavat olla pitkälti kasassa ja yhteyshenkilöille järjestetään jo tänä vuonna myös koulutusta tehtäväänsä.
Näitä verkkosivuja pyritään parantamaan, vaateet ovat muuttuneet oman yhdistyksen perustamisen jälkeen. Sivuja toimittamaan ilmoittautui joukko vapaaehtoisia syksyn free-seminaarissa, ja nyt työ yritetään polkaista käyntiin.
Sjl:n ja Suomen arvostelijain liiton yhteiseen palkkiokyselyyn on tullut noin 250 vastausta. Mahdollisimman tarkan tuloksen saamiseksi lisää kaivataan, aikaa on syyskuun loppuun.
Seuraavan free-luettelon suhteen jatketaan entistä käytäntöä: yhdistyksen jäsenet saavat tietonsa mukaan ilmaiseksi, muilta liiton jäseniltä peritään 25 euron maksu. Monet liiton yhdistykset maksoivat tämän viime vuonna kokonaan tai osin jäsentensä puolesta.
Kansainvälisissä asioissa todettiin, että Euroopan journalistiliitto pitää hallituksen kokouksen Helsingissä lokakuun lopulla. Kokouksen keskeisenä teemana ovat freelancer-asiat, ja niistä keskusteluun osallistuvat myös meidän edustajamme.
Lisäksi kokous pui ison joukon järjestön toiminnalle välttämätömiä, mutta melko kuivakoita talous- ja hallintokysymyksiä.
Iloisena uutisena kannattaa kertoa, että yhdistyksen jäsenmäärä on edelleen nousussa. Uusia ja muista yhdistyksistä siirtyviä jäseniä hyväksyttiin taas koko joukko.
HJ