Omaleimaista bulkin tilalle, ja nopeasti 30.8.2006
Freelancerin kannattaa harrastaa vapaa-ajattelua, olla idealisti ja valita juttuihinsa yllättäviä näkökulmia. Sillä pelastautuu osin bulkkitavaran tekijästä innostuneeksi laatutavaran tuottajaksi, lennätti freelancereiden seminaariajatuksia Hanna Jensen paneelialustuksessaan Raaseporissa.
Oli ilahduttavaa freeseminaarien pitkässä historiassa huomata, miten vuodet ovat vaikuttaneet. Vajaa 10 vuotta sitten vakuuteltiin, että freelancer nukkuukin työkännykkä tyynyllään ollakseen hyvä ja työteliäs free aina valmiina.
Nykyään asian voi nähdä toisinkin. Free tekee päätöksiä ja ohjaa omaa toimintaansa, parhaassa tilanteessa valitsee itse toimeksiantajansa.
Paneeli freelancereiden työllistäjistä osoitti, että tulevina vuosina kysyntää on erityisosaajista, niin monimedian hallitsijoista kuin tietyn erikoisalan ammattilaisista. Paneeli herätti runsaasti keskustelua tekniikan ja sisällön suhteesta. Erityisen rakas aihepiiri on radio- ja televisiopuolella.
Vapaan oma valinta
Vapaa journalisti Hanna Jensen suuntasi freeseminaarin ydinkysymyksen yleisöä ilahduttaneesti toisin. Hän kehotti freelancereita kysymään idealistisesti: kenen haluan työllistävän itseni sen sijaan, että pohtisimme sitä, kuka freelancerit työllistää tulevaisuudessa.
Jensen sai lukuisia kiirtoksia freesistä alustuksestaan ja ajatuskuvioistaan keskustelussa, johon osallistuivat myös ET-lehden päätoimittaja Tarja Hurme, Alma Median Lehdentekijöiden tuottaja Sami Turunen, Tarinatalon toimitusjohtaja Kari Tervo ja Yle kulttuurin kehityspäällikkö Armi Kyynäräinen Tiedeohjelmista.
-Yle tarvitsee freelancereita tulevaisuudessakin. Olkaa aktiivisia ja laaja-alaisia, kehittäkää itseänne, usutti Kyynäräinen, eikä myöntänyt, että tekninen taitaminen voittaisi journalistisen osaamisen.
-Uutisten nykydramaturgian taju ja osaaminen pitää olla, vaikkei kaikkea tekniikkaa hallitsisikaan, säesti Tervo.
Useampi semiaarilainen epäili luovuuden ja kiristyneiden aikataulujen yhteensovittamista vaikeksi yhtälöksi ja bulkin tuottamiseksi kasvualustaksi.
Tervolla oli aiheesta selkeä näkemys.
-Pitää olla nopeasti luova. Ei ole enää tilaa hitaasti luoville.
Tarpeet kasvavat ydintoimituksissa
Hanna Jensen piti tärkeänä, että freelancerit sisäistävät yrittämisen ja mieltävät itsensä tulevaisuudessa itse itsensä työllistäviksi.
-Toimeksiantajat ostavat meiltä hyvää sisältöä ja palvelua.
Pienellä puhelinkierroksellaan päätoimittajille Jensen sai kuulla muun muassa sen, miten Suomessa on freelancereita, muttei hyviä freelancereita. Päätoimittaja Hurme taas puhui lämmöllä pitkään jatkuneista vakituisista freesuhteista.
Tuoreille tekijöille jalansijan löytäminen voi olla vaikeaa, sillä uusille kirjoittajille löytyy esimerkiksi Hurmeen lehdessä tilaa vain, jos joku vakituinen siirtyy muualle tai lehti laajentaa erikoisalojaan.
Sanoma Magazinen puolesta Hurme uskalsi silti lausua, että freelancereiden tarve lehtitalossa kasvaa tulevaisuudessa lehtien siirtyessä ideoiviin ja editoiviin ydintoimituksiin.
R.K-R.