Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Vastakkainasettelun aika on ohi - vai onko? 30.8.2006

"Työsuhteiset ja freelancerit on saatava edunvalvonnassa samaan rintamaan, muuten emme voi menestyä", korosti Journalistiliiton uusi puheenjohtaja Arto Nieminen Karjaan free-seminaarissa viikonloppuna.

Liitossa on ymmärretty jo pitkään, että myös työsuhteiset journalistit hyötyvät siitä, ettei alalle synny halpamarkkinoita. Huonot palkkiot ja alityöllisyys ovat olleet liitossa viime vuosina entistä enemmän esillä. Siitä huolimatta puhutaan yhä samoista asioista kuin 30 vuotta sitten. "Voisi ajatella, ettei mitään ole saatu aikaan", Nieminen totesi.

"Vaikka taloudellista ahdinkoa ei ole, työnantaja pyrkii teettämään työtä aina vain halvemmalla. Tämä koskee sekä työsuhteisia että freelancereita."

Työantajien asenteiden kiristyminen ja ajattelun pörssiytyminen näkyy muun muassa ulkoistamisina, YT-neuvottelujen ja määräaikaisen työn lisääntymisenä. Samaan aikaan palkkiot polkevat paikallaan tai laskevat.

Vajaatyöllisten freelancereiden määrä on noussut 32 prosentista 34 prosenttiin vuosina 2002 - 2004, samaan aikaan freelancereiden vuositulot nousivat vain 100 euroa. Ylessä maksetut free-palkkiot laskivat 15,5 prosenttia vuonna 2003, 4 prosenttia 2004 ja 4,5 prosenttia 2005.

Vaikka lehtitalot tekevät ehkä parempaa tulosta kuin koskaan, työnantajapuoli näyttää olevan haluton sopimaan asioista neuvotteluteitse. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että liiton käymien oikeudenkäyntien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti.

Mitä siis freelancereiden asiassa on tehty?
Liittoon on muun muassa luotu free-strategia. On solmittu freetyötä säätelevä VTA-SJL-sopimus. Yhtyneet-sopimuksellä on sovittu radio- ja tv-freelancereiden työn ehdoista. On neuvoteltu talokohtaiset free-sopimukset Yhtyneiden Kuvalehtien ja Talentumin kanssa. On perattu määräaikaisuuksien perusteita, koulutettu ostavia toimittajia ja lobattu yrittäjäin sosiaaliturvauudistuksissa.

Kevään liittokokouksessa free- ja pätkätyö nostettiin edunvalvonnan etulinjaan.
"Me teemme oikeita asioita, mutta maailma juoksee koko ajan karkuun. Tämän tilanteen haluan muuttaa", Nieminen sanoi. Reagoinnin sijaan asioihin pitää puuttua aktiivisemmin. "Salamavoittoja ei ole kuitenkaan odotettavissa", hän muistutti.

Freelancereiden edunvalvonnassa on käytettävä eri keinoja kuin työsuhteisten asioita ajettaessa. Kun työsuhteisten kollegojen asiat eivät etene toivotulla tavalla, neuvotteluita vauhdittaa aina mahdollisuus työtaisteluun.

Oivana esimerkkinä free-edunvalvonnan monimutkaisuudesta toimii A-lehtien free-sopimuksesta käytävät neuvottelut. Jos freelancerit laittavat talon boikottiin, lehdet joutuvat vaikeuksiin, mutta niin myös freelancerit. Löytyykö meistä solidaarisuutta? Ovatko freelancerit valmiita ottamaan riskin siitä, että tulot loppuvat ja suhde lehtitaloon katoaa yhteisen asian vuoksi?
Löytyykö työsuhteisilta kollegoilta solidaarisuutta? Ratkaisisiko työtaistelu ongelman?
"Ilman työsuhteisten ja freelancereiden yhteistä rintamaa me emme voi onnistua", Nieminen totesi.

Ay-toiminnassa tuntuu välillä, ettei ole mitään keinoja vaikuttaa asioihin. Hanskoja ei kuitenkaan voi nakata naulaan.
"Jos tuntee itsensä voimattomaksi, näistä hommista on lähdettävä kävelemään. Aina on keksittävä uusia ratkaisuja asioiden eteenpäin viemiseksi", Nieminen sanoi.


AK

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »