Aloite itsensä työllistävien ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta luovutettiin STM:lle 20.6.2006
Valtiosihteeri Leila Kostiainen vastaanotti tiistaina sosiaali- ja terveysministeri Tuula Haataiselle osoitetun aloitteen itsensä työllistävien aseman parantamiseksi ansiosidonnaisessa työttömyysturvassa.
"Omaa osaamistaan myyvien, itsensä työllistävien sosiaaliturva on yhä huonompi kuin palkansaajien", aloitteessa todetaan. Ero on erityisen selvä ansiosidonnaisessa työttömyysturvassa, koska itsensä työllistävien on vaikeata päästä sen korvausten piiriin.
"Yrittäjille tarkoitettujen työttömyyskassojen jäsenmaksut ovat kalliit, ja edellytykset ansiosidonnaisen työttömyysturvan saamiseksi ovat tiukat", aloitteessa muistutetaan. Vielä hankalampi asema itsensä työllistävillä on palkansaajakassoissa, koska ne eivät voi voimassa olevien määräysten perusteella vakuuttaa ei-työsuhteisia.
Kostiainen lupasi, että aloite otetaan käsittelyyn sosiaali- ja terveysministeriössä. Lainmuutoksia vaativaa uudistusta ei ole kuitenkaan realistista odottaa vietäväksi läpi nykyisessä eduskunnassa, koska esitysten on hallituksen päätöksen mukaan oltava eduskunnassa viimeistään syyskuussa. Lisäksi vuoden loppuun asti ministeriön voimavaroja syö Suomen EU-puheenjohtajuuden tehtävät.
Valmistelutyö voi kuitenkin auttaa asian saamista seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan.
Aloitteen takana ovat Journalistiliitto, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Rakennusliitto, STTK:n yrittäjäneuvottelukunta sekä Akavan Erityisalat ry. Aloitteen luovuttivat valtiosihteeri Kostiaiselle STTK:n yksikön johtaja Matti Hynynen ja Journalistiliiton hallituksen jäsen Juhani Artto.
JA