Ensikertalainen liittokokouksessa 15.6.2006
Liittokokous tuo jo sanana mieleen pönäkän menon seitsemänkymmentäluvulta. Lähtiessäni Journalistiliiton liittokokoukseen ihmettelin, miksi siihen tarvitaan kolme päivää. Eikö lyhyempi aika riittäisi?
Ei. Liittokokous on Journalistiliiton tärkein rituaali, ja riitithän tekevät asioista merkittäviä.
Kieltämättä oli komeaa seurata livenä jännitysnäytelmää nimeltä puheenjohtajan valinta, ja vieläpä voittajan puolella. Ensikertalaisen silmin liittokokous näytti tyrmäävän massiiviselta. Kokouspaikka Hotelli Rosendhal oli kuin Ruotsin-laiva täynnä toimittajia.
Hektisestä tunnelmasta huolimatta jäi mietityttämään, voisiko asioita järjestössä tehdä nopeammin ja notkeammin. Esimerkiksi jos nyt tehty aloite ei saanut kannatusta, sen voi tehdä neljän vuoden päästä uudestaan. Hidasta. Neljässä vuodessa työelämä muuttuu paljon.
Myönnettävä on, että joidenkin aloitteiden soisi unohtuvan lopullisesti. Hylättyjen joukossa oli esityksiä, että järjestö hankkisi lisää lomakiinteistöjä ja ryhtyisi rakentamaan senioritaloa. Tällaista siis toivotaan vakavissaan työehdoista neuvottelevalta järjestöltä. Ehkä jotkut voivat haaveilla toimittajien yhteisestä vanhainkodista, mutta meidän sukupolvellamme saattaa häämöttää islantilainen eläkeikä 70v. ja työsuhdevaipat.
Kymmenkunta vuotta sitten kuuluisa historian professori esitti, että eduskunta voitaisiin lakkauttaa, sillä virkamiehet pystyvät aivan hyvin hoitamaan asiat ja vieläpä ammattimaisesti. Ajatusta pidettiin ilmeisesti niin hulluna, ettei siihen liiemmin reagoitu.
En yhtään ihmettelisi, vaikka ammattiyhdistystoiminnasta esitettäisiin samanlainen näkemys, että juristit voisivat hoitaa asiat ja me vain maksaisimme heidän neuvottelu- ja neuvontapalveluistaan. Työehdoista neuvottelu hoidettaisiin ammattimaisesti, mutta mistä neuvottelijat saisivat tietonsa, ellei meiltä rivijäseniltä? Siis meitä taviksiakin tarvitaan.
Työelämän pelisäännöistä kiinnostuneille ihmisille olisi kysyntää, mutta ay-toiminta on epätrendikästä. Väitteeni perustuu työpaikkojen käytäviltä saatuun tietoon. Kulttuuri on muuttunut yksilökeskeiseksi ja usko yhteiseen vaikuttamiseen on hiipunut. Miksi juuri nyt, kun työntekijästä on tullut kiinteä kulu, josta halutaan eroon?
Tampereen kokous herätti toiveen trendin muuttumisesta. Puhujapönttöön nousseet nuoret kertoivat selvin sanon, että he haluavat vaikuttaa, jos heille annetaan siihen mahdollisuus. Opiskelijat olivat raikkaita ja hyvin asiansa perustelevia. Tervetuloa työstä uupuneiden sekä loma- ja eläkepaikoista haaveilevien ravistelijoiksi!
Optimismia herätti myös freelancereiden asioiden esille tulo. Voitaisiinko lopultakin nähdä, että on erilaisia tapoja tehdä töitä ja erilaisten työsuhteiden edunvalvonta on yhtä tärkeää?
Epätyypillinen työ on tyypillisempää kuin koskaan aikaisemmin. Freelancereiden edunvalvonta ei ole aina ollut itsestään selvyys. Vanhemmat freekut ovat nähneet ajan, kun meidän asioita käsiteltäessä osa päättäjistä lähti tupakalle. Mitäpä niitä marginaalisia asioita pohtimaan.
Freekkujen esille tuloon ei vähiten vaikuttanut se, että lehtifreelancereilla on uusi valtakunnallinen yhdistys Suomen freelance-journalistit (SFJ), jossa on innostusta ja asiantuntemusta.
Sivumennen sanottuna, kun järjestöjargoniin kuuluu aina uudistaminen, niin SFJ:n toimintatavoista voisi moni yhdistys ottaa mallia. He hoitavat paljon asioita sähköpostitse. Aina ei tarvitse kokoontua neuvotteluhuoneeseen juomaan painunutta kahvia ja kuuntelemaan, kuinka puolet jengistä ei ole vielä ehtinyt perehtyä ennalta lähetettyihin papereihin, kun on niin kiire. Asioihin voi ottaa kantaa oman päätteen ääressä. Modernia.
Voiko mikään kuulostaa enää kankeammalta kuin järjestöorganisaation uudistus? Sellainen kuitenkin aloitetaan. Tampereen liittokokous oli, jos kaikki menee hyvin, viimeistä edellinen laatuaan ja sitten siirryttäneen edustajistomalliin. Suurista asioista voitaisiin tulevaisuudessa päättää jatkuvasti eikä vain joka neljäs vuosi.
Tehokkuutta ay-koneisto tarvitsee, mutta järjestö on jäsentensä summa. Sellainen koneisto kuin osatkin. Joillekin toiminta on tiukkaa edunvalvontaa ja toisille taas yhdistystoimintaa, jossa pitää olla viihdettä ja virikkeitä. Baarivaliokuntaa tarvitaan, jotta asiat eivät olisi kuoleman vakavia ja tiukkapipoja tarvitaan, jotta asiat hoituvat. Molemmilla ryhmillä on paikkansa.
Liittokokous oli hauska kokemus, mutta tarvitaanko siihen oikeasti kolme päivää keskellä viikkoa?
Onko tällainen kokouskulttuuri enää nykymaailmasta?
Anna-Liisa Haavikko
puheenjohtaja
Freelance-ammattiosasto FAO
Juttu ilmestyi Radio- ja televisiotoimittajien liiton, RTTL:n jäsenlehdessä Liiton Arkissa 4/2006.
