Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Yhdistyspassiivin kokousmuistelmia 28.3.2006

Tapojeni mukaisesti myöhästyin kokouksen alusta. Vuoden Freeksi valittu piti parhaillaan kaksikielistä kiitospuhettaan, kun kompuroin sisään telaketjulumikengilläni ahtaasta portaikosta.

Lukulasit nenällä arvio porraskorkeudesta ei ole kovin tarkka ja niinpä vauhti vain kiihtyi alamäessä loppua kohden. Minusta tuntui, että kaikki kääntyivät kiusaantuneina katsomaan.

Kokoustilan takaosan tuolit olivat suomalaiskansalliseen tapaan varattuja, joten odottelin sivummalla kahvipöydän äärellä sopivaa hetkeä pujahtaa vapaaseen tuoliin kolmanteen riviin. Onnistuin suhteellisen pienin äänitehostein vääntäytymään paikalleni.

No mutta, siitenhän kokous vasta virallisesti alkoikin. Kadehdittavan charmikkaasti harmaantunut Lauri Karvonen koputteli nuijalla alkurutiinit. Vaalivaliokunnan valintaa ja merkitystä en oikein ymmärtänyt, kun en osallistunut 70-luvun taisteluvuosina politiikkaan ollenkaan.

Aina intohimoja herättävissä henkilövaaleissa tärkein eli puheenjohtaja valittiin heti aluksi. Freelancereiden neuvotteluvoima on huonontunut ja palkkiot vuosi vuodelta alentuneet. Näin mutistiin ja yhdessä nyökyteltiin päälle. Karvosen korvaaminen Arttolla epäonnistui alkuunsa, kun ehdotettu kieltäytyi kunniasta. Niinpä Karvonen sai kaksivuotiskauden lisää ilman äänestyksiä.

Joku violettitakkinen takatukkaherra viuhui kärppänä tuolien välissä kuiskuttelemassa eri ihmisten kanssa. Kun lopulta sain hänet kiikariini, tunnistin miehen tv:stä tutuksi Seppo Huhdaksi. Myöhemmin hän käytti useita puheenvuorojakin mm. korjatakseen toimintasuunnitelmaan, ettei edunvalvontaa ole sopivaa hoitaa ”mallikkaasti”.

Hallituksen valitseminen sujui varsin sovinnollisessa hengessä. Vaalivaliokunta oli tehnyt esityön mallikkaasti.

Loputtomalta tuntuvien henkilövaalien kliimaks oli liittokokousedustajien valinta. Lista oli jo oikeastaan valmis ehdotusten ja takaisinvetojen jälkeen, kun joku teki vielä täydentävän ehdotuksen, jotta varmaan päästään äänestämään. Siitä sitten kymmenen nimeä paperiin. Kun joku nainen rohkeni paheksua, että yhdistyksen asioita hoitaa joukko vanhoja äijiä, etsin ehdotettujen listalta kaikki miehet. Heitä oli kahdeksan. Eipäs tarvinnut antaa kallista ääntään kuin kahdelle naiselle.

Pitkään kestänyt ääntenlasku ei tuottanut yllätyksiä. Kutakuinkin samat nimet olisi saatu selville ilman äänestystäkin, mutta suomalaisille äänioikeus on kaikki kaikessa. Ollut jo sata vuotta.

Liittokokous on kuulemma tilaisuus, jossa kysytään hermoja ja erityisesti voimia yövalvomiseen – siis kokemusta. Kauppaa käydään ja juntataan yökaudet. Minä en vaan hahmota, mistä minä, myöhempään keski-ikään ehtinyt friilansseri, oikein kävisin kauppaa vakituisessa työsuhteessa olevien toimittajien kanssa. Minulla kun ei oikein tahdo riittää aika muuhun kuin kirjoittelemiseen ja juttujen myymiseen.

Saamattomana ja hitaana olenkin jäänyt vapaaehtoisesti yhdistysaktiivien ringin ulkopuolelle. Yhdistyspassiiviksi.

Kalervo Peltonen

Katso tuoreimmat »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »