Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Vajaatyöllisyys vaatii toimenpiteitä 23.2.2006

Helmikuun kokouksessaan free-yhdistyksen hallitus käsitteli freelancereiden työttömyys- ja vajaatyöllisyysongelmaa, jonka se totesi tulleen liitossa vähätellyksi liittokokousasioita valmisteltaessa.

Yhdistyksen omassa toimintasuunnitelmassa aihe tulee esiin. Hallituksen mielestä on tärkeää tunnistaa ongelma ja kehittää toimintamuotoja vastaamaan ilmiön mukanaan tuomiin haasteisiin.

Free-yhdistys pitää välttämättömänä, että työttömyyskassaoikeus säilyy niillä liiton jäsenillä, jotka ovat siirtyneet freelancereiksi mutta tekevät osin työsuhteista työtä. Esimerkiksi sähköpuolen free-työ oikeuttaa usein työttömyyskassajäsenyyteen ja määritellään työsuhteiseksi työksi. Aiheen tiimoilta kolmen hengen delegaatio tapaa SJL:n työttömyyskassan johtajan.
Samalla hallituksen piirissä selvitetään eurooppalaisia yrittäjien työttömyyskassakäytäntöjä.

Hallitus palasi vielä vuoden 2006 palkkiosuositukseen. Valokuvaajien keskuudessa suunta on selvästi tuntiveloitukseen, joten palkkiosuosituksista jäivät pois kuvakohtaiset hintasuositukset.
Hallitus päätti, että kuluvan vuoden aikana palkkiosuositus terävöityy ja eriytyy. Palkkiosuosituksen rinnalle laaditaan erillinen "ostajan opas", jossa kerrotaan alan käytännöistä ja reilun ostajan tunnusmerkeistä. Palkkiosuosituksen tekstimassaa karsitaan vastaavasti.

Free ABC -koulutustilaisuuksien raportoinnin yhteydessä nousi esiin free-yhdyshenkilöverkoston uusiminen, joka kuuluu kuluvan vuoden ohjelmaan. Tavoitteena on mahdollisimman laajasti eri lehtiyrityksiä ja yksittäisiä lehtiä edustava free-yhdyshenkilöverkosto, joka kerää tietoa yrityksien free-politiikasta, sopimuksista, palkkioista ja free-budjeteista. Yhdyshenkilö neuvoo lehtitaloon työskenteleviä freelancereita talon free-asioissa ja toimii yhteistyössä lehden edustajien, luottamusmiehen ja toimitusosaston kanssa reilun free-politiikan ja palkkiotason vakiintumiseksi yrityksessä.


RK-R

Katso tuoreimmat »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »