Tiedotukseen tulossa muutoksia 23.2.2006
Freelance-yhdistyksen verkkosivuston aineistoa monipuolistetaan ja täydennetään perustamalla erillinen toimituskunta.
Työhön kutsutaan mukaan koko jäsenistö kattavasti eri puolilta Suomea.
Yhdistys uusi verkkosivunsa kuluvan vuoden aikana. Uudistus on pääosin tekninen ja sisällöllinen. Hallitus päätti, että sivuston virallisena nimenä säilyy Free Online. Se määritti hinnan myös sivustolla olevalle mainospalstalle, josta on tullut kyselyjä.
Free-yhdistyksellä on kattava ja toimiva sähköpostituslista jäsenistölleen. Hallituksessa toivottiin sen käytön tehostamista. Hallitus kävi myös vilkasta keskustelua yhdistyksen oman lehden tarpeellisuudesta. Lehti sisältyy vuosikokouksessa käsittelyyn tulevaan toimintasuunnitelmaan.
Eniten kannatusta sai kerran vuodessa ilmestyvä ammattimaisesti toteutettu "käyntikorttilehti", joka palvelisi koko jäsenistöä niin, että sitä voisi jakaa myös sidosryhmille. Hallitus piti pohdintojen tässä vaihessa tärkeänä sitä, että lehti kustantaa ehdottomasti itse itsensä eikä syö freekatalogin tuloja.
Graafikko Tapio Soivio suunnittelee freeyhdistykselle oman logon.
RK-R