Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Ota riittävästi YEL:iä, se vaikuttaa "kaikkeen" 19.4.2004

Ensi vuodesta lähtien YEL joustaa
freen työtilanteen mukaan.

Huhtikuun puolivälissä järjestetty eläketurvainfo meille freeläisille kertoi uutta ja kertasi vanhaa.

Freen kannattaa olla oman YEL-työtulonsa tason määrittelyssä tarkkana. Tapio Karsikas Eläketurvakeskuksesta kertoi, että työtulon tulisi vastata todellista tilannetta, koska se on vaikuttanut tämän vuoden alusta muuhun sosiaaliturvaan. Tällä taataan muun muassa lyhytaikaisesta sairaudesta aiheutuvan työkyvyttömyyden turva.

Käytännössä YEL-työtulo vaikuttaa freeläisen sairauspäivärahaan, vanhempainrahaan, erityishoitorahaan sekä KELA:n kuntoutusrahaan.

Varmista oma eläkkeesi

YEL:iä ei kannata jättää maksamatta: Eläketurvakeskus valvoo laiminlyöntejä ja seurauksina maksujen laiminlyönneistä voi olla korotetut maksut tai pahimmassa tapauksessa eläketurvan menettäminen.

Keskustelua herätti osallistujissa se, että useimmat freelancerit eivät ole yrittäjien työttymyyskassojen jäseniä, freellä ei oikeastaan ole työttömyysturvaa.

KELA:n peruspäivärahan piiriin sentään pääsee, jos YEL-vakuutus on otettu vähintään 8500 euron työtulolle. Tämä kannattaa pitää mielessä; ei aina ole "edullisinta" kitkuttaa YELiä maksamatta 5504 euron alla, vaan ehkä kannattaa tähdätä tuohon 8500 euroon.

YEL-työtulo vaikuttaa työttömyysturvaan siten, että kaksi vuotta neljän vuoden aikana on hoidettava vähintään 710 euroa kuukaudessa YELiä. Jos tämä ehto ei täyty, ja työttömyyskausi iskee, free putoaa työmarkkinatuelle. Työmarkkinatuki on saman suuruinen kuin Kelan peruspäiväraha, mutta siihen vaikuttavat puolison tulot.


Pienennystä vain
rajoitetusti YEL-maksuihin


2005 YEL-työtuloon tulee joustonvaraa. Tosin jousto on 100 prosenttia ylöspäin, mutta vain 20 prosenttia alas. Kuitenkin, nyt freellä on mahdollisuus vaikuttaa eläkemaksuunsa työtilanteen mukaan. Hyvänä vuonna voi maksaa kaksinkertaista YELiä ja huonon ajan kohdatessa voi maksua pienentää.

YEL-jousto määritellään aina vuosi kerrallaan, se ei muuta vahvistettua työtuloa. Vahvistetun YEL:in ja lisävakuutusmaksun/pienennetyn vakuutusmaksun perusteella määritellään freen kokonaistyötulo kyseiseltä vuodelta.

Kun joustoa haluaa, riittää vapaamuotoinen muutoshakemus omaan eläketurvalaitokseen. Joustoa saa vain kerran saman kalenterivuoden aikana ja pienennystä voi saada maksimissaan kolmena vuonna seitsemän vuoden aikana.

Ensi vuodesta lähtien eläke määräytyy freelläkin iän mukaan. Käytännössä tänä vuonna vähintään 53-vuotiaat maksavat tulevana vuonna korotettua YEL- maksua, joka vastaavasti kerryttää enemmän eläkettä. 53-vuotiaiden YEL-maksu nousee 22,6 prosenttiin. Kun nuoremmilla eläke karttuu 1,5%, 53-62-vuotiailla karttuma on 1,9 prosenttia. Jos jaksaa paiskia hommia vielä tämänkin jälkeen, 63-67-vuotiaana eläkettä karttuu 4,5 prosenttia.

Mikäli jokin asia eläketurvassa jäi epäselväksi, verkosta löytyy "Yrittäjän työtulo" –opas. Aina voi myös kysyä eläketurvastaan ETK:sta.

Eeva Vänskä

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »