Sarjakuvan voimalla piratismia vastaan 20.1.2006
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus, Luovan työn tekijät ja yrittäjät (Lyhty), Opetushallitus ja opetusministeriö ovat tuottaneet oppimateriaalipaketin tekijänoikeuteen ja piratismiin liittyvistä asioista.
Opetushallitus suosittelee sitä käytettäväksi yläasteen yhteiskuntaopin opetuksessa sekä media- ja kansalaiskasvatuksessa.
Materiaali kertoo, miksi tekijänoikeus on olemassa, mitä suojaa se antaa ja kenelle, mitä piratismi on, kuka oikeudenloukkauksista kärsii ja missä menee oikean ja väärän raja. Esimerkit on pyritty hakemaan kevyen musiikin ja sarjakuvan maailmasta. Aineisto on saatavissa sekä suomeksi että ruotsiksi.
Vuodenvaihteessa voimaantullut tekijänoikeuslain uudistus sisältää monia sääntöjä, jotka koskettavat nuorten arkipäivää. Aineistolla halutaan tukea sitä, että nuoret oppisivat mm. arvioimaan toimintansa eettisyyttä, tunnistamaan oikean ja väärän, pohtimaan mediaan ja teknologiaan liittyviä eettisiä ja moraalisia arvoja sekä hyvinvointi- ja tasa-arvokysymyksiä. Tavoitteet on kirjattu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin.
Aineistopakettiin kuuluu ”Piraattitehtaan arvoitus”-sarjakuvalehti, opettajan opas, piirtoheitinkalvosarja ja PowerPoint-esitys sekä internetsivu www.piraattitehdas.fi, jolla on oppilaiden aineiston lisäksi lisämateriaalia opettajalle.
Materiaalipaketin toteutti työryhmä: Lauri Kaira, Heikki Jokinen ja Anssi Rauhala. Ryhmää vetänyt projektinjohtaja Lauri Kaira on suunnitellut oppimateriaalikokonaisuuden ja mm. käsikirjoittanut sarjakuvan ja suunnitellut internetsivuston, freelance-toimittaja Heikki Jokinen on kirjoittanut opettajan oppaan ja sarjakuvan faktasivut. Graafikko Anssi Rauhala on kuvittanut aineiston sekä piirtänyt sarjakuvan.
Projektia tukivat taloudellisesti Opetusministeriö ja Suomen tekijänoikeudellinen yhdistys, johon kuuluu tekijänoikeuden asiantuntijoita mm. oikeudenomistaja- ja käyttäjätahoilta sekä tiedemaailmasta.
Lisätietoja:
- projektinjohtaja Lauri Kaira (Luovan työn tekijät ja yrittäjät), puh. 0400 503 554
- hallitusneuvos Jorma Waldén (opetusministeriö), puh. (09) 160 77384
- ylitarkastaja Kristina Kaihari-Salminen (Opetushallitus), puh. (09) 7747 7222
Lähde: www.oph.fi