Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Lehtikuvan palkkiot sanomalaisen alhaisella tasolla 4.10.2005

"Hyvä kuvaaja tuntee meidän asiakaslehtiemme tarpeet ja saattaa ne sitten kuviksi. Free on mahdollisimman fleksiibeli, nopeasti lähtövalmis ja hänellä on oma auto käytettävissä", kuvasi Lehtikuvan uutispäällikkö Timo Jaakonaho talon toiveita Free-osaston vierailulla.

Lehtikuva käyttää joka päivä vähintään kahta, kolmea free-kuvaajaa. Keikat tulevat yleensä nopealla varoitusajalla, ja paikalle pitäisi sännätä puolen tunnin sisällä. Helsingin seudulla käytetään säännöllisesti noin 20 free-kuvaajaa, maakunnissa häärää toinen mokoma. Silti uusille freelancereille on tarvetta varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Free-kuvaajalta tilataan useimmiten uutiskuvaa, vain suoraan tarpeeseen ja aina digiä. Studiokuvat ja kuvituskuvat hoidetaan 11 työsuhteisen kuvaajan voimin. Lehtikuva tekee nykyään myös Taloussanomien kuvaukset.

Kuvaaja tekee kuvankäsittelyn itse. Tätä edellytetään myös freelancerilta, raakakuvalle ei ole tarvetta.

Aina laajoilla oikeuksilla

Kuvatoimisto ostaa aina laajoilla oikeuksilla, ja kuvat jäävät Lehtikuvan arkistoon eteenpäin myytäväksi. Palkkio perustuu käytettyyn aikaan ja on sama riippumatta siitä, montako kertaa kuva myydään eteenpäin.

Ensimmäisestä tunnista maksetaan 90 ja seuraavista 30 euroa. Lisäksi talo maksaa kilometrikorvaukset, 40 senttiä kilometri. Kuvankäsittelyn hinta on 17 euroa tunti. Palkkiot alkavat juosta siitä, kun free lähtee keikalle. Jos free myy vain yksittäisen kuvan, siitä maksetaan 90 euroa. Lehtikuvan keikat ovat hyvinkin erilaisia kestoltaan ja sisällöltään, joten "hinnastosta" huolimatta korvaukset joudutaan usein sopimaan tapauskohtaisesti, molempia osapuolia tyydyttävästi.

Mitä kuvaajalta sitten odotetaan?
Mitään minimikuvamäärää per keikka ei ole, vaan se riippuu täysin tapahtuman luonteesta. Usein otetaan kolmesta viiteen kuvaa, mutta saattaapa joskus lyhyehköltä keikalta syntyä kymmenenkin. Joskus on tyytyminen siihen, että pitkäkestoiselta keikalta ei syntynyt sitä yhtäkään - jos uutiskeikalla ns. "vedettiin vesiperä". Sellaisia tulee onneksi harvoin. Työn suorittaja saa kuitenkin korvauksensa käytetystä ajasta.

"Jos kuvaaja käy nappaamassa Helsingissä kolme kuvaa pääministeri Vanhasesta, ei siinä pitäisi kahta tuntia enempää mennä ja tunnin pitäisi riittää kuvankäsittelyyn", arvioi tuotantopäällikkö Sixten Johansson. Kolmelle tunnille tulee siis hintaa 137 euroa ja alvit päälle.
"Putkimies tienaa enemmän", vieraat totesivat.

Lehtikuvassa eletään mielenkiintoisia aikoja, kun lehtitalot ovat varustaneet toimittajat digipokkareilla. Varsinkin pienissä järjestölehdissä, yritys- ja asiakaslehdissä toimittajat hoitavat yhä useammin myös kuvaukset sen sijaan, että kuvat ostettaisiin Lehtikuvasta.
AK

Katso tuoreimmat »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »