Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Aamulehden oikeudenmukainen palkkiolinja: 17 euroa on minimitaksa 20.5.2005

Aamulehden toimituspäällikkö Matti Kurko kertoi Aamulehden free-tapaamisessa, että lehdellä on oikeudenmukainen ja tasapuolinen palkkiolinja.
Nykyisiin palkkioihin on jo ennakkoon "leivottu sisään" myös lehden vaatima kaikkien oikeuksien hinta, korotuksia ei tulla tekemään.

Aamulehdessä käytetään vuosittain noin 200 avustajaa. Osa kirjoittaa lehteen päivittäin, toiset viikottain ja suuri osa silloin tällöin. Noin neljännes on alan ammattilaisia, loput avustavat lehteä opintojensa tai oman työnsä ohessa.

Avustajien käyttö on nousussa. "Aamulehden strateginen ajatus ei ole supistaa vaan laajentua, päätoimittaja Matti Apunen kertoo.

Juttuja halutaan jatkossa vain kaikilla oikeuksilla ja ne laitetaan samaan hintaan lehden arkistoon ja verkkoon. Lisäksi aineisto leviää konsernin sisällä useampaan lehteen. Erityisesti Teema-liitteen jutut leviävät laajemmalti. Kaiken kaikkiaan noin 25 prosenttia jutuista ilmestyy myös muissa Alman lehdissä. Aamulehden sopimus antaa ostajalle myös oikeuden myydä juttuja ja kuvia eteenpäin ilman että free saisi niistä erillistä korvausta.

Kurko heijasti seinälle esimerkkiuutisia lehdestä ja listasi hintoja.
Pienestä rutiiniuutisesta maksetaan 34 euroa, kahden palstan yllätyksellisestä uutisesta jopa 100 euroa. TV-arvostelun hinta on 59 euroa ohjelman pituudesta riippumatta. Pikkurepparista ulkomailta maksetaan 120 euroa, urheilun pikku-uutisista 17 euroa eli sata markkaa.

Viikonloppuna tai yöaikaan tehdyistä keikoista ei makseta korkeampaa korvausta.

Aamulehdellä on myös vakioituja taksoja erilaisille palstoille. Esimerkiksi Palstan pää -otsikon alla ilmestyvästä kolumnista pulitetaan 135 euroa. Jos kirjoittaja on kova nimi, jonka halutaan näkyvän lehdessä, palkkio voi olla korkeampikin. "Vaikka pärstäkertoimen mukaan meillä ei makseta", Kurko tähdensi. Opiskelijalle maksetaan kuitenkin vähemmän kuin maisterille ja maisterille vähemmän kuin professorille.

Palkkioissa on Kurson mukaan kuitenkin liikkumavaraa. Hintaan vaikuttavat muun muassa uutisellisuus, yllätyksellisyys, toimittajan oma ideointi, toimitusvarmuus, luovuus ja tietojen paikkansapitävyys. Merkkimäärä sinänsä ei ole ratkaiseva.

Hintoihin vaikuttaa Kurkon mukaan kysynnän ja tarjonnan laki. "Jatkuvasti on tarjolla, että olisi tulijoita, mutta me myymme ei oota, kun meillä on vakinainen avustajakaarti olemassa."

Päätoimittaja Apusen mukaan lehden palkkiobudjetti on noussut kymmenen prosenttia edellisvuodesta. Yleisön joukosta ihmeteltiin, minne korotukset ovat menneet, kun niitä ei näy palkkioissa.
20 vuotta lehteen kirjoittanut avustaja kertoi, että palkkioiden taso on ollut laman jälkeen laskeva. Vasta viime vuosina on ollut pientä paluuta ylöspäin.

Avustajien mutina ei kuitenkaan lehden johtoa hätkäyttänyt. Kurkon mielestä "summat ovat oikeita", eikä korotuksia olla tekemässä. "Palkkiot ovat tasapuolisia ja oikeudenmukaisia niin myyjää, hänen kollegaansa kuin lehteä kohtaan."

Free-toimittaja Pertti Julkunen muistuttaa, että Aamulehden linjasta kärsivät sekä muut freelancerit että työsuhteiset toimittajat, kun samaa materiaalia monistetaan eri lehtiin ympäri maata. Free-kollegalta menee juttu ohi suun. "Maailmalla kiertää yhä enemmän juttuja, joista ei makseta kenellekään mitään." Myös haastateltavien oikeuksien perään kyseltiin.

Aamulehti ilmoittaa verkkosivuillaan, että arkistoon sisältyvät jo nyt kaikki jutut vuodesta 1992. Yleisön joukosta kyseltiin, miten tämä on mahdollista, kun osa avustajista on myynyt juttunsa lehdelle vain kertajulkaisuoikeudella. Vastausta ei saatu.

Aamulehden avustajilleen lähettämän tiukkasävyisen uhkailukirjeen takana seistiin, vaikka tyylistä syytetäänkin juristeja.

Toimituspäällikkö Kurko ilmoitti Aamulehden auditoriossa istuvalle avustajajoukolle, että palkkioita ei nosteta, vaikka juttuihin annetaan laajemmat oikeudet.
"Jos joku tuntee, että Aamulehden palkkiot ovat huonoja, se on valitettavaa."


AK

Katso tuoreimmat »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »