Yel-vakuutusmaksun voi vähentää puolison verotuksessa 9.5.2005
Tuloverolaki on muuttunut vuodenvaiheessa. Tästä vuodesta lähtien
korkeampituloisen puolison tuloista on mahdollista vähentää pienempituloisen
puolison pakolliset YEL-maksut. Vaatimus puolisolle tehtävästä vähennyksestä on
esitettävä ennen vähennysvuodelta toimitettavan verotuksen päättymistä.
96 § Pakollisen eläkevakuutuksen maksut
(20.8.2004/772) Verovelvollisella on oikeus vähentää puhtaasta ansiotulostaan lakisääteinen työntekijän eläkemaksu ja
työttömyysvakuutusmaksu sekä omasta ja puolisonsa pakollisesta eläkevakuutuksesta suorittamansa maksut.
Verovelvollisen oman tai hänen puolisonsa eläkevakuutuksen maksujen
vähennyskelpoisuuden edellytyksenä on lisäksi, ettei saman vakuutuksen
maksuja ole vähennetty elinkeinotulosta tai maatalouden tulosta.
Pakollisen eläkevakuutuksen maksut vähennetään sen puolison ansiotuloista,
joka on vaatinut vähennystä. Vaatimus on esitettävä ennen vähennysvuodelta
toimitettavan verotuksen päättymistä. Jollei vähennystä voida tehdä siten
kuin puolisot ovat sitä vaatineet, se tehdään ensisijaisesti sen puolison
tuloista, jonka valtionverotuksen puhtaan ansiotulon määrä on suurempi.
Mitä edellä tässä pykälässä säädetään pakollisesta eläkevakuutuksesta,
sovelletaan vastaavasti yrittäjien eläkelain(468/1969) ja maatalousyrittäjien eläkelain (467/1969) mukaiseen eläkevakuutukseen, jonka ottaminen ei työtulon vähäisyyden tai viljelmän koon johdosta ole
pakollista. Sama koskee vastaavaa ulkomaista eläkevakuutusta.
Lailla 20.8.2004/772 muutettu 96 § tulee voimaan 1.1.2005.