Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Yrittäjän aikuiskoulutustukea kannattaa hakea 27.4.2005

Työn ohessa opiskelu syö freelancerin ansioita. Aikuiskoulutukseen osallistuvan freen kannattaa selvittää, olisiko hän oikeutettu yrittäjän aikuiskoulutustukeen.

Osallistuin vuosina 2002-2004 verkkoviestinnän muuntokoulutukseen, jonka avulla sain valmiiksi 1980-luvulla roikkumaan jääneen valtiotieteiden maisterin tutkinnon ja päivitin samalla osaamistani verkkojournalistina. Koska opinnot etenivät varsin nopeasti, jouduin tietysti ajoittain vähentämään työntekoa freelancetoimittajana ja siksi aika tiukoille taloudellisesti.

Kurssikaverini vinkistä kävin tutkailemassa Koulutusrahaston www.koulutusrahasto.fi sivuilla, olisinko mahdollisesti oikeutettu yrittäjän aikuiskoulutustukeen.

Vaatimuksia ovat mm. 10 vuoden työhistoria, josta vähintään vuosi yrittäjänä sekä MYEL- tai YEL-vakuutus. Opintojen pitää kestää vähintään kaksi kuukautta, joiden ajaksi yrittäjä joko keskeyttää tai merkittävästi alentaa toimintaansa. Tulojen pitää vähentyä vähintään kolmanneksella.

Tuettavaa koulutusta ovat mm. ammatilliseen perustutkintoon johtava koulutus, ammatillinen lisäkoulutus, ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkintoon johtava koulutus, tutkinnon osien suorittaminen, korkeakoulujen järjestämä täydennyskoulutus ja avoin yliopisto-opetus.

Kun ehdot kohdallani täsmäsivät, toimitin Koulutusrahastoon hakemuksen ja sen oheen kirjanpitäjän lausunnon, kopiot viime vuoden veroilmoituksesta ja edellisestä vahvistetusta verotuksesta sekä todistuksen, jonka mukaan olin pyytänyt ennakkoverojen alentamista. Myös todistus alennetusta YEL:stä olisi käynyt perusteesta.

Todistusten laatu tietysti hieman riippuu siitä, mille ajalle ja millä perusteilla tukea hakee. Rahaa voi hakea puoli vuotta opintojen päättymisen jälkeen.

Tänään rapsahti päätös, jonka mukaan minulle maksetaan viime vuodelta tukea syksyn valmistumispäivään asti. Tuen suuruus on tällä hetkellä 23,26 euroa päivältä, joten tulossa oleva summa auttaa ihan mukavasti tasapainottamaan opintojen vuoksi horjunutta taloutta. Käsittely oli kohtalaisen nopea, ja Koulutusrahastosta sai myös lisäneuvoja.

Isoin ongelma on se, että tarkasteltava jakso on vähintään kolme kuukautta, ja tulojen aleneminen pitää pystyä osoittamaan joillain virallisilla dokumenteilla, joten tukea voi hakea käytännössä parhaiten jälkikäteen. Minulle jälkikäteinen tuki oli sekin tärkeä mahdollisuus, sillä en onnistunut saamaan apurahoja. Esimerkiksi Jokes heräsi vasta omaa hakemustani seuraavana vuonna tukemaan kunnollisilla summilla samaan koulutukseen osallistuvia kollegoja.

Ina Ruokolainen

Katso tuoreimmat »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »