Yhdistysten lausuntoja freeyhdistyksestä 18.3.2005
Puurot ja vellit näyttävät olleen monella taholla sekaisin SJL:n yhdistyksissä, kun ne ovat sorvailleet omia lausuntojaan freeyhdistyksestä.
Liiton sääntöjen mukaan uuden yhdistyksen hyväksymisestä liiton jäsenyhdistykseksi päättää liittovaltuusto. Ennen päätöstä on kuultava niitä yhdistyksiä, joita asia koskee. Koska freeyhdistys on valtakunnallinen, liittohallitus pyysi kaikilta SJL:n yhdistyksisltä lausuntoa.
Lausunnossa jokainen yhdistys saa tietysti ottaa kantaa mihin haluaa, mutta asiallisesti liittohallitus halusi sääntöjen edellyttämällä tavalla tietää, voiko valtuusto hyväksyä jo perustetun ja liiton jäsenyyttä hakeneen freeyhdistyksen liiton jäseneksi.
Liittohallituksen eilisessä kokouksessa pöydälle oli jaettu 11 yhdistyksen lausunnot, kesken kokouksen kiikutettiin vielä yksi. Kolme yhdistystä oli ilmoittanut, että antavat lausuntonta 17.3. jälkeen ja kolmesta ei ollut kuulunut mitään.
Sellaiset merkittävät yhdistykset, kuten HSY ja SAL, kuten myös PSSY, S-KJ ja HUJ, ottivat kantaa freeyhdistyksen perustamiseen (sehän on jo perustettu!), mutta hyvällä tahdolla lausuntoja voi tulkita myös vastaukseksi varsinaiseen kysymykseen. Muut (RTTL, TSY, ISSY, KYSY, MSY, PJY, K-SJ) olivat sentään lausuneet varsinaisesta asiasta. Keski-Pohjanmaalta, Satakunnasta ja Pohjois-Karjalasta tulee vielä lausunnot, toistaiseksi mitään ei ole kuulunut ESSY:stä, EPSY:stä eikä Ahvenanmaalta.
Yksi vastustaa
Vain yksi yhdistys, Savo-Kainuu antoi täysin kielteisen lausunnon. Se ilmoitti vastustavansa "perustamista", ilmeisesti se siis vastustaa myös FY:n jäseneksi hyväksymistä. Suurin osa kannattaa (tosin jotkut "perustamista"). Joissakin lausunnoissa oli muotoilu "ei vastusta", ja joissakin erilaisia reunaehtoja.
Liittohallituksen kokouksessa käyty keskustelu aaltoili yhtä epämääräisesti kuin yhdistysten lausunnot. Sen voi hyvin ymmärtää, kun paperit jaettiin pöydälle eikä niihin oltu ehditty tutustua, saati että ihmisillä olisi ollut aikaa ennen kokousta ottaa asiasta selvää esimerkiksi soittamalla asiamiehelle.
Yllättävän vahvasti ilmaan nousi ajatus, ettei asia ole valmis päätettäväksi kevätvaltuustossa, että asia on jotenkin sekaisin. Harva asia kuitenkin on niin johdonmukaisesti ja perusteellisesti valmisteltu juridisia yksityiskohtia myöten kuin tämä, mutta ei se mitään, jos ymmärrysvajetta ilmenee.
Niin liittohallituksessa kuin yhdisysten lausunnoissa keskeinen hiertävä elementti tuntui olevan se, miten tulisi suhtautua liittoon liittyviin uusiin freejäseniin sen jälkeen kun FY on SJL:n jäsen. Monella taholla halutaan, että uusi freejäsen voisi noin vain valita, mihin yhdistykseen hän liittyy. Sekaannus varmaankin johtuu nykytilanteesta, kun free-osaston jäsenet kuuluvat myös johonkin yhdistykseen, koska jäsenen on kuuluttava johonkin yhdistykseen. Mutta eihän meillä, siis liitossa, kuitenkaan ole sellainen vatukko, että työsuhteinen Helsingissä asuva SJL:on liittyvä jäsen voisi ilmoittaa, että HSY:n sijasta haluaakin liittyä vaikka Keski-Pohjanmaan yhdistykseen tai että Lapin Kansaan töihin tuleva toimittaja ilmoittaisi, että hänpä se liittyykin HSY:hyn eikä mihinkään PSSY:hyn kun se HSY tekee edullisia matkoja tms.
Valistusta tarvitaan
Voi olla, että kyse on jostakin sekaannuksesta tai sitten ihan tarkoituksellisesta kapuloiden heittämisestä rattaisiin. Ymmärrettäväksi jotkut lausunnot ehkä käyvät sen vuoksi, että ketään nykyisistä freejäsenistä ei voi "pakkosiirtää" freeyhdistykseen. Ja onhan toki tullut selväksi, etteivät kaikki haluakaan siirtyä, vaan pysyvät nykyisissä yhdistyksissään. Sille ei tietysti mitään voi, kysehän on eräänlaisesta järjestöllisestä ylimenokaudesta.
Asia tulee esille seuraavan kerran liittohallituksessa 7. huhtikuuta. Tuolloin liittohallituksen on tehtävä esitys liittovaltuustolle, joka kokoontuu Tampereella huhtikuun 20. ja 21. päivinä. Valtuusto joko hyväksyy freeyhdistyksen liiton jäseneksi tai ei. Itse ainakin luotan, että seuraavien viikkojen aikana niin liittohallituksen jäsenille kuin valtuutetuille asia selkiytyy ja syntyy päätös, joka kunnioittaa liiton feelancerjäsenten laajan enemmistön halua.
Asialle ei tietysti liene pahitteeksi, jos aktiivit ja asian tuntevat freelancerit tarjoutuisivat selvittämään asiaa esim. liittovaltuutetuille esimerkiksi em. väärinkäsitysten ja sekaannusten välttämiseksi.
Minun mielestä freeyhdistyksen hyväksymispäätös SJL:n jäseneksi jää torsoksi, jos samalla ei selkeästi päätetä, että jatkossa uudet, SJL:n jäsenyyttä hakevat freelancerit ohjataan freeyhdistykseen (aivan kuten heidät ohjataan nyt free-osastoon ja johonkin yhdistykseen). Hyvä olisi myös ryhtyä samalla toimiin valtakunnallisiin SJL:n yhdistyksiin (siis Freeyhdistys, RTTL, SAL) kuuluvien jäsenten ja alueellisten yhdistysten yhteistyön kehittämiseksi. Se toki voi johtaa pohdintoihin muunkinlaisista organisatorisista ratkaisuista, mutta se tuskin on haitaksi.
Matti Ronkainen
Free-edustaja liittohallituksessa