Hallituksen kuulumisia 15.3.2004
Freelancer-osaston uusi hallitus kokoontui 11.3.2004.
Free-osaston muuttamisesta yhdistykseksi keskustellaan jäsenistön piirissä, minkä jälkeen aprillipäivänä käynnistetään neuvoa-antava äänestys. Jotta jäsenet voisivat muodostaa valistuneen mielipiteen, Free Onlinessa julkaistaan tietoa aiheesta.
Osasto pyrkii tarjoamaan jäsenhintaista mikrotukea. Asiaan liittyvät tietoturvakysymykset on vielä selvitettävä eli neuvottelut ovat kesken.
Perinteinen Baltian-risteily järjestetään tänäkin keväänä, nyt Riikaan, mutta tällä kertaa retki on puhtaasti virkistystä ja yhdessä viihtymistä, eikä koulutusosuutta enää kuulu pakettiin. Niinpä kevätretkelle ei myönnetä koulutusapurahoja. Ensi vuodeksi on alustavasti kaavailtu Pietarin-retkeä.
Osasto painottaa Pohjoismaiseen free-seminaariin osallistumista, ja myöntää tarkoitusta varten enimmillään 400 euron stipendejä.
Ei pidä säikähtää sitä tietoa, että viime keväänä seminaarista oli alun perin kaavailtu kokonaan tanskankielistä, mikä haittasi ymmärtämistä. Asioitten kulku oli seuraava: Esittämiemme vastalauseitten takia pohjoimaiselle seminaariväelle selvisi, joillekin suurena yllätyksenä, että suomalaiset eivät ymmärrä tanskaa, ja lopulta suuri osa alustuksista ja keskustelusta käytiin englanniksi. Suuri kiitos kuuluu FAO:n Olli Pellikalle, joka otti "pahan poliisin" roolin.
Seminaarin jälkeen tanskalaiset pyysivät Ollia ja minua esittämään ehdotuksia kieliongelman ratkaisuksi. Lähetin meiliä pohjoimaiselle sähköpostituslistalle, jossa perustelin englannin käyttökelpoisuutta. Pohjoismainen koordinaattori Ann-Marie Schröder kertoi asiasta keskustellun seminaarin jälkeisessä arviointipalaverissa, jossa jo oli päätetty, että jos suomalaisia tai baltteja on paljon läsnä, voidaan hyödyntää myös englantia tai simultaanitulkkausta.
Nyt Oslon Holmenkollenilla 13.-15.5. järjestettävässä pohjoismaisessa free-seminaarissa on aina yksi samanaikaisista workshopeista englanninkielinen, ja norjankielisistä workshopeista jaetaan etukäteen englanninkielinen kooste. Olisi ensiarvoisen tärkeätä, että suomalaiset nyt osallistuisivat sankoin joukoin ja käyttäisivät puheenvuoroja. Muuten muut pääsevät sanomaan, että no niin, kyllä suomalaiset yritettiin ottaa huomioon, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Ja palaavat entiseen käytäntöön.
Tänä vuonna teemana ovat mielikuvat pohjoismaisista naapurimaista mediassa. Schröder on kehunut myös seminaarin maisemia, majoitusta ja muonitusta; ovat kuulemma hulppeat. Seminaarin hinta on alle 2 500 Norjan kruunua eli alle 300 euroa, mikä kattaa kaikki edellä mainitut. Finnairin Happy hour -hinnoilla Helsingistä suoraan Osloon ja takaisin pääsee 106 eurolla, jos palaa vasta seminaarin jälkeisenä päivänä.
Susanna Bell
tiedotusjaoston puheenjohtaja