Vuoden free Sinikka Luhtasaari: "Vapautta ei kukaan tarjoa, se on otettava!" 1.3.2005

Vuoden freelancerin Sinikka Luhtasaaren puhe osaston vuosikokouksessa.

Osa yksi:
Laihialaisisäntä teki kuolemaa, suvun kolme miestä seisoivat siinä vierellä ja juttelivat hautajaisten järjestelemisestä.
- Kuinkahan monta taksia tarvitahan, kolome kai.
- Ei kyllä, kaksi riittää ja muut saa kävellä.
- No sittenhän son sama vaikka kaikki kävelis. . .
Isäntä viimeisillään nousi pystyyn ja sanoi.
- Matti on oikias, tuokapa mun housut niin kävellähän kaikki.

Freelancerina samaistun voimakkaasti laihialaisisäntään. Periksi ei saa antaa.
Osa kaksi:
Idolini telkkarista, jenkkipsykiatri, Dr. Phil, neloskanavalta sanoo ohjelmansa alussa: ”If you are going to talk to me, you must be honest, totally honest.”

Yritän olla rehellinen vastatessani kysymykseen, mitä vapaus mulle merkitsee. Miksi olen vapaa freelance-toimittaja? Mistä olen vapaa? Mihin olen vapaa?

Ensinnäkin olen vapaaehtoisesti vapaa toimittaja. Kouluttauduin siihen WSOY:llä 15 vuotta ja ehdin saada kolme kertaa potkut (ennätys lajissaan, luulisin, samalta työnantajalta).

Olin haaveillut kirjoittavan toimittajan töistä vuosikaudet, mutten ollut uskaltanut tehdä lopullista hyppyä tuntemattomaan. En luottanut omiin kykyihini ja vapaus pelotti. Viimeisellä kerralla iso luuta lakaisi, kun WSOY osti Weilin & Göösin vuonna 1995. Potkuista sain syyn. Nyt tai ei koskaan.

Vapaus on ollut monin verroin rankempaa ja antoisampaa kuin ikinä osasin kuivaharjoittelun vuosinani kuvitella. Dr Philin toinen vakiolause on: ”What it costs?” Mitä maksaa? Rehellinen vastaukseni on, että paljon ja joka päivä kymmenen vuoden jälkeenkin. Vapautta ei kukaan tarjoa. Se on otettava, vieteltävä kuin vastaanhangoitteleva rakastaja, joka lopulta tykkää antautumisestaan. Hinta on liioittelematta elämän ja kuoleman kysymys. Se on korkea. Yhtään en kadu valintaani, enkä vaihtaisi osaani pomoon tai rivinaiseen.

Vapaana tunnen eläväni, vaikka taistelen liki päivittäin erinäisten seikkojen kimpussa alkaen isoista puhelinlaskuista, takkuilevasta tietokoneesta, liian pienistä juttupalkkioista, uupumuksesta, yksinäisyydestä, tylsyydestä, älyttömistä aikatauluista tai epävarmasta tulevaisuudesta.

Todellinen vapaus on ylikansallinen kamppailulaji, jossa ei ole ilmaisia lounaita eikä helppoja juttukeikkoja. Kaikki menestys on kovan työn takana. Vapaus on quality time oman itsen seurassa vuorokaudet läpeensä. Vapaus on oikeutta olla hereillä, epäillä, kysyä kiusallisia kysymyksiä, etsiä vastauksia oudoista yhteyksistä, elää inhimillisten arvojen mukaan (mitä ikinä ne itsekullekin merkitsevät), rohkeutta jatkaa katastrofien jälkeen, uskallusta kaivaa totuutta, elämää intuition varassa, pysähtymistä niihin asioihin, joita pitää tärkeinä. Olen vakuuttunut, että yksi ihminen voi muuttaa maailmaa, jos niin tahtoo – yhdessä muiden kanssa.

Vapaus tarjoaa mahdollisuuksia kokeilla ja erehtyä, mogata ja menestyä ihan omiin nimiin. Vapaus on rajojen rikkomista ja rakkautta elämään. Vapaus on köyhäilyä ilman glamouria. Vapaus on itsekunnioitusta ja syvään hengittämistä. Vapaus on intohimoa. Vapaan ei tartte pitää kulisseja ja vapaa saa vetäytyä turvaan kotipesään tai lämmitellä luotetun kollegan sanoissa.

En vaihtaisi vapautta yhteenkään työpaikan statukseen, autoon, asemaan tai arvopapereihin. Ne on kivoja asioita. Joskus mä kadehdin niitä rahapulassa. Mutta hinta, minkä niistä joutuu maksamaan on liian kova mulle. Tahdon olla pehmo, särmikäs, itsenäinen, rehellinen, valikoiva, hyvän puolella itsekeskeisesti, enkä jaksa pelata organisaatiopelejä. Tykkään istumalentiksestä ilmapallolla hyvässä jengissä.

Vapaus merkitsee mahdollisuutta olla mukana maailmassa niin monipuolisesti kuin ikinä keksii ja ehtii elämänsä aikana. Mulla on tunne, ettei siinä voi liioitella. Ei kukaan, kenenkään aika ei riitä. Ars longa, Vita brevis. Olen nyt 51 vuotta vanha. Kiitos!

Sinikka Luhtasaari