Freet lobbareina 8.12.2004
Tuottaako Freelancer-osaston lobbaus vihdoin tuloksia? Toimittaja Olli Ainola käsittelee tuoreessa Presso-lehdessä suomalaista voitelua, lahjontaa ja tuhlailua.
Hän viittaa mm. professori J.P. Roosin näkemykseen, minkä mukaan EU-parlamentin lait saavat muotonsa olennaisesti lobbauksen kautta. Roosin mielestä lobbaus on ainakin osittain ”eriasteista korruptiota ja painostusta”.
Ainolan mielestä Suomen eduskunta on kuitenkin vieläkin lujemmin ”lobbauslaitoksen pihdeissä” kuin Euroopan parlamentti:
”Valtaosa sosiaaliturvasta ratkaistaan etujärjestöissä, jotka vahtivat haukan silmin niin eläkkeitä, etuuksia, päivärahoja kuin työlakeja. Hallituksella ja eduskunnalla on pelkkä juoksupojan osa.”
Silmätikukseen Ainola on ottanut sosiaali- ja terveysvaliokunnan, joka on vuoden aikana kuullut kolmatta sataa ulkopuolista asiantuntijaa. Niistä vain kuusi ei ollut sidoksissa järjestöihin tai yrityksiin.
Ainolan haastattelema valiokunnan puheenjohtaja Valto Koski vähättelee ongelmaa väittämällä, että riippumattomia tahoja on Suomesta vaikea löytää:
”Tuskin esimerkiksi freelancer-toimittajatkaan ovat täysin riippumattomia, tai vaikkapa satunnaiset kadunmiehet ja naiset, joilla heilläkin saattaa olla joitakin sidonnaisuuksia”, sanoo Koski.
Onko tämä merkki siitä, että Freelancer-osaston lobbaus on jättänyt jälkensä? Osaston ja liiton edustajathan tapasivat syksyn kuluessa sekä sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Tarmo Pukkilan että ministeri Sinikka Mönkäreen. Lobbauksella pyrimme vaikuttamaan yksinyrittäjäin sosiaaliturvaa koskevaan lainsäädäntöön. Esitimme yksinyrittäjän sairauspäivärahan karenssiajan lyhentämistä yhdeksästä neljään päivään. Samalla pyysimme, että hallitus selvittäisi yksinyrittäjien mahdollisuutta liittyä oman ammattialansa palkansaajakassan jäseneksi.
Lauri Karvonen