Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Uutisarkisto: Elokuu 2007

Aller Press otti lusikan kauniiseen käteen: sopimus syntyi Tanskassa 31.8.2007

Tanskassa jo pitkään hiertänyt kiista Aller-konsernin tarjoamista uusista freelancer-sopimuksista on ratkennut. Aller veti yksipuolisesti esittämänsä laajojen oikeuksien vaatimuksensa pois ja allekirjoitti yöllä 31.8. uuden sopimuksen, jossa freelancereille taataan korvauksia
heidän työnsä uudelleenkäytöstä.

Lue juttu »

Uusia aikakauslehtiä syntyy vauhdilla 31.8.2007

Kahden viime vuoden aikana on aikakauslehtimarkkinoille ilmestynyt 67 uutta lehteä. Yksin tänä vuonna uusia nimikkeitä on aloittanut 14. Lehdet syntyvät enimmäkseen erilaisten harrastusten ympärille.

Lue juttu »

Koulutus- ja tutkimushankkeita Aikakauslehtien Liiton kanssa 31.8.2007

Asiakaslehtien ostavien toimittajien ja freelancereiden yhteiskoulutukselle sekä yhteistyölle on tarvetta, todettiin Aikakauslehtien Liiton ja Freelance-journalistien edustajien tapaamisessa.

Lue juttu »

Lahden freet meloivat ja pohtivat paikallisen median free-ongelmaa 30.8.2007

Tapasimme 27.8. jo toistamiseen tänä kesänä Lahden seudun freelancejournalistien voimin.

Lue juttu »

Viestintätoimistot ja asiakaslehdet lehdistöfreen suurin toimeksiantaja 29.8.2007

Siuntion free-seminaarissa 25-26. elokuuta kerrottiin merkittävä ennakkotieto Journalistiliiton edunvalvonnan kannalta. TNS Gallupin työmarkkinatutkimuksessa lehdistön freelancereiden suurimmaksi toimeksiantajaksi ovat nousseet 43 prosentilla viestintätoimistot ja asiakaslehdet.

Lue juttu »

Kilpailuvirasto vaatii sakkoja Hiusyrittäjille hintasuositusten antamisesta 27.8.2007

Kilpailuvirasto esittää markkinaoikeudelle, että se määräisi parturi-kampaamoyrittäjien toimialajärjestölle 33 000 euron seuraamusmaksun. Viraston mukaan yhdistyksen hintasuositukset ovat kilpailunrajoituslain vastaisia.

Lue juttu »

Tanskan liitolle lupa free-boikottiin 24.8.2007

Tanskalaisten freelancereiden boikotti Aller Press A/S -konsernia vastaan alkaa maanantaina 3. syyskuuta. Tanskan Journalistiliitto sai tänään pitkään odotetun päätöksen paikallisesta työtuomioistuimesta. Boikotti katsottiin lailliseksi, eli liitto voi kollektiivisesti edustaa freelancereita taistelussa palkkioista ja tekijänoikeuksista.

Lue juttu »

Freelancerin verot esillä uusimmassa Taloustaito-lehdessä 23.8.2007

Veronmaksajain Keskusliiton Taloustaito-lehden uusimmassa numerossa 8/2007 on kolmen sivun yleiskatsaus freelancerin verotukseen.

Lue juttu »

Ruotsin liitto lakossa, free-aineiston julkaiseminen kielletty 22.8.2007

Noin 2200 journalistia on aloittanut Ruotsissa työtaistelun, joka laajenee asteittain. Ensimmäinen laajennus tuli voimaan maanantaina 20.8. Lakko vaikuttaa myös freelancereiden työhön.

Lue juttu »

Freelance-journalistit yrittäjyyden ja palkkatyön rajapinnalla 21.8.2007

Freelance-journalistit ovat tyytyväisiä työhönsä, mutta työmarkkina-asemassa ja lainsäädännössä on parantamisen varaa, kirjoittaa tutkija Johanna Österberg Turun Kauppakorkeakoulusta. Freelance-journalisteja tutkittiin juuri valmistuneessa "Palkkatyön ja yrittäjyyden rajapinnalla? Työn ja toimeentulon rakentuminen eri ammateissa 2000-luvun Suomessa"- tutkimuksessa.

Lue juttu »

Freelancereille uusi TYK-kurssi 18.8.2007

Kelan rahoittama TYK-kuntoutuskurssi freelancereille alkaa Imatran Liikunta- ja Kuntoutumiskeskuksessa marraskuussa. Hakuaika päättyy 21.9.2007.

Lue juttu »

Kulmakarvoihin euron korotus 10.8.2007

Kuulun siihen suomalaisnaisten suureen joukkoon, jota on siunattu harvoilla ja vaaleilla kulmakarvoilla. Viime talvena keksin, että freelancerkin voi ottaa kestovärin kulmiinsa.

Lue juttu »

Tempo-lehden kustantaja vaihtunut 7.8.2007

Suomen Lehtipuisto Oy:n ja sen aputoiminimen Front Page Finlandin tilalle on tullut uusi kustantaja Viasol Oy ja Tempo Media Group.

Lue juttu »

Miksi toimeksiannot loppuvat? 6.8.2007

Miksi vakiintunut free-suhde päättyy kuin seinään? Kuuluuko se normaaliin urakiertoon vai mistä on kyse?
Onko freellä varaa lomailuun, onko lonkanveto pois ansioista?

Näistä ja monista muistakin kiinnostavista free-aiheista keskustellaan salasanan takana.

Lue juttu »

Ylen digifreesopimukseen ensimmäiset korotukset voimaan 1.8.2007

Kesäkuussa aikaansaadun Ylen digifreesopimuksen ensimmäiset korotukset tulevat voimaan tänään.

Lue juttu »

Katso tuoreimmat »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Heinäkuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »
Tammikuu »
Joulukuu »
Marraskuu »
Lokakuu »
Syyskuu »
Elokuu »
Kesäkuu »
Toukokuu »
Huhtikuu »
Maaliskuu »
Helmikuu »