Uutisarkisto: Toukokuu 2007
Journalistien, kääntäjien ja tulkkien työmarkkinat ovat muuttumassa niin, että itsensä työllistäminen on luonteva mahdollisuus esimerkiksi ikääntyville ja nuorille, kertoo Turun kauppakorkeakoulussa tehty tutkimus. Tutkijoiden mukaan sosiaaliturva- ja koulutusjärjestelmiä pitäisi rukata, jotta ne vastaisivat paremmin työelämän muutokseen.
Lue juttu »
Freelancerin tulojen ja menojen seuraaminen on välttämätöntä. Tämähän on päivänselvää, mutta käytäntö on monesti toinen.
Lue juttu »
Lahden seudun freet kokoontuivat ensimmäiseen tapaamiseensa 28.5.2007 freelancetoimittaja Merja Åkerlindin kotona Lahdessa.
Lue juttu »
Verohallitus on julkaissut tänään uuden ohjeen yrittäjän työterveyshuollosta aiheutuneiden kustannusten vähentämisestä verotuksessa.
Lue juttu »
Tanskan Journalistiliitto alkaa julkaista freelancereiden työstä ja työehdoista kertovaa lehteä. Päämääränä on syventää ja monipuolistaa työsuhteisten journalistien ja muidenkin viestintäalan ammattilaisten tietämystä freelancereiden työstä ja asemasta.
Lue juttu »
Dagens Nyheterin kulttuuriosaston suunnitelma heikentää free-palkkioita nostatti freelancerit vastarintaan.
Lue juttu »
Journalistiliiton työmarkkinatutkimus freelancereille kerää jälleen tietoa siitä, miten ammatti-free pärjää. Ovatko ansiot nousseet, tuloerot kasvamassa tai työkyky rapautumassa?
Lue juttu »
Lehdistön työsuhteisten journalistien palkat nousevat kaksi prosenttia kesäkuun alussa. Nyt on hyvä aika korottaa myös free-palkkioita.
Lue juttu »
Ota kantaa Yhtyneet-sopimuksen radio- ja tv-liitteen uuteen uusintakorvausmalliin.
Lue juttu »
SFJ:n hallitukseen valittiin maaliskuun vuosikokouksessa kaksi uutta jäsentä. Graafikko Ulla Winter haluaa pitää esillä palkkio- ja tekijänoikeusasioita, toimittaja Minna Takkunen puskea yrittäjämäistä asennetta, kannustaa kollegoita ja kehittää uusia toimintamuotoja.
Lue juttu »
A-lehdet ja Markkinointiviestintä Dialogi aloittavat YT-neuvottelut 8. toukokuuta. Tavoitteena on 45 henkilön vähennys A-lehdistä ja yhdeksän hengen Dialogissa.
Lue juttu »
|