Suomen freelance-journalistit ry

Mielipidelehdet näekvät tulevaisuutensa erilaisena kuin isot lehtitalot, uskoo Kultin uusi puheenjohtaja Ilkka Lehdonmäki. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on nyt myös Julkisen sanan neuvoston kannatusyhdistyksen jäsen.

“Mediakentällä, jossa puhutaan jatkuvasti printtilehtien katoamisesta, on tärkeää nähdä, että meillä on 200 printtin uskovaa jäsenlehteä. Mielipidelehdet näkevät tulevaisuuden erilaisena kuin isot mediat, joilla on mielessä ensimmäisenä ansaintalogiikka”, Kultin uusi puheenjohtaja, tamperelainen Ilkka Lehdonmäki, 52 sanoo.

Hän on toiminut vuodesta 2004 lähtien Mailman Kuvalehden päätoimittajana ja aiemmin Ydin-lehdessä samassa roolissa.

Lehdonmäen mukaan Kultista tekee mielenkiintoisen suuri erilaisten lehtien kirjo ja moniäänisyys.

JSN:n kannatusyhdistyksen jäsenyyden myötä Kultti saa edustajan kannatusyhdistyksen kokouksiin. Liittyminen itsesääntelyn piiriin sitoo Kultin jäsenlehdet noudattamaan hyvää journalistista tapaa. JSN alkaa myös käsitellä Kultin jäsenlehdistä mahdollisesti tehtäviä kanteluita.

”Jäsenyys takaa pienillekin lehdille journalistisen aseman. Sitoutuminen tiettyihin pelisääntöihin antaa pienlehdille uskottavuutta”, Kultin toiminnanjohtaja Kitti Suoranta kertoo.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry on riippumattoman journalismin äänitorvi ja 200 Suomessa ilmestyvän lehden kattojärjestö. Kultti valvoo pienlehtien etuja, tarjoaa lehdille koulutusta ja markkinointiväyliä sekä julkaisee Iso Numero -katukulttuurilehteä.