Suomen freelance-journalistit ry
Tämä teksti perustuu toimittaja Heikki Jokisen vuonna 2014 julkaistavaan Freelancerin oppaaseen. 

Sinulla on tekijänoikeus

Freelance-journalistin todellinen ammatti on tekijänoikeuksien myynti. Niistä huolehtiminen ja kohtuullisella kauppahinnalla sekä -ehdoilla myyminen on freen elannon ehto. Luova työ on journalismin tärkein tuotannontekijä; ilman sitä yksikään mediatalo ei menesty.

  • Sinulla on tekijänoikeus ja se on kauppatavarasi
  • Sinulla on työhösi sekä taloudelliset että moraaliset oikeudet
  • Työn käyttöoikeuksia voi myydä eri laajuisina – ja eri hinnoilla

Arkisessa elämässä free-työn hinta ja ostoehdot ovat niitä harvoja mediatalojen kustannuksia, joihin ne pystyvät suoraan ja tarvittaessa nopeastikin vaikuttamaan. Paperi maksaa sen minkä maksaa, sähkön kilpailuttamisella ei paljoa säästä ja työsuhteisten journalistien palkat sekä muut työn ehdot on pääpiirteissään sovittu työehtosopimuksessa. Heidän irtisanomisensakin vie aikansa, vaikka sitä ahkerasti käytetäänkin.

Siksi freen saama tekijänoikeuksien hinta ja niiden myynnin ehdot vaihtelevat hyvin suuresti. Tässä todellisuudessa tekijänoikeuksien perusasian tuntemus on enemmän kuin tarpeen, ilman sitä ei ole aina helppo pitää puoliaan. Tekijänoikeuden perusteiden tunteminen auttaa noudattamaan muiden tekijänoikeuksia – en itse voisi kuvitella vaativani muita kunnioittamaan omia tekijänoikeuksiani ja samalla rikkoa riemukkaasti muiden oikeuksia.

Tekijänoikeuslain peruskohtien tunteminen on journalistin ammattitaitoa. Hän siteeraa, tarvitsee kuvia ja graafisia esityksiä sekä kenties muokkaa teoksia toiseen formaattiin. Tekijänoikeus antaa hänelle mahdollisuuden tietyillä ehdoilla hyödyntää muiden tuottamaa tietoa.

Tekijänoikeuslaki koskee kaikkia, myydään työtä sitten kotikaupungin pienelle kustantajalle tai kansainvälisen kustantajan Suomen toimistolle. Mikään ”alan käytäntö” ei sivuuta lakia, ja sopimusten on mahduttava sen puitteisiin. Lait tosin ovat joustavia kuten sopimuksetkin.

Tekijänoikeus syntyy tekijälle

Yksikään valokuva, kuvitus, reportaasi tai sarjakuva ei synny ilman sitä, että joku tai jotkut ihmiset sen tekevät. He miettivät miten haluavat sanottavansa sanoa, mihin muotoon sen pukea. Tätä kutsutaan luovaksi työksi, ja sen tulosta teokseksi.

Luovan työn tekijän oikeus oman työnsä tuloksiin on yhtä luonnollinen asia kuin muidenkin työtään tekevien ihmisten. Tätä oikeutta kutsutaan nimellä tekijänoikeus.  Yhdistyneiden kansakuntien yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus listaa tekijänoikeuden perusoikeuksiemme joukkoon artiklassaan 27: ”Jokaisella on oikeus niiden henkisten ja aineellisten etujen suojaamiseen, jotka johtuvat hänen luomastaan tieteellisestä, kirjallisesta tai taiteellisesta tuotannosta.”

Tekijänoikeus antaa teoksen tekijälle oikeuden määrätä teoksensa käytöstä, kuten sen levittämisestä ja esittämisestä, muuntelusta ja osittaisestakin kopioinnista. Tärkeä osa tätä käyttöä on oman työn tulosten myyminen. Valokuvaaja antaa kustantajalle oikeuden painaa työnsä tuloksen kirjana ja myydä sitä lukevalle ja katsovalle kansalle. Tästä kustantamo maksaa hänelle sovitun korvauksen. Free-journalisti myy juttunsa, kuvansa tai kuvituksensa  lehdelle sovituin ehdoin ja saa siitä sovitun korvauksen.

Tekijänoikeuslain mukaista suojaa saavat muun muassa journalistit, kirjailijat, taidemaalarit, kuvanveistäjät ja säveltäjät. Samoin laki takaa eräitä oikeuksia toisten teoksia esittäville taiteilijoille sekä näitä töitä ja niistä valmistettuja tuotteita rahoittaville kustantajille ja tuottajille. Näitä oikeuksia kutsutaan lähioikeuksiksi.

Tekijänoikeussuojaa saavia tahoja kutsutaan usein yhdessä nimellä oikeudenomistaja. Laeissamme tekijänoikeus muistuttaa omistusoikeutta ja se nauttii perustuslain mukaista omaisuuden suojaa.

Tekijänoikeuslaki määrittelee, että tekijänoikeus syntyy kun teos tehdään. Mitkään rekisteröinnit, copyright-merkit tai teoksen julkistaminen eivät ole tarpeen. Tekijänoikeus syntyy aina ihmiselle, ei yritykselle; eihän osakeyhtiö kirjoita haastatteluja tai valokuvaa. Tekijä voi toki myydä yrityksille oikeuksia työnsä monistamiseen, julkaisemiseen, esittämiseen ja levittämiseen.

 Mikä on teos?

Tekijänoikeuslain suojaa nauttivat teokset ja teoskappaleet. Teoksena pidetään itsenäistä ja omaperäistä tekijän henkisen luomistyön tulosta. Teos on siis esimerkiksi sellainen kuva tai kirja, jollaista toinen ihminen ei todennäköisesti olisi tehnyt täsmälleen samalla tavalla – sellainen, jossa näkyy tekijän oma panos.

Oleellista suojan synnylle on teoskynnyksen ylittäminen eli tuloksen omaperäisyys. Tarkkaa yleissääntöä tästä ei ole, vaan mahdolliset kiistakysymykset ratkotaan kukin erikseen. Tätä rajanvetoa tekee valtioneuvoston asettama tekijänoikeusneuvosto, joka antaa pyydettäessä lausunnon tekijänoikeuden alaan liittyvistä asioista. Lausunnot ovat luettavissa opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta tekijänoikeus-otsikon alta.

Joskus nämä riidat menevät oikeuteen asti. Pulmallisia journalismin alan teoskynnyskysymyksiä ovat muun muassa taittajan tekijänoikeudet tai graafisten esitysten teosluonne. Rutiiniluonteisissa uutissähkeissä tai kolariuutisissa teoskynnyksen ei useimmiten katsota ylittyvän. Toisaalta, jos poliisimies päästää luovuutensa valloilleen ja tuloksena on omaperäinen tiedote tapahtumien kulusta, teoskynnys saattaa ylittyä.

Uutisluonteinen lehtikuva tai rutiinilla napattu maisemakuva ei aina ole automaattisesti teos. Tämä raja on kuin kehitteeseen piirretty viiva, kiistatapauksissa jokaisen kuvan olemus arvioidaan erikseen. Tekijänoikeuslaki suojaa teoskynnyksen alle jäävät valokuvat valokuvina. Ne saavat tällöin tekijänoikeuden lähioikeuden, oikeuden valokuvaan. Valokuvan suoja-aika on 50 vuotta kuvan valmistusvuodesta.

Teoksen laadulla ei ole sinänsä merkitystä tekijänoikeuden synnylle, se kuuluu niin minun piirrokselleni kuin Picasson maalauksellekin. Lapsikin saa piirrokselleen  tekijänoikeuden, jos se vain on omaperäinen – ja niitähän lasten piirrokset ovat.

Poikkeuksena tekstin vahvaan tekijänoikeussuojaan ovat tekijänoikeuslain 9 §:n luettelemat viranomaistekstit, kuten lait, asetukset, valtiosopimukset sekä viranomaisten päätökset ja lausumat. Näitä voi siis käyttää vaikka lehtijutussaan vapaasti.

Teos voi syntyä millä tahansa luovan työn alueella olkoon kyse sitten esimerkiksi maalauksesta, iskelmän sanoittamisesta, tietokoneohjelmista, sarjakuvista, lehtijutuista tai valokuvista. Tekijänoikeuslain ensimmäinen pykälä listaa monia lain piiriin kuuluvia asioita: ”kaunokirjallinen tahi selittävä kirjallinen tai suullinen esitys, sävellys- tai näyttämöteos, elokuvateos, valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden tuote taikka ilmetköönpä se muulla tavalla.” Listaus antaa ymmärtää, että lainsäätäjä on halunnut teoksen käsitteestä hyvin laajan.

Laki antaa tekijälle yksinoikeuden määrätä teoksensa käytöstä – tähän yksinoikeuteen perustuu teoksen käyttöoikeuksien myyminen. Hänellä on teokseensa taloudelliset ja moraaliset oikeudet.

Suoja muodolle, ei sisällölle

Tekijänoikeus suojaa teoksen muotoa, ei sen aihetta. Suojan saa se ilmaisumuoto, jolla tekijä on ajatuksensa ilmaissut. Suojaa eivät saa teoksen aihe, juoni, idea tai tietosisältö – ne ovat vapaasti kaikkien käytettävissä. Voit piirtää sarjakuvan, jossa seikkailevat housuttomat ankat, kunhan et jäljittele erästä tunnettua alan lehteä, vaan teet oman teoksesi. ”Jos joku teosta vapaasti muuttaen on saanut aikaan uuden ja itsenäisen teoksen, ei hänen tekijänoikeutensa riipu tekijänoikeudesta alkuperäisteokseen”, lukee laissa.

Julkaistusta kirjasta voi poimia tietoja omaan lehtijutuunsa, kunhan uusi teos eli lehtijuttu on omaperäinen ja itsenäinen. Avaruuden asukkaiden arvoituksesta saa kirjoittaa halutessaan kirjan tai lehtijutun, vaikka niitä on tehty aiemminkin, ellei kopioi suoraan jonkun muun tekemää työtä.

Idealla ei ole suojaa

Teoksen ideaa, tietoja tai aihetta ei voi suojata. Se on perusteltua: yhteiskuntamme perusoikeuksiin kuuluu ilmaisuvapaus. Tekijänoikeus ei estä vapaata keskustelua ja mielipiteenvaihtoa tai taiteen tekoa. Tiedemiehet voivat vapaasti keskustella esitetyistä teorioista ja kehittää niistä omia näkökantojaan.

Tekijänoikeusneuvosto käsitteli lausunnossaan (2007:1) opaskirjan formaatin suojaa. Tekijä oli kehittänyt kirjan, mobiilipalvelut ja internetin yhdistävän kaupunkioppaan formaatin, jolle hän halusi tekijänoikeuden suojan.

Tekijänoikeusneuvosto totesi: ”Tekijänoikeus ei suojaa teoksen ideaa tai aihetta, teoksessa käytetyn aineiston käsittelytapaa, teoksen rakennetta tai jäsentelyä taikka teoksen sisältämiä yksittäisiä tietoja. Kaksi henkilöä voi siten esimerkiksi tehdä kirjan samasta aiheesta tai samalla rakenteella ilman, että kyseessä olisi tekijänoikeuden loukkaus. Näin ollen kirjan sisältönä oleva idea ja konsepti, ’formaatti’, ei nauti tekijänoikeussuojaa.” Itse kirja saa tietysti tekijänoikeussuojan.

 Kahdet tekijänoikeudet

Tekijänoikeuksien yhteydessä puhutaan kaksista oikeuksista: taloudellisista ja moraalisista oikeuksista.

Taloudelliset oikeudet mahdollistavat sen, että tekijä voi elää työllään, muun muassa myymällä sen julkaisu- ja levitysoikeuksia kustantajalle, tuottajalle tai levittäjälle, ja että nämä voivat harjoittaa yritystoimintaa.

Moraaliset oikeudet takaavat sen, että teosta ei saa käyttää tekijää loukkaavalla tavalla. Tekijällä on oikeus tulla mainituksi teoksen tekijänä.

 Kauppatavara: taloudelliset oikeudet

Teoksen käyttämiseen tarvitaan pääsääntöisesti tekijän lupa. Tekijänoikeuslain 2 § sanoo sen näin: ”Tekijänoikeus tuottaa, jäljempänä säädetyin rajoituksin, yksinomaisen oikeuden määrätä teoksesta valmistamalla siitä kappaleita ja saattamalla se yleisön saataviin, muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen.”

Ilman tekijän lupaa teoksesta ei saa valmistaa uusia kappaleita. Sitä ei siis saa esimerkiksi painaa, kopioida, muutoin jäljentää tai laittaa internetiin omille sivuille. Ilman lupaa valmistettuja teoksen toisintoja ei myöskään saa levittää yleisölle.

Tekijä voi kaupata taloudellisia oikeuksiaan eli luovuttaa sovittavalla tavalla oikeuden valmistaa kappaleita teoksestaan. Tästä on kyse kun vapaa journalisti myy työnsä lehdelle tai kustantamolle.

Tämä myyntisopimus voi olla suullinen, kirjallinen tai jopa sanaton, kaikki ovat yhtä päteviä. Jos ei ole sovittu mitään erityistä, silloin riitatapauksissa selvitellään vakiintunut alan tapa ja olosuhteet. Suullisen ja hiljaisen sopimisen kohdalla mahdolliset kiistat ovat hankalia, siksi on järkevää heti työstä sopimisen jälkeen lähettää vaikka sähköpostiviesti tilaajalle varmistaakseen ja kirjatakseen mitä sovittiin. Suulliseen sopimukseen vetoavan on näytettävä sopimus toteen.

Alallamme vallitsee sopimusvapaus, laki ei määrittele mitään mallia tai määrämuotoa miten ja millaista korvausta vastaan oikeudet luovutetaan. Tekijä voikin kaupata teokseensa monenlaisia oikeuksia: kertajulkaisuoikeuden, jatkuvan julkaisuoikeuden, ensijulkaisuoikeuden, konsernikäyttöoikeuden, syndikointioikeuden, alueellisen yksinoikeuden, kaikki oikeudet…

Korkein oikeus on linjannut (esimerkiksi KKO: 2005:92), että tekijänoikeuden luovutussopimuksia tulee tulkita ahtaasti. Niiden ei voida katsoa sisältävän muuta kuin sen, mikä niistä selvästi käy ilmi. Koska laki antaa tekijälle yksinoikeuden määrätä omasta teoksestaan, on hänen näkökulmallaan tekijänoikeuskysymysten tulkinnassa keskeinen merkitys. Tämä tarkoittaa, että kaikki ne oikeudet, joita tekijä ei ole sopimuksella siirtänyt toiselle, jäävät hänelle.

Tästä on korkeimman oikeuden ennakkopäätös tapauksesta (KKO:1977-II-85), jossa kirjan julkaisuoikeudet hankkinut kustantaja oli antanut siitä osan julkaistavaksi lehdessä. Tekstiä ei voitu pitää mainoksena eikä selostuksena, vaan se täytti itsenäisen artikkelin tunnusmerkit. Korkein oikeus totesi, että kustantajalla ei ollut oikeutta luovuttaa kirjan tekstiä lehteen sopimatta siitä tekijän kanssa.

Yleisradiolle työskentelevillä freelancereilla on oma Yhtyneet-sopimuksensa, joka määrittelee työn hinnan sekä muut kaupan ehdot, jos freelancer-työtä tehdään työsuhteessa. Kaikkea YLE:lle tehtävää freelance-työtä ei kuitenkaan tehdä Yhtyneet-sopimuksella, vaan myös YLE käyttää alihankkijoita, eli yrittäjiä.

Oikeuksien myynnin tapoja

Kaikki oikeudet luovuttaessaan freelancer katkaisee suhteensa teokseen, kaikki taloudelliset oikeudet teokseen ostajalle siirtyvät. Oikeus luovuttaa teos edelleen kolmannelle ei sisälly kaikkiin oikeuksiin ilman erillistä mainintaa siitä, ei myöskään teoksen muuttamisoikeus.

Kertajulkaisuoikeus merkitsee sitä, että toimeksiantaja saa julkaista teoksen yhden kerran. Yleensä tällöin on sovittu se yhteys, missä julkaiseminen tapahtuu, sekä julkaisun laajuus. Kertajulkaisuoikeus on lehdistön free-työn vakiintunut käytäntö, mutta se on alkanut horjua. Monet sopimukset tehdään edelleen kertajulkaisuoikeudella, mutta nykyisin asiasta on erikseen mainittava. Yleistä on sopia, että juttu ja kuvat saa julkaista lehden pinttiverisossa sekä lehden eri digitaalisissa versioissa kuten verkkolehdessä tai tablettiversiossa.

Yksinoikeudella tarkoitetaan sitä, ettei freelancer voi luovuttaa teosta muille käyttäjille. Omasta käytöstä vaikka kotisivuilla tai näyttelyissä on tällöin sovittava erikseen. Yksinoikeus voidaan määritellä joskus alueelliseksi.

Jatkuva/vapaa käyttöoikeus antaa oikeuden käyttää teosta tai kuvaa haluttuun tarkoitukseen useampia kertoja. Se ei sisällä edelleenluovutus- eikä muuttamisoikeutta, ellei sopimuksessa ole nimenomaisesti mainittu oikeuksien siirtymisestä. Kun freelancer tarjoaa teostaan toimeksiantajalle, hänen on yleisen tavan mukaisesti kerrottava, onko se jo aikaisemmin julkaistu. Jatkuva käyttöoikeus voidaan määritellä lehden, lehden ja sen liitteiden tai koko konsernin kattavaksi. Huomaa, että moni lehti on ison kotimaisen tai kansainvälisen konsernin omistuksessa.

Ensijulkaisuoikeus on teoksen ensimmäisen ostajan oikeus julkaista tuoretta tavaraa. Tämä on journalistisen kaupan oletusarvo ja siitä poikkeamisen on oltava aina ostajan ja myyjän tiedossa.

Syndikointioikeus viittaa sopimukseen, jonka määrittämillä ehdoilla teosta saa levittää useisiin lehtiin. Maksu määräytyy sovittuna prosenttina aineiston tuotosta. Tyypillisiä syndikoitavia teoksia ovat sanomalehtisarjakuvat, valokuvat, piirrokset ja toisinaan jotkin vakiopalstat sekä kolumnit.

Edelleenluovutusoikeus tarkoittaa ostajan oikeutta luovuttaa tai myydä teos eteenpäin. Tästä on aina erikseen sovittava.

Erityisesti valokuvaajille ja kuvittajille oikeuksien myynnin laajuus on tavattoman tärkeä asia, sillä heidän työnsä liikkuvat kirjoittavien journalistien hengentuotteita rivakammin tiedotusvälineestä tai maasta toiseen. Korvauksen summan lisäksi voidaan kirjata käytön maantieteellinen laajuus eli aiotaanko kuvat julkaista vain Suomessa, Pohjolassa vai koko maailmassa.

Samoin kuvituksen sallittu käyttöaika; vuoden vai iankaikkisuuteen? Entä käyttötarkoitus: saako siitä painaa postikortteja ja t-paitoja? Voiko sen myydä mainostoimistolle mainoskäyttöön? Voiko kuvaa käyttää julisteissa ja lentolehtisissä? Mainoskäytössä on aina pyydettävä kuvan kohteena olevan luonnollisen henkilön lupa.

Myynnin laajuus ei ole epäoleellista kirjoittavalle journalistillekaan. Jokainen menetetty ansiomahdollisuus saattaa merkitä leivän kaventumista, jos ei itseltä niin ehkä kollegalta. Siksi tarjotut avustajasopimukset kannattaa lukea tarkkaan; niistä enemmän muualla tässä oppaassa.

Tekijänoikeus on pitkäikäisempi kuin teosten tekijät. Teokset nauttivat tekijänoikeussuojaa vielä 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen ja tekijänoikeus periytyy.

 Tiedä mitä myyt

Työtään myydessä tulisi olla tarkkana mitä myy, kertajulkaisuoikeudella tulee tietysti olla eri hinta kuin oikeudella kaupata teosta edelleen muille. Kaikki oikeudet tarkoittavat todellakin kaikkia oikeuksia, tekijä sanoo ne luovuttaessaan käytännössä hastalavista baby työlleen ja siitä kertyvälle hyödylle. Vain teoksen edelleenluovutus ja muuttaminen on vielä silloinkin sovittava erikseen.

Siksi yhä useampi lehtikustantaja haluaa sisällyttää nykyään avustajasopimuksiinsa viattoman näköisen kohdan oikeudesta luovuttaa oikeudet edelleen ja muunnella teosta. Se juontuu tekijänoikeuslaista: ”Ellei toisin ole sovittu ei se, jolle tekijänoikeus on luovutettu, saa muuttaa teosta eikä luovuttaa oikeutta toiselle.”(Tekijänoikeuslaki 28 §).

Yhdysvaltoihin työtä tekevät joutuvat usein allekirjoittamaan hyvin laajan oikeuksien luovutussopimuksen. Ehdoissa voidaan vaatia universuminlaajuista luovutusta. Käsityksemme maailmankaikkeudesta on kuitenkin tieteen kehityksen myötä laajenemassa: universumeita saattaakin olla useita. Varovaisimmat mediatalot Yhdysvalloissa kirjoittavat jo sopimuksiinsa teosten käyttöalueena universumit monikossa. Samassa hengessä meilläkin moni mediatalo vaatii jo oikeudet sekä nykyään käytössä oleviin että myöhemmin keksittäviin tallennus- ja julkaisumenetelmiin.

Freelancerin etu on, että myynnin ehdot on määritelty yksilöllisesti, ei vedetty yhtiön laajoista yleissopimuksista. Ei ole huono ajatus tehdä itse omaa myynnin mallisopimusta, jota tarjota tarvittaessa ostajalle. Aloitteentekijällä ja pohjapaperin tekijällä on mahdollisuus ohjata keskustelua haluamiinsa uomiin. Suomen freelance-journalistit ry:llä on omia malleja sopimuksiksi.

 Vahingonkorvaukset ja rikosvastuut

Lakimiesten ja vahingonkorvausvaatimusten paratiisista Yhdysvalloista meillekin asti levinnyt muoti on se, että tilaaja vaatii avustajaa vastaamaan tilaajan julkaisemaa materiaalia koskevista kolmannen osapuolen vaatimista korvauksista ja oikeuskuluista.

Jos ärtynyt liikemies vaatii korvauksia kunnianloukkauksesta, maksumiehenä olisikin lehden reipas freelancer.

Samoin freelancer sitoutuu sopimuksissa usein vastaamaan lehden oikeuskuluista, jotka saattavat nousta kymmeniin tuhansiin euroihin.

Tämä ajatus on torjuttava täysin. Ensinnäkään se ei ole Suomen lakien mukainen, sillä lehdestä vastaa sen päätoimittaja. Toki yksittäinen toimittaja voidaan tuomita korvauksiin rikoksesta, mutta lehden sisällöstä hän ei vastaa. Toiseksi vaatimus on kohtuuton. Kolmanneksi tekijä ei itse saa päättää – tai ei edes tiedä – missä kaikkialla juttu julkaistaan.

Journalistiliitto on ollut hyvin aktiivinen erityisesti tässä kysymyksessä ja käynnistänyt keskustelun niiden mediatalojen kanssa, jotka ovat vahingonkorvausvaateen sopimuksiinsa kirjanneet.

Journalistiliitto onkin saanut linjatuksi Sanoman että vahingonkorvausvastuu tarkoittaa vain tapausta, jossa freelancer on loukannut kolmannen osapuolen tekijänoikeutta eli suomeksi sanottuna myynyt omanaan jonkun toisen työtä. Saman tulkinnan Journalistiliitto on saanut työnantajaliitto Viestinnän keskusliitolta. Näistä linjauksista huolimatta moni mediatalo yrittää yhä kirjoittaa sopimuksiinsa vastuuasiat mahdollisimman epäselvästi. Tästä onnettomimpana esimerkkinä on Sanoma-konserni pitkine selityksineen.

Rikosvastuusta ei voi sopia. Jos freelancer on rikoksen tekijä eli kirjoittaa kunniaa loukkaavan tekstin, hänet tuomitaan aina yhteisvastuullisesti korvaamaan aiheutetun vahingon ja lisäksi maksettavaksi voi tulla hyvityksiä rikoksen kohteelle.

Vahingonkorvauslaissa on määräykset palkansaajaan rinnastettavasta yrittäjästä, jolloin vastuu on sama kuin työntekijällä, vain kohtuullinen vahinko korvataan. Tästä ei voi sopia vastuuta laajentavasti. Kaikki freelancerit eivät kuitenkaan automaattisesti mene palkansaajaan rinnastettavan yrittäjän määritelmän piiriin. Esimerkiksi osakeyhtiömuodossa toimivalla freellä vahingin korvausta voidaan laajentaa.

Luovuttamattomat moraaliset oikeudet

Moraaliset oikeudet suojaavat tekijää. Teosta ei saa saattaa yleisön saataville tekijän taiteellista arvoa loukkaavalla tavalla, sitä ei saa muunnella loukkaavaksi. Moraaliset oikeudet eivät ole kaupan, eli niistä ei lain mukaan voi luopua.

Tekijällä on isyysoikeus eli hänen nimensä on mainittava teoksen käytön yhteydessä. ”Kun teoksesta valmistetaan kappale tai teos kokonaan tai osittain saatetaan yleisön saataviin, on tekijä ilmoitettava sillä tavoin kuin hyvä tapa vaatii”, määrää lain 3 §. Lehdistössä tätä noudatetaan siten, että kuvaajan, kuvittajan ja kirjoittajan nimi ilmoitetaan työn julkistamisen yhteydessä lyhyimpiä päivän uutistekstejä lukuun ottamatta.

Tämä toimii kääntäenkin: jos tekijä ei halua nimeään julki, sitä ei tule teoksessa mainita. Tästä on kuitenkin sovittava erikseen julkaisijan kanssa. Kolmansilta osapuolilta ei voi edellyttää tämän sopimuksen kunnioitusta.

Arjen työssä moraalisten oikeuksien rajanvetoon törmää joskus journalistisen työn editoinnissa eli toimittamisessa. Journalismissa työn editointi on vakiintunut tapa.

Varsinkin aikakauslehtipuolella on yhä useampia lehtiä, joissa vakituisessa työsuhteessa olevat journalistit ovat lähinnä muualta ostettujen juttujen editoijia; he ovat valtaosaltaan erinomaisia ammattilaisia. He tuntevat lehden kokonaisuuden freelanceria paremmin ja katsovat yksittäistä juttua koko julkaisun linjaa ja muita lehteen tulevia juttuja vasten.

Respektioikeuden loukkaamisesta on oikeudessa ja tekijänoikeusneuvostossa käsitellyissä tapauksissa vaadittu vahvaa näyttöä. Pelkkä tekijän hurjakaan loukkaantuminen työnsä kohtelusta ei riitä, vaan aineisto tutkitaan perinpohjaisesti.

Tekijänoikeusneuvosto antoi lausunnon (2007:2) Heinolan lukiokoulutuksen 100-vuotishistoriikin lyhentämisestä. Neuvosto korosti, että mahdollinen loukkaus tulee arvioida ”objektiivista mittapuuta käyttäen”, mutta antaa tekijänkin käsitykselle jossain määrin painoa.

Neuvosto kävi läpi käsikirjoituksen ja valmiin teoksen sivu sivulta ja listasi poistot. Se päätyi siihen, että merkittävätkään lyhennykset eivät rikkoneet tekijän respektioikeutta. Käsikirjoitus oli pidempi kuin tilattu ja siksi sitä lyhennettiin. Neuvoston mielestä tämä vastasi tehtyä sopimusta.

 Teoksen muunteluoikeus ja vapaa muuttaminen

Tekijällä on oikeus päättää teoksensa muuntamisesta toiseen formaattiin tai esitysmuotoon. Artikkelia ei saa tehdä cd-romiksi ilman tekijän lupaa, samoin muunnelmien, käännösten ja kokoelmien tekeminen edellyttää tekijän suostumusta.

”Sillä, joka on kääntänyt teoksen tai muunnellut sitä tahi saattanut sen muuhun kirjallisuus- tai taidelajiin, on tekijänoikeus teokseen tässä muodossa, mutta hänellä ei ole oikeutta määrätä siitä tavalla, joka loukkaa tekijänoikeutta alkuperäisteokseen”, lausuu lain 4 §.

Teoksen muuttamista on sen sisällön muokkaaminen osin tai kokonaan erilaiseksi. Tekijänoikeuslaissa korostetaan, että tekijällä on yksinoikeus teokseensa ”muuttamattomana tai muutettuna, käännöksenä tai muunnelmana, toisessa kirjallisuus- tai taidelajissa taikka toista tekotapaa käyttäen”, kuten lain 2§ kirjaa. Siksi teoksen tekijänoikeudet hankkinut ei saa muuttaa sitä ilman erillistä sopimusta tekijän kanssa, säätää lain 28. pykälä.

Julkistettuja teoksia saa käyttää oman työn lähtökohtana, esikuvana tai tausta-aineistona. Tällöin kyse on vapaasta muuttamisesta eikä sen tekijänoikeus riipu alkuperäisteoksen tekijänoikeudesta.

Teoksen muunteluoikeus ja vapaa muuttaminen ovat helposti sekaantuvia ja käytössä rajoiltaan liudentuneita käsitteitä. Oleellisinta on, että tekijä tietää itsellään olevan yksinoikeus teoksensa sisäisiin muutoksiin ja sen muuntamiseen toiseen taidelajiin, esimerkiksi kirjasta elokuvaksi.

Kirjojen tai lehtiartikkeleiden editointi on tiukasti ottaen teoksen muuttamista, mutta näissä yhteyksissä alan sallittuun tapaan katsotaan kuuluvan vähäinen toimituksellinen muokkaus.

 Valokuvateos ja valokuva

Journalisti kohtaa lähioikeudet valokuvan yhteydessä, sillä laki jakaa kuvat valokuvateoksiin ja valokuviin. Tämä erikoinen ja poikkeuksellinen jako on säilynyt tekijänoikeuslaissa johtuen osin vanhan lain säädöksistä ja valokuvan muita teoksia lyhyemmästä suoja-ajasta.

Jos valokuva ylittää teoskynnyksen, se saa tavanomaisen tekijänoikeussuojan. Tekijä määrää sen käytöstä, ja kuvan oikeuksien suoja-aika jatkuu 70 vuotta tekijän kuolemasta.

Mikäli teoskynnys ei ylitykään, kuvalla on lähioikeuksiin kuuluvat lain 49 §:ssä todetut valokuvan oikeudet. Ne vastaavat tekijän oikeuksia teokseensa, valokuvan tekijä voi määrätä sen valmistamisesta ja levittämisestä.

Laki ei täsmennä, mikä erottaa valokuvateoksen valokuvasta, mutta ero liittyy teoskynnyksen ylittämiseen. Oikeuden päätöksiä erosta on vähän. Turun hovioikeus tulkitsi vuonna 1997, että valokuvaajan maisemakuva ei ollut omaperäisen luovan työn tulos. Siksi sen viinipullon etikettiin painattanut yritys ei joutunut maksamaan hyvitystä kuvan luvattomasta käytöstä.

Lausunnossaan 2011:9 tekijänoikeusneuvosto pohti valokuvan teostasoon vaikuttavia tekijöitä. Se tunnisti ja tunnusti valokuvaamisen koko prosessin eri vaiheiden merkityksen: nekin tulee oivaltaa kun teostasoa arvioidaan.

”Valokuvan teostason ylittymisen arvioimiseksi on huomioitava yhtäältä valokuvana ilmenevä lopputulos ja toisaalta valokuvaajan tekemät lopputulokseen vaikuttaneet valinnat. Valokuvan teostasoa arvioitaessa on tarkasteltava valokuvaa eri elementtiensä muodostamana kokonaisuutena.”

”Valokuvaaja voi tehdä lopputulokseen vaikuttavia valintoja ennen valokuvan ottamista muun muassa oivaltamalla kuvaushetkeen liittyvät erityispiirteet, sommittelemalla kuvauskohteen, valitsemalla kuvan rajauksen, kontrastin, terävyysalueen, kuvakulman, valotuksen tai kuvauskohteen lisävalaisemisen. Valokuvaaja voi kuvan otettuaan käsitellä valokuvaa.”

Erilaisten valokuvien käytännöllinen ero on suoja-ajan pituus. ”Oikeus valokuvaan on voimassa, kunnes 50 vuotta on kulunut sen vuoden päättymisestä, jona kuva valmistettiin”, laki määrää. Tällä taas on käytännön merkitystä tietoteosten tekijöille, sillä käytettävien valokuvien käyttöoikeudet saattavat poiketa toisistaan.

Valokuvaa koskeviin linjanvetoihin pätee sama kuin muihinkin tekijänoikeusratkaisuihin: jokainen oikeuden päätös on tapauskohtainen.

 Yksityinen kopiointi

Tekijän yksinoikeuteen määrätä teoksensa käytöstä on joitakin poikkeuksia. Oleellisin on yksityisen kopioinnin salliminen. Julkistetusta teoksesta on sallittua ottaa muutamia kopioita yksityiseen käyttöön. Esimerkiksi kirjastosta lainatusta cd-levystä saa tehdä muutaman kopion omaan käyttöön tai voin valokopioida Viivi ja Wagner -sarjakuvastripin pojalleni.

Muutamalla kopiolla tarkoitetaan esimerkiksi cdlevyn kopiointia siskolle ja puolisolle ja omaan mp3- soittimeen tai valokopiota kirjan artikkelista. Yksityinen käyttö tarkoittaa omaa perhettä tai aivan läheisintä ystäväpiiriä. Sen sijaan oppikirjojen kopiointi koulun sisäiseen tietoverkkoon ei ole yksityistä käyttöä.

Kopioida voi vain laillisesta lähteestä. Esimerkiksi internetin piraattisivustolle ilman lupaa ladattu musiikki ei muutu lailliseksi, kun sen tallentaa verkosta omalle koneelle. Ei varastettu autokaan muutu lailliseksi, jos sen hankkii varkaalta.

Yksityisestä kopioinnista on säädetty hyvitysmaksu. Sitä kerätään laitteista ja tallennusalustoista, joita voidaan käyttää yksityiseen kopintiin. Suomessa järjestelmä on Euroopan vanhimpia, mutta nyttemmin sitä edellyttää EU-direktiivikin.

 Sitaatti on sallittu

Toinen tärkeä poikkeus on journalistin työssä tärkeä siteeraaminen. Paitsi haastateltavia me siteeraamme julkistettuja teoksia: kirjoja ja lehtijuttuja. Tämä on sallittua, muutoinhan julkinen keskustelu ja tiede olisivat vaarassa pysähtyä paikalleen.

”Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa”, sanoo tekijänoikeuslain 22 § pykälä. Lainatusta teoksesta on aina mainittava lähdetiedot. Samoin sitaatin on annettava oikea käsitys siteeratusta teoksesta. Julkaisematonta teosta ei saa lainata.

Joskus journalistit pohtivat kuinka pitkä sitaatti saa olla. Laki sanoo kantansa siihenkin: lainata voi ”tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa”. Kunhan asiallinen yhteys on olemassa, niin lainaus on oikeutettu.

Julkistetusta taideteoksesta saa selkein edellytyksin lainata tekstiin liittyviä kuvia. Tekijänoikeuslain pykälä 25 sanoo: ”1) arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen; sekä 2) sanomalehteen tai aikakauskirjaan selostettaessa päiväntapahtumaa, edellyttäen ettei julkistettua taideteosta ole valmistettu sanomalehdessä tai aikakauskirjassa toisinnettavaksi.”

Lehti saa siis poimia taidenäyttelyn tai Mämmilä-sarjakuvan arvostelun yhteyteen kuvanäytteen julkaistusta teoksesta. Kuvasitaatti ei saa perinteisen tulkinnan mukaan olla jutun pääasia vaan sen on oltava järkevässä suhteessa siihen.

Kuvia saa lain mukaan tekstiin liittyen siteerata ”sanomalehteen tai aikakauskirjaan selostettaessa päiväntapahtumaa, edellyttäen ettei teosta ole valmistettu sanomalehdessä tai aikakauskirjassa toisinnettavaksi.” Muista lehdistä ei siis auta napata päivän pilapiirrosta tai sarjakuvaa saati kuvituskuvaa, sillä ne ovat juuri niitä, jotka on valmistettu lehteen.

Sopimuslisenssillä kerätään korvauksia

Eräs käytännön poikkeus tekijän yksinoikeuteen työstään määräämisessä on sopimuslisenssi. Tekijöitä laajasti edustava järjestö voi tekijänoikeuslain perusteella lisensioida eräillä, tekijän itsensä vaikeasti valvomilla aloilla tekijänoikeuden suojaaman aineiston käyttöä edustamiensa tekijöiden puolesta. Se vastaa järjestön ulkopuolisten tekijöiden esittämiin vaatimuksiin teosten käytöstä.

Journalisteille tutuin sopimuslisenssin ala on valokopiointi. Koska yksittäinen journalisti tuskin pystyisi perimään muutaman sentin korvausta Mutalan koulun tunneille työstään otetuista valokopioista, sopimuslisenssi eli käyttölupa on toimiva menettely.

Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto kerää keskitetysti opetus- ja kulttuuriministeriöltä, kunnilta, valtiokirkoilta, yrityksiltä ja monilta muilta muutaman sentin korvauksia niiden alalla selvitysten mukaan otettua valokopiota kohti. Yhdessä niistä kertyy monien miljoonien eurojen potti. Tämä jyvitetään kopioinnin lajin mukaan eri alojen tekijä- ja kustantajajärjestöille. Järjestelmä, jolla raha jaetaan tekijöille, on selvitetty tämän kirjan apuraha-luvussa.

Suomen Journalistiliitto on Kopioston jäsen. Se edustaa jäsenjärjestöjensä henkilöjäseniä näiden antamien Kopiosto-valtakirjojen oikeutuksella. Järjestelmän kattavuuden kannalta on tärkeää, että tekijäjärjestöjen jäsenet luovuttavat Kopiosto-valtakirjan. Journalistiliittoon liittyvät tekevät sen yleensä jo täyttäessään jäseneksihakulomakkeen.

Valtakirjan järjestölle luovuttanut tekijä ei anna pois mitään todellisia rahastettavissa olevia tekijänoikeuksiaan; ainakaan minä en lähde sinne Mutalaan vahtimaan valokopioidaanko siellä tätä kirjaa.

Kopiosto määrittelee kerättyjen, järjestöille tulevan rahan sallitut käyttökohteet. Se on tekijöiden rahaa ja sen on hyödytettävä tekijöitä. Järjestöjen apurahat ja palkinnot rahoitetaan valokopioinnista saadulla korvauksella, samoin tekijänoikeusneuvonta jäsenille. Journalistiliitto siirtää valokopioinnista kertyvät korvaukset Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö Jokesille, joka jakaa ne apurahoina.

Audiovisuaalisella puolella on omat lisenssijärjestelynsä, jotka tuovat korvauksia journalistiliiton sillä alalla toimiville jäsenille. Kopiosto uudisti av-valtakirjaansa vuonna 2013 ja on tärkeää, että jokainen journalistikin sen uudistettuna allekirjoittaa. Vain näin takaamme korvausten jouhean kulun jatkossakin.

Sopimuslisenssien aloja ovat vanhastaan valokopiointi, opetusnauhoitus, alkuperäinen radio- ja tv-lähetys sekä radio- ja televisiolähetysten edelleen lähettäminen. Vuoden 2007 alusta niitä voidaan solmia lisäksi seuravilla aloilla: digitaalinen lehdistökatsaus, digitaalinen käyttö opetustoiminnassa ja tieteellisessä tutkimuksessa, kirjastojen lain rajoitukset ylittävä käyttö, kokoelmissa olevien taideteosten käyttö, lyhytaikainen rajoituksen ylittävä lähetystekninen tallennus sekä arkistoidun tv-ohjelman uudelleen lähettäminen. Lisäaloja on valmisteilla muun muassa lehdistön arkistojen avaamiseksi digitaaliseen käyttöön.

Entä työsuhteessa?

Työsuhteisen journalistin tekijänoikeudet kuuluvat lähtökohtaisesti hänelle, Suomessa ei ole työnantajatahojen kaipaamaa työsuhdetekijänoikeutta. Suomen Journalistiliiton työehtosopimukset sallivat kuitenkin tekijänoikeudesta sovittavan paikallisesti eli yhtiön tasolla.

Monessa mediatalossa työsuhteiset journalistit ovatkin myyneet nämä oikeudet työnantajalle osin hyvin vaatimatonta kertakorvausta vastaan – tulevienkin journalistisukupolvien puolesta.

Tästä on seurannut lisäpainetta freelancereille; työnantaja saattaa edellyttää heidänkin luopuvan laajasti tekijänoikeuksistaan – ja yleensä vielä korvauksetta. Työnantajan kannalta on poliittisesti tarkoituksenmukaista ja mahdollisesti tuottavaa, mikäli se hallinnoi yksin kaikkia journalistiensa tekijänoikeuksia.

Plagiaatti

Plgiointi eli teoksen – vaikkapa lehtijutun tai valokuvan – suora kopiointi esimerkiksi omaan työhön on lain vastaista. Mikäli plagiaatti löytyy, on plagioijan maksettava siitä alkuperäisen tekstin tekijälle ”kohtuullinen hyvitys”, kuten tekijänoikeuslain 57 §pykälä määrää.

Eräässä läheltä seuraamassani tapauksessa tietokirjaan melko suoraan plagioidun lehtiartikkelin tekijä sai kustantajalta korvauksena kaksinkertaisena sen summan, jonka jutun julkaisuoikeus olisi lehdistön tavanomaisten palkkioiden mukaan maksanut. Kustannusalalla yleinen maksun taso on plagioidun työn käyvän hinnan lisäksi vastaava summa hyvityksenä luvattomasta käytöstä.

”Jos teosta käytetään tahallisesti tai tuottamuksesta, hyvityksen lisäksi on suoritettava korvaus kaikesta muustakin menetyksestä, myös kärsimyksestä ja muusta haitasta”, sanoo tekijänoikeuslaki. Tällöin on kyse siitä jos tekijä kärsii taloudellista vahinkoa, esimerkiksi teostensa piraattilevityksessä.

 Sudenkuoppana kilpailut

Uusi vaara tekijänoikeuksilla itsenä elättäville ovat erilaiset kilpailut, joihin osallistumalla luovuttaa toisinaan uskomattoman laajat käyttöoikeudet työhönsä. Erityisen paljon tällaisilla säännöillä toimivia kilpailuja näyttää olevan pilapiirrosten alalla.

Helsingin Sanomain Säätiö julisti vuonna 2008 pilapiirroskilpailuun, jossa se edellytti kaikkien osallistujien luovuttavan säätiölle ”vapaan ja rajoittamattoman käyttöoikeuden julkaisu- ja toteututustavasta riippumatta” pelkästään osallistumalla kilpaan. Tämä on jokaisen kilpailutyön käytön avoin valtakirja säätiölle, joka on lähellä erästä Euroopan isoimpiin lukeutuvaa mediakonsernia.

Kuva-alan järjestöt ottivat yhteyttä säätiöön, jonka asiamies täsmensi, että se käyttää piirroksia vain kilpailusta tiedottamiseen. Syksyllä 2009 säätiö järjestää Helsingin Sanomien 120-vuotissyntymäpäivän kunniaksi kirjoituskilpailun Sanoma Newsin entisille ja nykyisille työntekijöille. Tällä kertaa säännöt sanovat näin: ”Helsingin Sanomain Säätiöllä on oikeus julkaista kilpailuun lähetettyjä kirjoituksia ja niiden osia julkaisu- ja näyttelytoiminnassaan, painotuotteissa ja muissa medioissa.”

Eräs pieni, nyttemmin jo edesmennyt suomalainen elokuvafestivaali laati kilpailunsa säännöt siten, että tekijä luovuttaa kaikkien kilpailuun lähetettyjen elokuvien julkaisu,- levitys- ja edelleenluovutusoikeudet festivaalin takana olevalle yhdistykselle. Tekijälle ei luvattu mitään korvausta tai osuutta myyntituotoista.

Tämä olisi mahdollistanut dvd-levyjen valmistamisen elokuvista tai niiden myynnin televisiokanaville. Kyse ei ollut harrastelijoiden puuhasta, säännöt olivat tekijänoikeuslakia hyvin tuntevan ihmisen laatimat. Alan tekijäjärjestöjen ja julkisuuden avulla säännöt saatiin muutetuksi.

Huolestuttavinta on se, että tapa alkaa levitä viranomaisten puolelle. Huikein esimerkki lienee EU:n komission yrittäjyyteen kannustava videokilpailu keväällä 2009. Näin sen säännöt: ”Osallistuessaan kilpailijat hyväksyvät, että Euroopan komissio voi käyttää videoita omissa tiedotuskampanjoissaan. Euroopan komissiolla on oikeus käyttää, levittää, esittää, muokata ja muuttaa videoita kokonaan tai osittain.” Korvauksetta, bien sûr.

Tekijän tulee silti vakuuttaa, että hän kantaa kaikki videoon liittyvät tekijänoikeuskiistojen vastuut ja että esiintyjien lupa on saatu. Ennen palkinnon vastaanottamista tekijöiden on allekirjoitettava ”kunnian ja omantunnon kautta” vakuutus, etteivät he ole ”syyllistyneet ammatillisiin väärinkäytöksiin”. Yhden lyhyen mainoselokuvan tilaus maksaisi Unionille kymmeniä tuhansia euroja, tämän ehkä satoja elokuvia keräävän kilpailun suurin palkinto on ruhtinaallinen 3 000 euroa.

Todellinen paradoksi on kilvan teema: yrittäjyyteen kannustaminen. Komissio kertoi edistävänsä kilvalla yrittäjyyttä ja kehittävänsä yrittäjyyden edellytyksiä. Keinona on viedä av-alan yrittäjiltä korvauksetta heidän ainoa kauppatavaransa, tekijänoikeus.

Euroopan journalistiliitto EFJ kirjelmöi asiasta freelancer-journalistien aloitteesta komissaari Günter Verheugenille. Hän taas piti vastauksessaan menettelyä esikuvallisena. Verheugenin mukaan se on ”win-win situation”. Moni tekijä on iloinen, koska hänen elokuvansa saa julkisuutta ja yleisöä.

Mikä on tarinan opetus? Jos haluat tietää mitä oikeuksia työhösi eri kilpailuissa luovutat, lue sen säännöt ja päätä vasta sitten, haluatko osallistua.

Tekijänoikeus on arvokasta

Tekijänoikeus on vahvasti esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa yksinkertaisesta syystä: sen taloudellinen merkitys on suuri. Tekijänoikeusteollisuuden ydinalat (kirjallisuus ja lehdistö, musiikki, teatteri, elokuva ja video, valokuva, kuvataiteet, radio ja televisio, tietokoneohjelmat ja tietokannat sekä arkkitehtuuri ja teollinen muotoilu) työllistävät noin 3,2 prosenttia työvoimasta ja niiden tuottama jalostusarvo on 4,2 prosenttia bruttokansatuotteestamme.

Työ- ja elinkeinoministeriön Toimialapalvelun joulukuussa 2013 julkaiseman luovien alojen liiketoiminnan ja mainostoiminnan toimialaraporttien lukujen mukaan luovilla aloilla työskenteli 37 789 ihmistä, jotka keräsivät liikevaihtoa 5,4 miljardia euroa.

Luovan työn tuloksia käyttävä laiteteollisuus lisäsi tekijänoikeudesta riippuvien työpaikkojen määrää vielä monella tuhannella ihmisellä. Tekijänoikeusalat ovat nopeimmin kasvavia teollisuuden alojamme, erityisesti tietokoneohjelmistojen ja tietokantojen tuotanto.

Tekijänoikeuteen liittyy monia eri intressejä, jotka ovat osin keskenään ristiriitaisia. Tekijät pyrkivät suojaamaan elinkeinoaan ja tekijänoikeudesta elävät yritykset saamaan luovan työn tulokset mahdollisimman edullisesti ja laajoin oikeuksin. Kansalaisilla on omat intressinsä tiedon vapaaseen saantiin, ja ne on huomioitava.

Oman mausteensa soppaan on tuonut tarkoituksellisesti tekijänoikeutta vieroksuvat poliittinen liike, piraatit. Perustyön tekevät laittomia tiedostonjakopalvelimia ylläpitävät usein nuoret miehet ja liikkeen poliittisena siipenä toimivat järjestäytyneet piraattipuolueet.

Tuore esimerkki näiden voimien yhteisestä ponnistuskesta on loppuvuodesta 2013 eduskunnalle luovutettu kansalaisaloite tekijänoikeuksista. Aloitteen tekijät kampanjoivat pyrkivänsä täsmälleen päinvastaisiin tavoitteisiin kuin ne, joihin aloite toteutuessaan johtaisi.

 

Tekijänoikeudella on syvät juuret

Luovien tekijöiden oikeudet työhönsä eivät ole aivan uusi keksintö. Sen kertovat jo sanat joita käytämme. Plagiointi tarkoittaa toisen ihmisen työn julkaisemista omalla nimellä. Sana juontaa antiikin Roomasta. Latinassa plagiarius tarkoittaa ihmisryöstäjää tai orjakauppiasta. Sanan otti käyttöön ensimmäisellä vuosisadalla roomalainen runoilija Martialis. Hän nimitteli tällä Fidentiusta, joka levitti hänen runojaan luvattomasti omissa nimissään. Roomassa oli mahdollista nostaa oikeusjuttu plagioinnista.

Tekijöiden suojan tarve kasvoi, kun 1400-luvulla keksittiin kirjapainotaito. Se mahdollisti kirjojen, runojen, nuottien ja piirrosten massatuotannon. Hallitsijat alkoivat vuosisadan lopulla myöntää erityisiä privilegioita eli etuoikeuksia kirjanpainajille ja kustantajille. Englannissa kustantajan privilegiosta kehittyi vähitellen oikeus teoksen kopioimiseen eli copyright. Sana tarkoittaa englannin kielessä yhä tekijänoikeutta.

Renessanssin myötä luovan työn merkitys arvioitiin uudelleen muistaen entistä enemmän tekijän osuus. Sellaiset taiteilijat kuin Dürer ja Rubens saivat omille töilleen privilegion, eli eräänlaisen tekijänoikeuden oman luomistyönsä tuloksiin.

Maailman ensimmäinen varsinainen tekijänoikeuslaki, Statute of Anne, säädettiin Englannissa vuonna 1709. Se takasi oikeudet kirjoihin tekijälle, ei kirjan painajalle.

Valistuksen aikakausi korosti tekijän luonnollista oikeutta töihinsä. Syntyi käsite henkisestä omistusoikeudesta, jonka kohde, teos, on syntynyt samanlaisen ponnistelun tuloksena kuin muutkin ihmisen työn hedelmät. Samoihin aikoihin Yhdysvaltain perustuslain kirjoittajat totesivat yhteiskunnan edun vaativan, että taiteilijoilla on yksinoikeus teostensa käyttöön.

Euroopassa tekijänoikeus määriteltiin entistä tarkemmin ja nykyaikaisemmin Ranskan vallankumouksen myötä. Kun kirjanpainajien etuoikeudet kirjoihin tuolloin kumottiin, olisivat näytelmät tulleet käyttöön ilman korvausta. Suosittu kirjailija Beaumarchais vaati tällöin tekijöille oikeutta korvaukseen työstään.

Vuonna 1791 säädettiin hänen ansiostaan laki musikaalien ja näytelmien tekijöiden oikeuksista. Kirjailijoille, säveltäjille, taidemaalareille ja taidepiirtäjille myönnettiin 1793 yksinoikeus myydä ja levittää luovan työnsä tuotteita.

Suomeen tekijänoikeus tuli lopullisesti vuoden 1829 painoasetuksella, jolla kirjailijat ja kirjojen kääntäjät saivat yksinoikeuden teoksiinsa eliniäkseen sekä myöhemmin heidän perillisensä 25 vuodeksi.

Uudet teosten käyttötavat ja -tekniikat ovat aina johtaneet tekijänoikeuden täsmentämiseen, Näin kävi kun keksittiin gramofoni, elokuva ja radio. Silloin ryhdyttiin tekemään tallenteita, joissa oli mukana esittäjien työpanos. Siihen asti suojan tarve oli ollut lähinnä säveltäjillä, kuvataiteilijoilla ja tekstin tekijöillä. Nyt suojaa tarvitsivat myös muun muassa muusikot, kapellimestarit, balettitanssijat näyttelijät ja tuottajat. Esiintyvät taiteilijat ja tuottajat otettiin laajemmin mukaan tekijänoikeuslakeihin 1900-luvun puolivälin jälkeen.

Tekijänoikeudesta on tehty useita kansainvälisiä sopimuksia, jotka sitovat myös Suomea. Ensimmäinen on Bernin konventio vuodelta 1886. Uusimmat sopimukset syntyivät Marrakeshin konferenssissa kesällä 2013. Euroopan unionilla on samoin paljon tekijänoikeuteen vaikuttavaa lainsäädäntöä.

 Tekijänoikeutta verkossa

Tekijänoikeuslaki löytyy kokonaisuudessaan verkosta aina ajantasaisena valtion säädöstietopankista www.finlex.fi. Sivuilta löytyy myös oikeusistuinten ratkaisuja.

Tekijänoikeusneuvoston lausunnot löytyvät opetusministeriön sivuilta www.minedu.fi. Samoilla sivuilla on laajasti muutakin tietoa tekijänoikeudesta ja sen kehityksestä.

Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset ovat sivuilla www.kko.fi.

Tuomioistuinten ratkaisuja löytyy lisää sivuilta oikeus.fi

 

 

 

 

 

 

EmailFacebookGoogle+Twitter