 |
Toimintasuunnitelma vuodelle 2005
1. YLEISTÄ
Järjestöpoliittisesti keskeisintä on toiminta oman free-yhdistyksen perustamiseksi.
Osaston hallitus on valmistellut vuosikokoukselle päätettäväksi, perustetaanko uusi yhdistys. Jos päätös on myönteinen, lopullisen ratkaisun tekee Journalistiliiton valtuusto. Sen jälkeen keskeisin asia on saada mahdollisimman moni osaston jäsen siirtymään uuteen yhdistykseen, jotta se voisi toimia suunnitellulla tavalla. Jos uusi yhdistys syntyy, ja enemmistö jäsenistöstä siihen liittyy, osasto lakkautetaan. Tämä edellyttää kahta ylimääräistä sääntömääräistä kokousta, joissa lakkautuspäätös on tehtävä ¾ enemmistöllä.
Hallitus huolehtii mahdollisten alueyhdistysten perustamisesta sellaisille paikkakunnille, joissa niistä olisi apua jäsenillemme vanhojen kontaktien säilyttämiseksi paikallisyhdistysten kanssa.
Tärkeää on myös jatkaa yhteydenottoja eri viranomaisiin ja poliitikkoihin yksinyrittäjien sosiaalisen aseman parantamiseksi. Siinä työskentelemme sekä omin iskuryhmin että yhteistyössä muiden sellaisten järjestöjen kanssa, joilla on vastaavia tavoitteita kuin meillä.
Merkittävää on, että vuonna 2003 ensi kertaa yksin freelancereita koskeva työmarkkinatutkimus saa tänä vuonna jatkoa. Kyselylomakkeet lähetetään kaikille jäsenille kevään aikana.
Kansainvälisen toimintamme huipentumana pohjoismainen freelancer-seminaari pidetään tänä vuonna Helsingin Vuosaaressa 10.-12.6. Osasto pyrkii turvaamaan stipendein mahdollisimman monen jäsenemme osallistumisen kyseiseen Är frilansarens ord fritt - Onko freen sana vapaa? -seminaariin.
2. EDUNVALVONTA
Vuodesta 2005 tulee hyvin vilkas vuosi freelancereiden edunvalvonnalle.
Free-pilottitalotapaaminen järjestetään 21. - 22. tammikuuta. Pilottitaloprojektiin kuuluva Free-ABC -koulutuskierros freelancereille ja ostaville toimittajille loppuu kevään kuluessa. Tapaamisia on vielä mm. Aamulehdessä, Kalevassa ja Helsingin Sanomissa. Koulutukset järjestetään yhdessä VTA:n kanssa. Koulutuskierroksen yhteydessä informoidaan uudesta Free-ABC -oppaasta sekä liittojen toimitus- ja myyntiehtosopimuksesta.
Heti keväällä on myös tarkoitus tehdä freelancereiden työmarkkinatutkimus, joka toteutetaan kyselytutkimuksena nyt toista kertaa. Tavoitteena on saada edunvalvonnan tehostamiseksi entistä tarkempaa tietoa siitä, miten freelancereiden tulotaso kehittyy Suomessa.
Isoissa kaupungeissa tehdään tietoiskuja paikallisiin verotoimistoihin. Tarkoituksena on kertoa free-työn erityispiirteistä verottajalle. Vuoden 2005 aikana laaditaan free-työtä ja verotuksen erityispiirteitä käsittelevä tietopaketti, jota voidaan käyttää apuna paikallisten veroviranomaisten kanssa keskusteltaessa. Yhteistyö Veronmaksajien Keskusliiton kanssa jatkuu syksyllä 2004 tehdyn päänavauksen jälkeen.
Vuoden 2005 aikana muodostetaan valokuvaajille ja graafikoille työryhmät pohtimaan palkkiosuositusten uudistusta.
Osasto ja liitto pyrkivät ennaltaehkäisemään vuonna 2004 jatkunutta palkkioiden laskua mm. tiedottamalla entistä aktiivisemmin palkkioiden perusteista. Torjuntataistelu lehtitalojen tarjoamia kohtuuttomia avustajasopimuksia vastaan jatkuu.
3. JÄSENEN, JÄRJESTÖ JA SOSIAALIASIAT
Osasto seuraa Aslak- ja TYK kurssien etenemistä. Keväällä anotaan jäsenille uutta TYK-kurssia vuodelle 2005 ja ASLAK-kurssia vuodelle 2006.
Jatketaan yhteistyötä muiden ammattijärjestöjen, esimerkiksi SAK, STTK, AKAVA ja TEME, kanssa yksinyrittäjän sosiaaliturvan parantamiseksi. Etsitään ammattiliitoista uusia yhteistyökumppaneita. Erityisesti osasto tähtää sairaspäivärahan karenssin lyhentämiseen neljään päivään ja yksinyrittäjien oikeuteen liittyä oman alansa palkansaajakassaan. Sosiaaliturva-asioissa ollaan yhteydessä Kelan hallitukseen.
Osasto tekee yhdessä Kelan, Eläketurvakeskuksen ja Kulttuurialojen neuvottelukunnan kanssa Keikkatyöläisen sosiaaliturvaoppaan, joka julkaistaan vuoden 2006 alussa.
Medivire työterveyspalvelut Oy:n kanssa jatketaan yhteistyötä yrittäjien työterveyshuoltoasiassa. Kartoitetaan mahdollisuutta aloittaa kirjanpitoyritysten kanssa samantyyppinen yhteistyö kirjanpitopalveluiden osalta. Osasto välittää jäsenilleen STT:n arkisto- ja uutispalveluita jäsenhintaan.
4. TALOUS
Tulopuolen loppusumma vuonna 2005 on 117.091,00 euroa.
Vuoden 2005 talous perustuu edelleen Journalistiliitolta saatavaan toiminta-avustukseen (28.000), jäsenmaksupalautuksiin (8.414) sekä Free-luettelon ilmoitustuloihin (18.000). Journalistisen kulttuurin edistämissäätiön Jokesin apurahoja jaetaan 18.000 euron edestä.
Vuoden 2005 talousarvion loppusummaa nostavat pohjoismaisen freelancer-seminaarin tuotot. Journalistiliitto siirtää perinteiseen kevään edunvalvontapäivään käytetyt varat (7.200) pohjoismaisen seminaarin kuluihin. Kevään edunvalvontapäivää ei järjestetä. Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö tukee seminaaria 4.000 euron apurahalla, RTTL 1.000 euron apurahalla sekä Kulturfonden 500 euron stipendillä. Osallistumismaksuista arvioidaan kertyvän noin 24.400 euroa.
Suurimpia kulueriä ovat edelleen sihteerin palkka, puheenjohtajan ja hallituksen palkkiot sivukuluineen, matka- ja kokouskulut, koulutus ja tiedotus. Pohjoismaisen free-seminaarin budjetti on noin 40.000 euroa. Seminaarin kulut näkyvät talousarviossa erityisesti kohonneina matka-, majoitus- ja tarjoilukuluina sekä tavanomaista huomattavasti korkeammissa palkoissa ja palkkioissa.
Vuoden 2005 talousarviossa on myös huomioitu se, että osasto saattaa joutua järjestämään kaksi ylimääräistä sääntömääräistä kokousta, jos vuosikokous päättää uuden yhdistyksen perustamisesta. Tämä näkyy erityisesti matka-, jakelu- ja tarjoilukuluissa.
5. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA
Freelancer-osasto osallistuu aktiivisesti freelancereiden yhteistyöhön sekä pohjoismaisella että eurooppalaisella tasolla.
Freelancer-osasto ja FAO järjestävät pohjoismaisen free-seminaarin Vuosaaren Unitas-opistolla Helsingissä 10.-12.6. Seminaariin osallistuu 80-100 freelanceria eri Pohjoismaista. Seminaarin yhteydessä ja marraskuussa järjestetään pohjoismaisten hallitusten kokous.
Heikki Jokinen edustaa osastoa ja pohjoismaisia freelancereita Euroopan Journalistiliiton (EFJ) Freelance Expert Groupissa (FREG) toisena sen kahdesta puheenjohtajasta. FREG ideoi ja koordinoi freelancereiden toimintaa Euroopassa.
6. TIEDOTUS
Osaston tiedotus hoidetaan pääasiassa sähköpostilla, osaston verkkosivuilla ja Journalistissa. Koska Freelancer-uutiset eivät enää toimi nopean tiedottamisen välineenä, lehti ilmestyy kaksi kertaa vuoden 2005 aikana. Tarpeen vaatiessa tehdään kolmas lehti.
Vapaat Journalistit -luettelo ilmestyy kevättalvella 2005 ja sitä postitetaan entiseen tapaan sekä jäsenille että toimeksiantajille. Luettelon ilmoitusmyynnistä vastaa Medialootti Oy. Taiton tekee Pentti Nuortimo. Luettelo kootaan toimistotyönä.
Free-opas saadaan päivitettyä osaston verkkosivuille kevään 2005 aikana. Myös Free-työn ABC -opas uusitaan. Kun tarvitset freelanceria -opas julkaistaan keväällä, kun työsuhteisten palkankorotusten taso on selvinnyt.
Free-työn palkkioista ja erityispiirteistä tiedotetaan myös Journalistissa ja osaston verkkosivuilla. Helsingin kirjamessuille osallistutaan näkyvämmin.
7. KOULUTUS
Alkuvuodesta järjestetään verottaja-ilta Pressiklubilla ja Mitä on olla free -koulutus. Lisäksi järjestetään kurssi tekijänoikeuksista.
Keväällä järjestetään perinteinen koulutus- ja virkistysmatka, tällä kertaa Pietariin. Mitä on olla free -koulutukset on tarkoitettu erityisesti uraansa aloittaville freelancereille. Koulutuksessa keskitytään kirjoittavan toimittajan työhön. Muussa koulutuksessa tavoitteena on ammattitaidon syventäminen ja luovuuden virkistäminen.
|
 |