Osaston historiaa

Suomen Sanomalehtimiesten Liitto (SSL) muuttui vuonna 1967 ”herraklubista” ammattiyhdistykseksi, kun liiton säännöt muutettiin vastaamaan ammattiyhdistysten sääntöjä. Alan ensimmäisen valtakunnallisen työehtosopimuksen jälkeen sanomalehdissä perustettiin toimitusosastoja, jotka virallistettiin vuonna 1971. Freelancerit eivät kuuluneet työpaikkojen toimitusosastoihin ja heräsi ajatus freelancereiden omasta osastosta.

– Kyllä se aika pitkälle oli Ritva-Liisan idea ruveta kokoamaan freelancereita yhteen, perustajajäsen Ullamaija Kivikuru kertoo.
Ennen virallista kokousta freelancerit kokoontuivat suunnittelemaan osaston perustamista valokuvaaja Kristian Runebergin ja toimittaja Tutta Runebergin kotiin Helsingin Katajanokalla.
SSL:n Free-lancejaoston puheenjohtaja Juhani Mäkelä ja SSL:n järjestösihteeri Seppo Sadeoja lähettivät liittoon kuuluville freelancereille tiedotteen, jossa esitettiin kutsu perustamiskokoukseen.

Freelance-osaston perustava kokous pidettiin Helsingissä 8.6.1972. TVK-talon juhlasaliin oli saapunut 17 freelanceria pääkaupunkiseudulta. Seppo Sadeoja esitteli kokousväelle työpaikkaosastojen toimintaperiaatteita sekä Freelance-osaston säännöt, jotka oli laadittu toimitusosastojen mallisääntöjen pohjalta.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Juhani Mäkelä ja sihteerinä Tutta Runeberg. Osaston tehtäväksi asetettiin "tukea jäsentensä pyrkimyksiä taloudellisen aseman ja sosiaalisten sekä työolojen parantamiseksi ja - turvata ja laajentaa sananvapautta sekä jäsenistönsä journalistista ilmaisuvapautta". Nimeksi hyväksyttiin SSL:n Freelance-osasto.

Freelance-osaston ensimmäisen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toimittaja Ritva-Liisa Sumu, yhteiskunnallisiin kysymyksiin erikoistunut toimittaja, joka teki juttuja sekä lehtiin että televisioon. Hallituksen jäseniksi valittiin Mikko Haljoki, Paula Hietaranta, Kristian Runeberg ja Riitta Valajärvi, varajäseniksi Sirkka Keskinen ja Pirkko Nylander. Kristian Runeberg edusti ensimmäisessä hallituksessa valokuvaajia.

Päämääränä palkkioiden korotus

Osaston päämääränä oli saada freelancereille kunnon palkkiot. Toinen tärkeä asia oli järjestäytyminen ylipäänsä.
– Freelancerit olivat hajallaan siellä täällä, tavoitteena oli saada koottua voimat ja päästä näin vaikuttamaan asioihin, muistelee pitkään sekä osaston että SAL:n hallituksessa istunut Kristian Runeberg.

Työsuhteiset toimittajat olivat juuri lakkoilleet itselleen palkankorotuksen. Perustamiskokouksessa pohdittiin, miten ansiotason nousu saataisiin siirrettyä freelancereiden taksoihin.
– Ritva-Liisa Sumu korosti moneen kertaan sitä, että palkkioissa on oltava yhtenäinen linja. Tiedettiin, että Helsingissä päivälehdet maksoivat ihan törkeitä nollapalkkioita. Systeemi oli silloin se, että Demarin freelance-kulttuuritoimittaja kuuli palkkiota pyytäessään, että johan sinä sen kirjan sait jonka arvostelit, Tutta Runeberg kertoo. Maakunnissa ilmestyvien lehtien palkkiot olivat vielä huomattavasti alhaisemmat kuin pääkaupungissa ilmestyvissä lehdissä.

Osaston perustajat olivat pääasiassa helsinkiläisiä, mutta pikkuhiljaa osastoon liittyi jäseniä myös niistä isommista kaupungeista, joissa oli mahdollista tehdä työtä aikakauslehtifreelancerina. Helsingin lisäksi Tampereelle ja Turkuun oli kasautunut kourallinen vapaita toimittajia ja valokuvaajia. Oulussa vaikutti Kolmiokirja, joka työllisti jonkin verran freelancereita.

Kunnianhimoinen ja lahjakas joukko

– Osaston perustajaporukka oli sitä Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton (SAL) porukkaa. Tämä on jonkinasteinen yleistys, mutta he olivat aika tähtiporukkaa, keskimäärin hyvin toimeentulevia, menestyviä ja tunnettuja journalisteja, kuvailee SAL:n asiamiehenä vuodesta -69 toiminut Lauri Kerosuo.

Freelancer-osaston perustamiseen vaikutti SAL:n liittyminen Suomen Sanomalehtimiesten Liittoon vuonna 1971. Yksi liittymissopimuksen ehtoja oli, että freelance-asioille ruvetaan tekemään jotain.
– Se oli ihan keskeinen kysymys ja koko ajan esillä yhdistymisneuvotteluista, että tästä tulee uusi sektori liiton toimintaan, Kerosuo kertoo.

SSL joutui käytännössä ensimmäistä kertaa tekemisiin freelancereiden kanssa, kun SAL:n freelancerit tulivat liiton jäseniksi. Muutamia freelancereita liitossa oli tosin ollut aiemminkin.
– Ennen 60-luvun loppua sanomalehtipuolella ei juuri ollut sellaista ammattikuntaa, jota olisi voinut sanoa freelancereiksi. Avustajia ja kulttuuriskribenttiporukkaa oli, mutta sellaista journalistista ammattikuntaa, joka olisi elättänyt itsensä freelancereina, ei juuri ollut. Sanonnan mukaan, freelancerit olivat kansakoulunopettajia ja poliiseja, jotka tekivät firaabelihommia. Poliisit tietynlaisia juttuja ja kansakoulunopettajat toisenlaisia juttuja, sanoo Lauri Kerosuo.

Freelancer-toimittajat, -graafikot ja -valokuvaajat toimivat aktiivisesti SAL:ssa ja muodostivat noin neljänneksen jäsenistöstä.
– Aikakauslehtipuolella freelancerius oli kunniallinen ja arvostettu tapa hankkia leipänsä. Siellä oli puoliboheemia, vähän kirjallista ja taiteellista sakkia. Aikakauslehdissä oli hyvin tavallista pitää juttupalkalla ihmisiä, jotka eivät halunneetkaan tehdä juttuja työsuhteisina. Perinne oli ihan toisenlainen kuin sanomalehtipuolella, Kerosuo kertoo.

70-luvun alussa aikakauslehtien levikit olivat laskussa. Alalla alettiin ensimmäistä kertaa puhua erikoislehdistä ja erikoistumisesta.
– Osasyynä osaston perustamiseen oli 70-luvun alun aikakauslehtimylläkkä. Kun illalla meni nukkumaan yhden kustantajan lehdissä työskentelevänä, niin aamulla heräsi toisen kustantajan alaisena. Viikkosanomat lopetettiin, Anna vaihtoi omistajaa, ja Jaana perustettiin. Kuhina sai aikaan yleistä työturvattomuuden tunnetta ja ne, jotka olivat heikoimmilla, halusivat jollakin lailla turvata asemaansa, Ullamaija Kivikuru sanoo.


Sanomalehtimiehet ja freelancerit

Heti alusta alkaen Freelance-osaston asema oli muista SSL:n osastoista poikkeava. Työsuhteisten liiton jäsenien asemaa, velvollisuuksia, oikeuksia ja etuja määritti monikin laki. Freelancerit taas olivat hankala pala. Alkuun liiton suhtautuminen osastoon oli myönteisen välinpitämätön. Joukko oli pieni, vuoden 1973 lopussa jäseniä oli 54. Freelancereiden asia koettiin kuitenkin tärkeäksi.
– Kyllähän sen silloin kaikki näkivät, että on yhteinen etu, ettei siihen liepeille muodostu halpatyövoiman varastoa, josta työnantajien on helppo ammentaa tilapäistyövoimaa. Koettiin tärkeäksi, että freelancereiden asiat saadaan kuntoon, Lauri Kerosuo kuvaa liiton asennetta.
Jyrki A. Juuti (SSL:n puheenjohtaja 1963–1974) oli freelancer-asialle hyvin myötämielinen. Osasto ei mitenkään rasittanut liittoa. Se oli olemassa ja kokoontui.
– SSL:n linja freelanceasioissa oli, ettei syntyisi turhia freelance-suhteita, ja että toiminta ei paisuisi. Liiton pääpaino olisi siinä, että lehdet palkkaisivat riittävän työvoiman kuukausipalkkaiseen työhön, Kerosuo kertoo.
– Toinen liiton iso politiikka oli, että jäsenenä olevat freelancerit olisivat professionaaleja, ammatillisesti korkeatasoista sakkia, joka hoitaa asiansa, kun se oli siihen asti ollut semmoista puolitaiteellista boheemia väkeä.

Laskumalleja ja alennuslippuja

Osaston alkuvuodet henkilöityivät karismaattiseen ja aktiiviseen Ritva-Liisa Sumuun.
Puoli vuotta perustamiskokouksen jälkeen Hakan kurssikeskuksessa Obbnäsissä pidetyssä syyskokouksessa puheenjohtaja Ritva-Liisa Sumu valittiin jatkamaan. Hallitukseen valittiin Mikko Haljoki, Sirkka Keskinen, Maarit Niiniluoto, Kristian Runeberg sekä varajäseniksi Sinikka Salokorpi ja Esko Helminen. Osaston sihteerinä toimi Carita Porkka.

Vuoden 1973 alussa osastossa oli yhteensä 56 jäsentä, joukossa 13 valokuvaajaa. Kevätkokouksessa 1973 pohdittiin, mikä olisi sekä toimittajille että valokuvaajille sopiva nimitys. Kalle Kultala ehdotti freelance-journalisti nimikettä.

Ritva-Liisa Sumun tarmokkaalla ohjastuksella osasto alkoi rakentaa toimintaansa. Omia käyttövaroja ei ollut, eikä osasto alkuun kerännyt erillistä jäsenmaksua. Hallituksen jäsenille ei maksettu kokouspalkkioita tai matkakorvauksia. SSL:n ja SAL:n toimistot huolehtivat osaston postituksesta ja monistuksesta. Vuonna 1973 osasto sai liitolta Augusta Wigeliuksen Rahaston säätiön ylijäämän, noin 1300 markkaa ja SAL:lta 500 markan avustuksen. Rahat käytettiin kuukausikokousten ja sääntömääräisten syys- ja kevätkokousten järjestämiseen sekä kahteen 400 markan suuruiseen jatkokoulutusapurahaan. Myöhemmin osasto sai epäsäännöllisesti erilaisia avustuksia, joita käytettiin tuntipalkkaisen konekirjoittajan kiinnittämiseen osaston papereiden arkistointi-, monistamis- ja postitustyöhön. Osasto keräsi vuodesta 1976 lähtien kymmenen markan suuruista jäsenmaksua. Jäsenmaksusta luovuttiin syyskokouksessa 1979. Menot muodostuivat jäsentiedotuksesta, sihteerin palkkioista sekä jäsenistön koulutustilaisuuksien kuluista. Osasto jakoi SSL:n alennuslipukkeita, joilla lehtimies sai 30 prosenttia halvemmalla VR:n junalippuja. Lisäksi osaston sihteeriltä Raili Hoornilta sai tilata viiden pennin hintaisia laskulomakemalleja.

Hallitus kokoontui kuukausittain SAL:n toimistolla, Yrjönkatu 11 sisäpihalla. Jäseniin pidettiin yhteyttä kiertokirjeillä, joissa käsiteltiin ajankohtaisia asioita. Säännöissä määrättiin, että osasto pitää kaksi yleiskokousta vuodessa. Syksyisin tehtiin henkilövalinnat ja päätettiin toimintasuunnitelmasta. Keväisin taas tarkistettiin tilit sekä käsiteltiin toimintakertomus. Hallitukseen valittiin alkuvuosina puheenjohtaja ja neljä varsinaista jäsentä sekä kaksi varajäsentä. Syyskokouksessa 1974 hallituksen varsinaisten jäsenien määrä nostettiin kuuteen ja varajäsenten neljään.

Osasto järjesti jäsenilleen kerran kuussa kokouksen, jossa käsiteltiin ajankohtaisia asioita. Ensimmäisinä vuosina kokouksissa keskityttiin verotukseen ja kirjanpitoon. Esimerkiksi vuonna 1973 osasto järjesti kirjanpitoseminaarin Säästöpankkiopistolla ja antoi neuvontaa veroilmoituksen laatimisessa. Hallitus valmisteli vuoden 1974 alusta jäseniensä siirtymistä SSL:n ja Graafisen Teollisuuden Työnantajaliiton (GTT) sopimuksen mukaisesti kirjanpito- ja laskutuskäytäntöön. Asiasta neuvoteltiin verohallituksen, SSL:n, GTT:n ja tilitoimisto O.W. Brandtin kanssa. Tilitoimiston kanssa tehtiin sopimus freelancer-journalistien kirjanpidon hoitamisesta alennettuun hintaan.


Kuka kelpaa jäseneksi?

Ensimmäiset vuodet keskusteltiin ahkerasti jäsenkriteereistä. Perustajajoukko halusi heti alussa tehdä selvän eron harrastelijoitten ja ammattilaisten välille. Freelancerit halusivat noudattaa tiukkaa tulorajaa ja pitää omaa rekisteriä verottajaa varten. SSL:n säännöt taas sallivat joustavamman jäseneksi hyväksymisen. Osasto ei halunnut hyväksyä jäsenekseen edes liittoon jo kuuluvia journalisteja, mikäli osaston omat jäsenkriteerit eivät täyttyneet. Alkuvuosina oli erimielisyyttä esimerkiksi siitä, mihin minimituloraja vedetään. SSL:n liittohallitus puuttui jäsenkriteereihin. Osaston hallitus jätti pyynnöstä liittohallitukselle raportin toiminnastaan ja niistä periaatteista, joiden perusteella osastoon hyväksyttiin jäseniä. Liittohallituksen esityksen mukaisesti tuloraja asetettiin 65 prosenttiin palkkaluokka A:n palkasta.

Tuloraja vaikutti esimerkiksi maakunnasta jäseneksi pääsevien määrään.
– Tämä aiheutti silloin ristiriitaa, kun toinen potentiaalinen jäsenkunnan osa, nämä maakunnan hiljaiset, jotka avustelivat sanomalehtiä erilaisilla pikku-uutisilla, eivät pystyneet samaistumaan ollenkaan siihen sakkiin, Kerosuo muistelee.

Osasto pyysi 1973 liittohallitukselta, että tämä kehottaisi tai velvoittaisi jäsenyhdistyksensä pyytämään osastolta lausuntoa sellaisen toimittajan jäsenyyshakemuksesta, jolla ei ole vakituista työpaikkaa ja jota on pidettävä freelancer-journalistina. Tästä tulikin käytäntö.

Yksi osaston perustavoitteista oli ammatillisuuden korostaminen. Kun osastossa hiottiin jäsenkriteerejä, määriteltiin samalla omaa identiteettiä. Kevätkokouksessa 1974 Hotelli Marskissa perustettiin työryhmä laatimaan palkkioselvitystä. Apuna käytettiin Ritva-Liisa Sumun laatimaa freelancer-typologiaa. Piilovakanssi-freelanceriksi määriteltiin henkilö, joka on yhden lehden vakituinen avustaja, talokohtainen freelancer taas avusti vain yhden kustantajan lehtiryhmää. Senttarit olivat harrastelijakirjoittajia: kotirouvia, kansakoulunopettajia tai muita, jotka satunnaisesti kauppasivat juttuja lehtiin. Asiantuntija-avustajat taas kirjoittivat oman työnsä ohessa alansa erityiskysymyksistä juttuja lehtiin. Todelliseksi freelanceriksi määriteltiin journalisti, jolla ei ole vakinaista päätoimista työsuhdetta. Oikea freelance-journalisti myy työtään useammalle toimeksiantajalle.


Kenen joukkoihin?

Ennen osaston perustamista oli keskusteltu siitä, pitäisikö freelancereiden organisoitua nimenomaan SSL:oon vai mentäisiinkö yhteen Freelancer Ohjelmatyöntekijöiden (FOT) kanssa. YLE:lle ja sittemmin MTV:lle pääasiallisesti töitä tekevät freelancerit olivat järjestäytyneet FOT:in, joka ei kuulunut SSL:oon eikä Radio- ja televisiotoimittajien liittoon RTTL:oon, vaan oli järjestäytynyt SAK-laiseen Teknisten Erikoisammattien liittoon Tekeriin. RTTL hyväksyi freelancerit jäsenikseen vasta 70- ja 80-luvun vaihteessa. Kun lehdistön freelancerit päättivät organisoitua SSL:n alaisuuteen, tehtiin valinta kahden hyvin erilaisen järjestön välillä.
– Ratkaisu merkitsi koko 70-luvun ja vielä 80-luvun alunkin tiettyjä vastakkainasetteluja, koska SSL ja FOT olivat politiikaltaan varsin erilaisia järjestöjä. FOT oli selvästi poliittisempi ja antoi julkilausumia milloin mistäkin asiasta. FOT oli hyvin ärhäkästi YLE:ä vastaan, kun taas freelance-osastossa toiminta oli perinteisempää ay-politiikkaa, Ullamaija Kivikuru sanoo. Osittain poliittisten erimielisyyksien vuoksi osa FOT:n jäsenistä siirtyi myöhemmin Radio- ja TV-selostajat ry:n jäseneksi. Vaikka 70-luku ja vielä 80-luvun alkupuoli olivat poliittisesti ja ideologisesti voimakkaiden vastakkainasettelujen aikaa, Freelancer-osastossa paikkoja ei jaettu mandaattipohjalta tai nahisteltu eri ryhmittymien välillä. Esimerkiksi SAL:n piirissä ja RTTL:ssa paikat jaettiin puoluepoliittisten leirien välillä ja taistelu vallasta oli ankaraa.
– Jonkin verran se näkyi toki osastossakin, mutta ei mitenkään erityisesti. Meillä oli niin hirveän paljon omia asioita hoitamatta, ja osastossa toimivien journalistien tavoitteet olivat yhteneväiset riippumatta siitä, oltiinko sitten yleisdemokraatteja vai kokoomuslaisia, Kivikuru sanoo.

Yksi ongelma FOT:n ja osaston välillä koski juuri jäsenyyskriteerejä. Päästäkseen SSL:n jäseneksi freelancerin oli todistettava olevansa kokopäiväinen ammattilainen ja tienaavansa tietyn määrän markkoja kuukaudessa. FOT taas oli kirjavampaa joukkoa, ja liiton kanssa hiotut jäsenkriteerit eivät tietenkään koskeneet FOT:n jäseniä. FOT:n leiriin houkutteli myös se, että heillä oli sopimukset palkkioista jo tehtynä, kun Freelancer-osasto vasta neuvotteli tariffeista. FOT sai vuonna 1974 ensimmäisen työehtosopimuksensa. Freelancereiden radio- ja tv-työtä pidettiin riittävästi työsuhteen omaisena tilana, koska työ tehtiin työnantajan tiloissa ja laitteilla. Tästä syystä radio- ja tv-puolen freelancerit ovat yhä eri asemassa kuin yrittäjäksi katsotut lehdistön freelancerit.

FOT järjesti kesällä 1975 kaksi kuukautta kestäneen Euroopan ensimmäisen freelancer-lakon. FOT lakkoili myös vuonna 1978, kun YLE ei suostunut TES:een vaadittuihin parannuksiin. Freelance-osasto osoitti kannanotolla solidaarisuutta ja kehotti jäseniään kieltäytymään lakonalaisista töistä Yleisradiossa.

Palkkioneuvottelut ja h-hetki

Osaston päätavoite oli, että SSL:n ja GTT:n solmimiin työehtosopimuksiin sisällytettäisiin erityinen freelance-liite, jossa sovittaisiin myös juttu- ja kuvapalkkioista. Freelancerit tavoittelivat työsuhteisten asemaa ja paikkaa neuvottelupöydissä. "Freelance-osaston päämääränä on saada freelance-pohjalla työskentelevien journalistien asema vähintään yhtä hyväksi kuin kuukausipalkkaisten sekä ansiotason että sosiaaliturvan osalta” - todetaan vuoden 1974 toimintasuunnitelmassa 1974.

Ensimmäisen kerran palkkioista lähdettiin neuvottelemaan syksyllä 1973. Tavoitteena oli sopimus ensimmäisen kerran freelancer-työn minimihinnoista.
– Työnantajapuolella pidettiin silloin ihan luonnollisena, että me voimme neuvotella niistä asioista, Lauri Kerosuo kertoo. SSL:n ja GTT:n välisen freelance-journalistien palkkiokysymyksiä käsittelevän työryhmän työskentelyyn osallistuivat Sanomalehtimiesliiton puheenjohtaja Jyrki A. Juuti, SAL:n asiamies Lauri Kerosuo ja osaston puheenjohtaja Ritva-Liisa Sumu. Myöhemmin Ullamaija Kivikuru otti Sumun paikan neuvottelupöydässä.

Ongelmana oli se, miten löydettäisiin oikea tariffitaso. Pienten paikallislehtien ja suurten aikakauslehtien palkkiot olivat hyvin kaukana toisistaan. Neuvottelijat laskivat erilaisia malleja, joissa palkkioita määriteltiin esimerkiksi lehtien levikin tai ilmoitustuoton perusteella.
– Sitten porukat, lähinnä meidän puolella, päätyivät siihen, että samasta työstä on saatava sama palkka. Ratkaisevaa ei ole se, onko työn ostajana Kuvalehti vai Iisalmen Sanomat. Jos ammatti-ihminen tekee yhden päivän töitä, niin sillä on tietty hinta, Lauri Kerosuo kertoo.

GTT:n kanssa päädyttiin neuvottelutulokseen, jossa palkkiot olivat aikakauslehdissä vallitsevien todellisten tariffien ja sanomalehdistössä maksettavien palkkioiden puolivälin kieppeiltä. – Iisalmen Sanomissa se olisi merkinnyt huomattavaa tariffin nousua ja Kuvalehdessä taas olisi tullut paineita siihen, ettei tariffeja nostettaisi pitkään aikaan. Ainakin freelancerit itse ajattelivat niin, Kerosuo sanoo.

SSL:n ja GTT:n suositus freelance-tehtäviin liittyvistä kysymyksistä astui voimaan 1.4.1975. Suositus oli yksivuotinen ja ohjeisti tekijänoikeuksia, aineiston julkaisemisen, muuttamisen ja säilyttämisen periaatteita sekä yleisiä palkkionmaksuperiaatteita.

Minimipalkkiosuositusta ei saatu liitettyä sopimukseen. Osasto hylkäsi kaksi kertaa neuvottelijoiden esittämät summat. Tariffeista järjestettiin kaksi jäsenäänestystä vuonna 1975. Kummankin äänestyksen lopputulos oli sama. Noin 70 % jäsenistä oli sopimusta vastaan ja hieman alle 30 puolesta.
– Eli siinä kävi niin, että tämä niin sanottu SAL:n porukka äänesti sopimuksen kumoon, Lauri Kerosuo muistelee.
– Kyllä me oltiin aika kitkeriä hallituksessa, koska se oli ollut iso prosessi kaiken kaikkiaan, ja kyllähän me tiesimme, etteivät ne palkkiot olleet mitenkään ideaaleja, neuvotteluissa osastoa edustanut Kivikuru sanoo.
Tariffineuvotteluja oli käyty kaksi vuotta. Äänestystulos kuvasi hyvin jäsenistön erilaisia intressejä.
– Toisaalta oli nämä sanomalehtifreelancerit, jotka olivat huolissaan, että heiltä menee leipä. Sitten oli näitä muutaman ison aikakauslehden ympärillä olevia freelancereita, joilla meni aika kovaa. He olivat sitä mieltä, että nämähän ovat ihan naurettavia nämä palkkiot. He pelkäsivät oman toimeentulonsa puolesta. Jos aikakauslehdissä nähdään, että noinkin halvalla voidaan ostaa, niin miksi ne maksavat minulle tuplasti, Kivikuru kuvaa mielipiteiden jakautumista. Neuvottelutulosta vastustettiin esimerkiksi Jaanaan, Kuvalehteen ja Annaan työskentelevien keskuudessa. – Minä en usko, että ihmiset tarkkaan ajattelivat sitä asiaa. Kuviteltiin, että saataisiin neuvoteltua parempi sopimus jatkamalla neuvotteluja. Se loppui sitten siihen, Tutta Runeberg muistelee mielialoja tariffisopimuksen hylkäämisen aikoihin.

Neuvottelut jäädytettiin ja hallitus päätti selvittää tarkemmin freelancereiden ansiotason ja kulurakenteen, ennen kuin neuvotteluja jatkettaisiin. Vuonna 1975 tehtiin palkkiotiedustelu jäsenille. Osastossa harkittiin myös keinojen koventamista, jollei sopimusta saataisi halutussa muodossa syntymään. "Osasto pyrkii - tarvittaessa työtaistelun tietä - saamaan aikaan kohtuulliset vähimmäispalkkiot ja sosiaaliturvasäännökset, jotka vastaavat vakituisessa työsuhteessa olevien sosiaaliturvaa", toimintasuunnitelmassa vuodelta 1976 todetaan.

– Melko pian sen jälkeen työnantaja sanoi, ettei me voida tällaisista asioista ollenkaan neuvotella, koska se on vapaiden yrittäjien vapaata toimintaa. Sitten perustettiin jo kilpailuvirastoja ja muita vahtimaan. Jäsenäänestys oli semmoinen h-hetki, Kerosuo pohtii.

Jos sopimus olisi saatu syntymään, seuraava tavoite olisi ollut kesälomakorvausten saaminen freelancereille samojen periaatteiden mukaisesti kuin vakinaisessa virassa oleville. Tavoitteena oli myös tutkia eläketurvajärjestelyjä ja sitä mahdollisuutta, että työnantajat osallistuisivat maksuihin. Sopimuksesta ei päästy enää neuvottelemaan. Haave palkkiosopimuksesta eli vielä 80-luvun lopulle saakka, vaikka kustantajien puolella ei ollut enää minkäänlaista halua lähteä asiasta neuvottelemaan.

Palkkioneuvottelujen lopputulos vaikutti myös SSL:n ja freelancereiden suhteisiin.
– Alussa saatiin erittäin paljon sympatiaa. Liiton väki oli Antero Lainetta (SSL:n puheenjohtaja 1974–1992) myöten meidän tukenamme näissä GTT -neuvotteluissa. 70-luvun loppupuolella kustantajien kanta oli jo jyrkästi niin, että me ei näiden kanssa neuvotella. Me ostetaan näiltä juttuja, maksetaan tietty summa ja muusta me ei haluta tietääkään. Sitten alkoi tulla hankaluuksia liitonkin kanssa. Ne totesivat, että tämä on vaikea tilanne. Me alettiin tulla vaivalloisiksi, Kivikuru muistelee.

Minimitariffit

Kun palkkiosta ei päästy sopimukseen, hintatasoon pyrittiin vaikuttamaan jakamalla työn minimitariffeja ostaville toimittajille ja freelancereille. Ohjeistossa kerrottiin esimerkiksi, paljonko maksoi pieni juttu tai valokuva, ja minkä verran tuli laskuttaa viikon työstä. Ensimmäiset tariffit laadittiin vuonna 1976.
Jäsenistön keskuudessa tehtiin säännöllisin väliajoin palkkiokyselyitä. Näiden raporttien tulos oli 70-luvulla sama kuin vuoden 2001 palkkiokyselyssä: freelancereiden keskiansiot jäivät selvästi alle työsuhteisten toimittajien keskiansioiden.

– 1970-luvun loppupuolella osastoon tuli joitakin lähinnä sanomalehtiin freelancer-työtä tekeviä toimittajia. Sanomalehtien palkkiotasot olivat aivan toisenlaisia kuin aikakauslehtipuolella. Varsinkin silloin kun alettiin tehdä ensimmäisiä tariffisuosituksia, päivälehtiväki totesi, että heiltä menee leipä kokonaan, jos he rupeavat vaatimaan tämmöisiä palkkioita. Ei tule jutun juttua enää, Ullamaija Kivikuru kertoo.
– Sanomalehtipuolella "senttarit tai urheilukenttien palloilutulosten laatijat" katsottiin toisarvoisiksi ja siksi palkkiotkin olivat hyvin toisarvoisia, Lauri Kerosuo kuvailee. Yrittäjäeläkelain voimaantulo 1970 aiheutti myös voimakasta nostopainetta juttujen hintoihin. Ongelmana oli saada toimeksiantajat ymmärtämään, että osa juttupalkkiosta menee suoraan eläkkeisiin.

70-luvulla pyrittiin myös painostamaan liiton luottamusmiesten avulla lehtiä, etteivät ne käyttäisi liittoon kuulumattomia jäseniä. Joissakin isoissa aikakauslehtitaloissa painostus jonkin verran onnistuikin, mutta ratkaisevaa vaikutusta sillä ei ollut. Ruotsissa vastaava toimintamuoto sai paremmin kaikupohjaa ja siellä pyrittiin estämään liittoon kuulumattomien avustajien käyttö. Suomessa niin pitkälle ei menty, että boikotteja olisi ryhdytty järjestämään. Hallitus totesi, että sananvapausperiaatetta tulee tässä kunnioittaa.

Karhunpainia

Osasto ryhtyi heti perustamisen jälkeen solmimaan yhteyksiä verottajaan. Suurin ongelma oli se, ettei verottaja tiennyt, keitä freelancerit olivat.
– Palkanansaitsija oli se normaali tapa elää ja hankkia leipänsä. Verovirkailijat eivät tienneet, mitä se tämmöinen puuha voi olla. Kaikkien vapaiden ja taiteellisten ammattien verotus oli silloin hirmuisen vaikeata. Toiminnan luonnetta ei ymmärretty ja vähennysten hyväksyminen oli sattumanvaraista ja epäjohdonmukaista. Eikä ymmärretty, että toiminnasta syntyy myös kuluja, Lauri Kerosuo kertoo.

Osaston ensimmäisiä tilaisuuksia oli keskustelutilaisuuden järjestäminen freelancer-journalistien verotuksesta syksyllä 1972. Freelancer-toimittaja Esko Helminen oli tehnyt tilaisuuteen kirjallisen alustuksen, jonka pohjalta keskusteltiin. Paikalla olivat ylitarkastaja Pallonen verohallituksesta, apulaisverojohtaja Kemppainen Helsingin verotoimistosta, verojohtaja Matikainen Espoon verotoimistosta ja verojohtaja Osanen Vantaan verotoimistosta. Keskustelun päätyttyä sovittiin, että osasto kokoaa jäsenistään luettelon, joka toimitetaan Helsingin veroviranomaisille. Verohallintoon lähetettävä luettelo ammattifreelancereista lienee ollut nykyisen Vapaat journalistit -luettelon ensimmäinen versio, sillä jo vuonna 1974 osasto lähetti luetteloa myös lähes 90 sanoma- ja aikakauslehden toimitukseen. Tarkoituksena oli korostaa sitä, että kaikki osaston jäsenet ovat ammattilaisia.

– Freelancereiden tavoitteena oli maksaa oikein tuloistaan veroja. Tarkoituksena ei ollut saada mitään alennuksia. Verottajan mentaliteetti taas oli, että yksityisyrittäjä pelkästään kusettaa, ei haluttu hyväksyä mitään vähennyksiä. Epäiltiin, että freelancerit vaan syö koko ajan kuormasta, muistelee Kerosuo vaikeaa suhdetta paikallisiin verotoimistoihin.
SSL neuvotteli verohallituksen kanssa, ja 70-luvulla saatiin aikaiseksi freelancerin verovähennyslomake, mikä oikaisi verotusongelmaa. Neuvottelut johtivat myös siihen, että verohallitus informoi toimistojaan eri puolilla Suomea freelancereiden verotuksesta, ja tulkintaerot eri verotoimistojen välillä pienenivät. Helsingissä toimi jonkin aikaa freelancereihin erikoistunut verokäsittelijä. Myös muissa freelancer-kaupungeissa lähestyttiin verottajaa.
– Ohjattiin verovalitusten tekemistä, tehtiin veromuistutuksia ja pidettiin kauheasti meteliä asiasta. Verotusongelma parani aika nopeasti. Se jäi vaan sellaiseksi legendaksi, että aina verottaja sortaa, Lauri Kerosuo muistelee.

Toiminta vakiintuu

Osaston toimintaa vetänyt puheenjohtaja Ritva-Liisa Sumu kuoli syöpään tammikuussa 1975. Osaston varapuheenjohtaja Ullamaija Kivikuru oli käytännössä hoitanut puheenjohtajan tehtäviä jo jonkin aikaa ja vuoden 1976 syyskokouksessa hänet valittiin puheenjohtajaksi. Osaston jäsenmäärä oli vuoden 1975 lopussa 78. Toiminta oli saanut vakiintuneet muotonsa. Jäsenluettelo postitettiin vuosittain kymmeniin sanoma- ja aikakauslehtiin sekä niihin verotoimistoihin, joiden alueella asui osaston jäseniä. Lisäksi verohallitus sai oman kappaleensa. Saatekirjeessä korostettiin, että osaston jäsenyys takaa journalistin ammattimaisuuden.

Yhteyttä jäseniin pidettiin jäsenkirjeillä.
– Kirjeet postitettiin liiton toimiston kautta ja Antero Laine luki aina kirjeet ennen kuin ne lähtivät liikkeelle. Niissä oli aina jotain, mistä se tykkäsi, että tämä on nyt liian raffelisti sanottu. Kaija Hentunen soitti aina, että ”Antsu haluaa taas jutella sinun kanssasi", Kivikuru muistelee. Hallituksen ajatuksena oli pitää hajallaan olevaan jäsenistöön yhteyttä mahdollisimman yksityiskohtaisilla jäsenkirjeillä. Jäsenillä ei varsinkaan Helsingin ulkopuolelta ollut varaa kulkea kokouksissa. Liiton puheenjohtaja taas oli tarkka siitä, ettei kirjeissä olisi mitään sellaista, johon joku voisi tarttua.
– Yksi huolenaihe oli se, että ennemmin tai myöhemmin jäsenkirjeet saattaisivat vuotaa työnantajapuolelle ja sitten tulisi lunta tupaan. Ja voi olla, että hän oli oikeassa, Kivikuru sanoo.

Hallitus järjesti jäsenille kuukausikokouksia, joiden teemana olivat esimerkiksi freelancerin ansio- ja sosiaaliturvakysymykset, GTT:n ja SSL:n neuvottelut tai yhteistyöpyrkimykset Freelancer Ohjelmatyöntekijöiden kanssa. Kokouksiin osallistui 70-luvun loppupuolella keskimäärin kymmenkunta jäsentä.

Yhteyksiä solmitaan

Freelancer-journalistien pohjoismainen yhteistyö otti ensi askeleensa marraskuussa 1975. Osasto oli tarkkailijana Tukholmassa järjestetyssä ensimmäisessä pohjoismaisessa yhteistyökokouksessa ja myöhemmin samana vuonna Ruotsin Freelancer klubbenin vieraana. Aloite pohjoismaisesta yhteistyöstä oli tullut FOT:n puolelta. Maarit Niiniluoto edusti osastoa tapaamisessa. Tämän jälkeen osaston edustaja osallistui säännöllisesti pohjoismaisiin yhteistyökokouksiin. Keväällä 1976 Suomessa järjestettiin ensimmäinen pohjoismainen free-konferenssi Hanasaaressa. Seminaarin suunnitteluryhmään kuuluivat Ullamaija Kivikuru, Kristian Runeberg, Unto Kivelä ja Maarit Niiniluoto.

Seuraavana vuonna pohjoismainen yhteys sai pysyvämmän muodon, kun kunkin maan freelancer-yhdistyksen hallitukseen valittiin kansainvälisistä asioista vastaava henkilö, ja päätettiin vastedes vaihtaa raportteja kunkin maan tilanteesta. Vuonna 1979 järjestettiin Espoossa Hotelli Korpilammessa NJF:n isännöimä freelance-konferenssi. Kansainväliset yhteydet avattiin osastossa siis varhain. Suuri kiitos siitä kuuluu osaston puheenjohtajanakin myöhemmin vaikuttaneelle Lars Bruunille, joka kielitaitonsa ja suhteittensa avulla avasi ovia maailmalle. Myös Tutta ja Kristian Runeberg olivat aktiivisesti mukana pohjoismaisten suhteiden ylläpitämisessä.

Vuonna 1975 selvitettiin eri alojen freelancereiden määrää, asemaa, sosiaaliturvaa ja tekijänoikeuksia Freelancer-työntekijöiden yhteistoimikunta-projektissa. FYTT:n jäseninä olivat Freelancer Ohjelmatyöntekijöiden ja Freelancer-osaston lisäksi kirjailijoiden, freelancer-näyttelijöiden, muusikkojen sekä pop-muusikoiden ja arvostelijoiden edustajat. Yhteistyötoimikunnan kanssa käytiin esimerkiksi palaverissa Helsingin verovirastossa. Paikalla olivat Vantaan, Espoon ja Helsingin verojohtajat. Verottaja lupasi taas yhtenäistää käytäntöjä ja keskittää freelancer-asiat muutamien henkilöiden hoidettaviksi. Freelancer-järjestöt lähettivät jäsenrekisterinsä verottajalle, ja verottaja puolestaan lähetti valmiit ennakonpidätyksen alentamiseen tarvittavat kaavakkeet järjestöille. FYTT ja sen jäsenjärjestöt painostivat verottajaa myös vuonna 1976, kun freelancereiden ennakonpidätykset uhkasivat nousta 40 - 50 prosenttiin verotusuudistuksen seurauksena. FYTT ja sen jäsenjärjestöt painostivat verottajaa ja saivat aikaan sen, että freelancerit saivat oikeuden prosenttiverokirjaan ja niin sanottuun veropäätökseen, jossa heille vahvistettiin henkilökohtainen pidätysprosentti.

Leskelästä puheenjohtaja

Joulukuussa 1976 kokoonnuttiin syyskokoukseen Ravintola Duunariin. Puheenjohtajaksi valittiin Pekka Leskelä, joka hoiti tehtävää vuoteen 1981 saakka. Osaston talous sai pysyvämmän ratkaisun, kun SSL alkoi maksaa osastolle jäsenmaksupalautuksia vuodesta 1976 alkaen. SSL:n lainopilliseksi sihteeriksi siirtynyt Lauri Kerosuo toimi yhteyshenkilönä liittoon päin, ja liiton toimistossa työskennellyt Kaija Hentunen toimi oman työnsä ohessa osaston sihteerinä.

Vuonna 1976 osaston jäsenmäärä oli 88, kun SSL:sa oli jäseniä lähes 4000. Osaston tekemä tutkimus kertoi, että jäsenet olivat toimineet alalla keskimäärin 12,5 vuotta ja freelancerina 6,5 vuotta. Keskiansiot olivat selvästi alle SSL:n jäsenkunnan keskiansioiden. Osaston jäsenet kirjoittivat pääasiassa aikakauslehtiin ja avustivat Yleisradiota. Sanomalehtien, kirjankustantamoiden ja erikoislehtien osuus oli kasvussa, mutta riippuvuus aikakauslehdistä oli yhä selvä. Suurempaa taustatyötä vaatineesta aikakauslehtityöstä maksettiin parempia palkkioita.

Hallitus käynnisti lehtitalojen freelancer-kontaktijärjestelmän vuonna 1976. Kontaktihenkilöiden avulla haluttiin saada tietoa eri lehtitalojen sopimuksista ja avustajapolitiikasta. Kontaktiverkko ei kuitenkaan ottanut syntyäkseen, ja toimi alkuun hyvin vain Yhtyneissä Kuvalehdissä, missä yhteyshenkilönä toimi Maarit Niiniluoto. Selvitys kertoi, että puolet Yhtyneissä Kuvalehdissä toimivista freelancereista ei kuulunut liittoon.

Puheenjohtaja Leskelä ja hallituksen jäsenet debatoivat aktiivisesti Sanomalehtimieheen freelancer-asioista. Hallitus kirjelmöi liittoon päin ja teki aloitteita HSY:n ja SAL:n hallitukselle freelancer-asioista. Osasto vetosi jälleen 70-luvun lopulla toimitusosastoihin järjestäytymättömästä työvoimasta ja esitti, että toimitusosastot laatisivat listan välttämättömistä asiantuntijakirjoittajista. Loput karsittaisiin pois siten, että SSL:n jäsenet kieltäytyisivät työskentelemästä näiden kanssa. Syynä oli se, että "senttarit" polkivat hintoja. Hallitus varoitti järjestölehtien osastoa "koplasta" eli freelancereina esiintyvistä kirjoittajista, jotka saksivat juttuja tiedotteista ja myivät niitä ominaan järjestö- ja ay-lehdille. Osasto kehotti tarkistamaan kirjoittajilta freelance-osaston ja SSL:n jäsenyyden.

Kun 70-luvulla alettiin puuhata RTTL:n liittymistä SSL:on, osastossa heräsi toiveita siitä, että myös lehtipuolen freelancereille saataisiin aikaan selkeämpi sopimus. Ylen freelancereilla kun oli "työsopimus" ja mahdollisuus päästä työttömyyskassan jäseniksi. Vuoden 1980 alussa RTTL liittyi SSL:on ja radio- ja televisiotyötä tekevien freelancereiden pääjoukko siirtyi FOT:stä RTTL:n alaiseen Freelancer Ammattiosastoon FAO:on ja sitä kautta Sanomalehtimiesten Liiton jäseniksi. Osaston hallitus keskusteli yhdistymisestä FAO:n kanssa, mutta hanke ei ottanut tulta.

Avustajakaavake ja suositus toimitusehdoiksi 1979

70-luvun lopun toimintasuunnitelmissa toistui pyrkimys "saada freelance-pohjalla työskentelevien journalistien asema samanlaiseksi kuin kuukausipalkkaisten sekä ansiotason että sosiaaliturvan osalta". Konkreettiseksi tavoitteeksi asetettiin GTT-SSL -työehtosopimukseen sisältyvä freelance-liite. Neuvottelut eivät kuitenkaan edenneet. GTT oli paaluttanut näkemyksensä: freelancersuhde on kauppa- eikä työsuhde. Työnantajapuoli ei suostunut neuvottelemaan sosiaaliturvasta. Neuvottelut käsittelivät vain yleisesti sääteleviä järjestelyjä ja palkkioita.

Hallituksen laatimia tariffisuosituksia tarkistettiin TES-korotusten tahdissa ja niitä jaettiin lehtitalojen pääluottamusmiehille ja päätoimittajille. Osasto tavoitteli kirjallisiin freelancer-työsopimuksiin siirtymistä, joka oli tarkoitus toteuttaa 1977. SSL:oa pyydettiin aloittamaan neuvottelut GTT:n kanssa osaston laatiman kaavake-ehdotuksen pohjalta.

Vuonna 1979 saatiin vuosia kestäneiden neuvottelujen tuloksena GTT:n ja SSL:n yhteinen avustajasopimuksissa käytettävä sopimuskaavake sekä suositus toimitusehdoiksi. SSL postitti freelancereille ja työnantajapuolelle suosituksen lisäksi samassa kirjeessä myös osaston tariffisuositukset. GTT korosti tämän jälkeen jäsenilleen, että vain tekstipuoli on yhteinen, hinnoista ei ole yhteisesti sovittu. GTT ei kuitenkaan aktiivisesti vastustanut hintasuosituksia, mikä paransi palkkiotariffien noudattamista.

1970 -luvun viimeisinä vuosina toiminta hiljentyi. Vielä vuonna 1976 oli järjestetty seitsemän palkkioita ja sosiaaliturvaa käsittelevää jäsentilaisuutta. Seuraavana vuonna osasto järjesti vain yhden jäsenkokouksen Irja-Kaisa Vierulan kotona. Paikalle saapui niin vähän väkeä, että kokoukset pantiin joksikin aikaa jäihin. Vuonna 1979 järjestettiin vain yksi jäsentilaisuus. Hallitus päätti siirtyä teemaseminaarien tyyppiseen toimintaan. Hallituksen kokouksiakin pidettiin yhä harvemmin. Jäsentiedotteita lähti saman vuoden aikana enää kaksi kappaletta varsinaisten kokoustiedotteiden lisäksi.

Freelancereiden paras tiedotuskanava oli Sanomalehtimies, jossa freelancereiden asiat olivat säännöllisesti esillä etenkin A-palstalla, jossa ilmestyi aikakauslehtiä koskevia usein pakina-tyyppisiä juttuja. Keskustelua käytiin myös yleisönosastokirjoituksissa. Esimerkiksi Pekka Leskelä, Ullamaija Kivikuru, Sinikka Salokorpi ja Kari Varvikko kirjoittivat säännöllisesti freelancereiden ongelmista lehdessä.

Hanasaaren liittokokous keväällä 1977 oli freelancereille pettymys. Hallituksen mielestä freelancereita koskevat ohjelmakohdat hyväksyttiin niin pyöreinä, että osaston liittokokousedustajat jättivät eriävän mielipiteensä.

1980

Pitkin hampain yrittäjiksi

Vuosikymmenen vaihtuessa osaston jäsenmäärä oli nousussa. Kun Radio- ja televisiotyöntekijöiden liitto RTTL liittyi Sanomalehtimiesliittoon vuonna 1980, liittoon tuli satoja uusia freelancereita. RTTL:n ja SSL:n liittymissopimuksessa todettiin, että freelancereille tarvitaan oma asiamies. SSL:n toimistoon perustettiin osa-aikainen asiamiehen toimi, jota siirtyi hoitamaan liiton lainopillinen sihteeri Lauri Kerosuo.

RTTL:n freelancereiden sekä osaston ja liiton yhteistyöelimeksi perustettiin SSL:n freelance-valiokunta, jonka tehtäväksi asetettiin koko kentän freelance-politiikan linjojen vetäminen. Laajempaa, eri alojen yhteistyötä hoiti yhä Freelancer-yhteistyötoimikunta. Lauri Kerosuo kartoitti lehtitalojen avustajapolitiikkaa. Osaston tavoitteena oli yhteistoimintalain suomin keinoin aloittaa lehtitaloissa keskustelut avustajapolitiikasta. Pekka Leskelä jatkoi osaston puheenjohtajana vielä vuoden 1981, muttei enää sen jälkeen ollut halukas jatkamaan tehtävässä.

Liiton kolmivuotiseen ohjelmaan kirjattiin vuonna 1980 Porin Yyterissä pidetyssä liittokokouksessa aloite, jossa lehtitaloja kehotettiin kiinnittämään huomiota freelance-politiikkaansa ja kartoittamaan avustajakuntaansa. Vakituisia journalisteja neuvottiin toimimaan niin, että Freelancer-osaston jäsenten käyttöä avustajina lisättäisiin sekä tuettaisiin osaston palkkiosuosituksia. Osasto luopui asteittain kangerrellen toimineesta kontaktihenkilöjärjestelmästä, kun luottamusmiehet ottivat tehtäviä hoitaakseen. Tässä auttoi myös liittokokousaloite. Osaston aloitteiden pohjalta palkkiosuositusten vahvistaminen siirtyi SSL:n liittohallitukselle, kaksipäiväisestä freelancerseminaarista tuli osa liiton normaalia koulutusohjelmaa ja liiton kustannuksin tehtiin entistä monipuolisempi freelance-katalogi. Katalogin sisältöön kuuluivat nyt jäsenmatrikkelin lisäksi minimitariffit sekä GTT:n ja SSL:n suositus avustajasuhteissa noudatettaviksi toimitusehdoiksi. Luettelon painos oli 1000 kappaletta ja sitä jaettiin laajalti lehtitaloihin.

GTT:n ja SLL:n suositus avustajasuhteissa noudatettaviksi toimitusehdoiksi sanottiin irti vuoden 1980 lopulla, mutta allekirjoitettiin uudessa muodossa 1981. Suositukseen saatiin maininta, että avustajan sosiaaliturvakustannukset tulee ottaa huomioon palkkion suuruutta määriteltäessä. Verottaja ja eläkeviranomaiset olivat tehneet päätöksiä, joiden pohjalta freelancerit katsottiin yrittäjiksi.
Myös suosituksessa korostettiin, että freelancerit ovat itsenäisiä ammatinharjoittajia.
– Näin päättyi faktisesti mahdollisuus neuvotella työehtosopimuksen kaltaisesta sopimuksesta, Lauri Kerosuo sanoo.

Freelancer-osaston syyskokous pidettiin vuonna 1982 Happy Day´s ravintolassa. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin SSL:n entinen järjestösihteeri Seppo Sadeoja. Vaasaan muuttanutta Sepsaa pyydettiin hiljentyneen toiminnan pelastajaksi. Vuonna 1982 vietettiin 10-vuotisseminaaria Hotelli Lepolammella Espoossa. Seminaariin osallistui 35 osaston jäsentä, pohjoismaisten liittojen edustajat sekä SSL:n free-valiokunnan jäsenet.

Seppo Sadeoja ehti hoitaa puheenjohtajuutta vain vuoden, kun hän siirtyi työsuhteeseen. Vuonna 1983 puheenjohtajaksi valittiin ensimmäinen suomalainen tekijänoikeusekspertti Lars Bruun, joka hoiti SSL:lle lakiasioita ennen kuin liitossa oli vakituisia lakimiehiä.
Liittovaltuusto hyväksyi 1983 osaston aloitteen, jonka mukaan Sanomalehtimies - siis liiton oma lehti - rupesi maksamaan osaston suositusten mukaisia palkkioita. Osaston taloudellinen asema parani sen verran, että hallituksen jäsenille pystyttiin maksamaan kokouspalkkioita vuodesta 1983 alkaen. Seuraavana vuonna korvattiin myös Suur-Helsingin ulkopuolelta tulevien matkakulut.

TaEL ja eläkefiasko

Osaston perustamisen aikaan suurin osa freelancereista ei ollut minkäänlaisen eläkkeen piirissä. Vuoden 1970 alussa voimaan tullut lakisääteinen yrittäjäeläke oli monelle freelancerille vieras, sillä harva toimittaja tai valokuvaaja mielsi itsensä yrittäjäksi.
– Vallitseva ajattelutapa pohjoismaisissa yhteiskunnissa oli silloin se, että kun yhteiskuntaa rakennettiin niin kaikki hyvä, kaikki sosiaaliturva rakennettiin työsuhteiselle pohjalle. Ihmiselämän oikeaksi muodoksi katsottiin pitkäaikainen kuukausipalkkainen työsuhde. Sen ympärille rakennettiin
perhepolitiikka, eläkepolitiikka, kaikki. Ja silloin oli ihan luonnollista, että freelancereita ei oikeastaan olisi saanut olla olemassakaan. Kaikki oikeisiin töihin vaan, Lauri Kerosuo muistelee ajan henkeä.

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) asetti vuonna 1978 työryhmän tutkimaan eri alojen freelancereiden sosiaaliturvan puutteita ja laatimaan ehdotuksia niiden korjaamiseksi. Puheenjohtaja Leskelä oli mukana työryhmässä. STM:n työryhmä sai jatkokseen uuden työryhmän, joka asetettiin pohtimaan puutteiden korjaamista. Osasto vieraili muiden freelancer-järjestöjen kanssa vakuutusosaston osastopäällikön Altti Aurelan luona STM:ssä kertomassa sosiaaliturvan puutteista ja yrittäjäeläkkeen korkeiden maksujen aiheuttamista hankaluuksista. SSL vetosi 1983 STM:öön yhdessä SAK:n ja eräiden taiteilijajärjestöjen kanssa freelancereiden eläkeasioiden pikaiseksi järjestämiseksi.

Kun sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä esitti vuonna 1984 mietinnössään esiintyvien taiteilijoiden ja muiden luovaa työtä tekevien ns. freelancertyöntekijöiden eläketurvan kohentamista omalla eläkkeellä, oletettiin osastossa automaattisesti, että valokuvaajat ja toimittajat tulisivat lain piiriin.
Tunnelma oli odottava. Lain odotettiin vaikuttavan ratkaisevasti vain yhteen lehteen vakinaisesti työskentelevien vapaiden journalistien eläketurvaan. Ennakko-odotusten mukaan työnantaja olisi maksanut journalistin eläkkeen jopa alle tunnin työsuhteissa. Yrittäjä-freelancerit taas pysyisivät YEL:n piirissä. "Neuvottelut GTT:n kanssa aloitetaan, kun eläkekysymysten ratkaisu on tapahtunut", todetaan toimintasuunnitelmassa vuodelta 1986. "TaEL- valmistelun ja ensimmäisten tulkintapäätösten odottelun ajaksi linnoittauduttiin asemasotavaiheeseen", kuvasi Lauri Kerosuo tilannetta Sanomalehtimiehessä 1987.
– Työnantajan epävarmuus tulevasta lainsäädännöstä aiheutti sen, ettei sillä puolella ollut pienintäkään halua liikkua muissakaan asioissa, ennen kuin tiedettiin miten eläkeasiassa käy, Kerosuo sanoo.

Uusi laki taiteilijoiden ja toimittajien eläkkeistä tuli voimaan 1.1.1986. Pikkuhiljaa kävi ilmi, ettei laki koskenutkaan lehtipuolen freelancereita. Kun työnantajapuolen kanssa ruvettiin neuvottelemaan uudesta eläkkeestä, toimittajat ja valokuvaajat tippuivat pois lain piiristä. Kustantajat lähtivät siitä, että koska freelancerit olivat ennen lakia kuuluneet yrittäjäeläkkeen piiriin, he myös jäivät sen piiriin.
– Se oli suuri pettymys ja shokki, että TaELista ei pidetty kiinni, Tutta Runeberg sanoo.
Yrittäjäeläke oli freelancereille kalliimpi kuin TaEL, jossa toimeksiantaja maksaa osan eläkkeestä.
– Veikkaan, että meillä on pari sukupolvea, jotka eivät ole maksaneet itsellensä eläkettä pienistä tuloistaan, Tutta Runeberg sanoo.

Freelancereiden mielestä liitto oli ollut eläkeasiassa liian passiivinen ja pettänyt näin freelancereiden asian. "Eläkelaki on fiasko", referoi Jorma Hyvönen Sanomalehtimiehessä osaston vuosikokouskeskustelua 1986. Osasto järjesti lain voimaantulon jälkeen huhtikuussa 1987 Itä-Pasilassa sijaitsevan Eläketurvakeskuksen "valtauksen". Freelancerit kävelivät asiakaspisteisiin ja selvittelivät omaa eläketilannettaan ja kiinnittivät näin huomiota eläkekysymykseen. Neuvontapisteet täyttyivät useaksi tunniksi ja kysymyksiä riitti. Vastaanottokomitean muodostivat tiedotuspäällikkö Yrjö Larmola ja lainopillinen johtaja Antti Suominen. Kymmenet ohikulkijat seurasivat ihmetellen mielenosoitusjulisteita ja rohkeimmat tulivat juttusille. Radio Ykkönen, Uudenmaan alueradio ja Sanomalehtimies tekivät juttua mielenilmauksesta.

Yrittäjät ja SSL

Kun freelancerit jäivät yrittäjäeläkkeen piiriin, myös liitto alkoi suhtautua heihin kuin yrittäjiin. Varsinaiset yrittäjät eivät liiton jäseniksi tuolloin päässeet, mutta vapaan ammatinharjoittajan asemaa alettiin suositella jäsenille.
– Liitto suhtautui alkuun hyvin suopeasti, koska se sulki ulos tämän hankalan porukan, joka vaati että liiton pitäisi tehdä jotakin freelancereiden asioille, Kristian Runeberg kertoo.
– Kun freelancerit valittivat veroneuvontatilaisuuksissa, että taaskaan ei verottaja hyväksynyt vähennyksiä, Lauri Kerosuon toistuva repliikki oli, että perusta yritys. Kun te olette yrittäjiä, niin te toimitte sitten näin, oli liiton johtolause, Tutta Runeberg sanoo.

Pian liitossa alkoi keskustelu siitä, miten nämä yrittäjät mahtuvat enää ammattiyhdistysliikkeen sisälle. Liiton kanta souti ja huopasi. SSL:sa käytiin monta vuotta tiukkasävyistä keskustelua siitä, miten yrittäjät mahtuvat ammattiyhdistysliikkeeseen, jonka päätehtävänä oli työehtosopimustoiminta.
– Ensin liitto sanoi joo… ja sitten yks kaks ne alkoi miettiä, että ei hetkinen, nyt tässä menee asiat ristiin. Sitten se tilanne rauhoittui, eikä ketään potkittu pois, Kristian Runeberg sanoo.
Linjaksi muodostui, että freelancerilla saa olla firma, mutta hän ei saa työllistää muita, eli toimia työnantajana. Asiasta käytiin liittovaltuustossa pitkä keskustelu 90-luvun lopulla. Johanna Korhonen kävi puhumassa valtuustolle freelancereiden yrittäjyydestä ja käytännön kokemuksistaan. Lopulta asia ratkaistiin äänestämällä. Päätettiin, että niin kauan kuin firman toimitusjohtaja ei ole neuvotteluosapuolena palkkiosta ja työehdoista päätettäessä, hän voi kuulua liittoon.

Aatteen sotureita

Asenne yrittäjyyteen jakoi myös freelancereiden näkemyksiä siitä, millaista politiikkaa liiton olisi pitänyt ajaa. Freelancereiden oma suhtautuminen yrittäjyyteen oli vähintäänkin kaksijakoinen.
– Freelancerit jakautuivat kahteen leiriin. Oli sellaisia periaatteen miehiä ja naisia, jotka katsoivat, että toimittaminen, kuvaaminen ja graafinen on työ ovat enemmänkin luovuutta kuin rahan tekemistä. Käytiin kamppailua siitä, onko toimittaja yrittäjä vai ei. Se oli aivan uskomatonta. Väitän, että valtaosa oli silloin sitä mieltä, että toimittaja ei ole yrittäjä, Kari Varvikko muistelee.
– En tiedä johtuiko se meidän 60–70 -lukujen radikalismista vai mistä. Me olimme aatteellisia tyyppejä. Haluttiin saada sama palkka kuin yrittäjät, mutta ei haluttu olla yrittäjiä. Oltiin semmoisia don quijoteja, aatteen sotureita, jotka peitsi tanassa meni ja ajatteli, että me teemme puhdasta journalismia, Varvikko kuvaa.
Valokuvaajat suhtautuivat myönteisemmin yrittäjyyteen. Isompi liikevaihto, suuremmat kustannukset sekä verotussyyt aiheuttivat sen, että siirtyminen yrittäjäksi kävi luontevammin.
– Aika moni rupesi silloin maksamaan yrittäjäeläkkeitä, mutta toisaalta meillä oli hirveän iso hajurako siihen, että jos joku perusti firman niin kuin fotarit perustivat silloin, niin se oli jotenkin inhottavan businesshenkistä, Ullamaija Kivikuru muistelee.

Mitään ei ikinä tapahdu

Helsinkiläinen toimittaja Kari Varvikko valittiin osaston puheenjohtajaksi syyskokouksessa 1984. Vastaehdokkaana oli Aaro Salmela, jonka Varvikko voitti äänin 15 - 6.
– Henki oli osastossa hyvä. Se oli haastavaa ja kivaa toimintaa. Näitä puheenjohtajan virkoja masinoitiin silloin, ja havaitsin sitten hyvin selkeästi, että taakseni muodostui kuppikunta, joka rupesi ajamaan minua puheenjohtajaksi, Varvikko sanoo. Osaston sääntöihin tehtiin muutos syyskokouksessa 1984. Hallitukseen valittiin nyt kahdeksan varsinaista ja kaksi varajäsentä.

Varvikko toimi osaston puheenjohtajana viisi vuotta. Vuosina 1985 - 1989 hänet valittiin yksimielisesti jatkamaan puheenjohtajana. Samalla hän toimi myös SAL:n puheenjohtajana ja freelancereiden asiaa saatiin ajettua entistä paremmin myös SAL:n kautta.

Osaston jäsenmäärä oli vuoden 1983 lopulla 299 henkeä. Jäsenmäärän kasvu oli huimaa, sillä vuoden aikana uusia jäseniä oli tullut yksi kolmannes lisää. Toimittajat muodostivat yhä jäsenistön suurimman joukon. Jäsenmäärän kasvun arvioitiin johtuvan lisääntyneestä näkyvyydestä ja tiedotuksesta sekä liiton vakuutuksesta. Liiton jäsenille oli saatu ryhmähenkivakuutus sekä matkustaja- ja tapaturmavakuutus, joka oli freelancerilla voimassa myös vapaa-aikana. Yrjönkadun Pressiklubilla aloitettiin säännölliset kuukausitapaamiset vuonna 1985. Joko puheenjohtaja, liiton asiamies tai vähintään yksi hallituksen jäsenistä oli paikalla vastaamassa jäsenten kysymyksiin.

– Varvikko toi osaston toimintaan freepoliittisen otteen, että ei olla mikään käsityökerho, vaan todellakin alettiin aivan kunnolla ajaa freepolitiikkaa, Tutta Runeberg sanoo. Osaston tärkein tavoite oli yhä sopimus minimipalkkioista.
– Kyllä minua turhautti hirveästi toiminnassa se, kun käytiin työnantajapuolen kanssa neuvotteluja meidän palkkioista ja muusta, niin mikään ei johtanut koskaan mihinkään. Me istuttiin Kerosuon kanssa vierekkäin ja katsottiin vastapuolta ja neuvoteltiin ja neuvoteltiin. Mitään ei ikinä tapahtunut, Varvikko muistelee.
GTT:n linja oli selkeä. Työehtosopimuslaki antaa heille valtuudet neuvotella jäsentensä puolesta työsuhteiden ehdoista. Freelancerit eivät ole työsuhteessa.
– Me neuvottelimme kuusi vuotta, Varvikko puuskahtaa.

Miten free pärjää Mikkelissä?

Osaston palkkiosuositusta levitettiin sekä jäsenkirjeillä että Sanomalehtimiehen kautta. Postituslistalla olivat kaikki suurimmat aikakauslehtitalot sekä freelancereiden palveluja käyttävät viranomaiset ja yhdistykset. Aikakauslehdissä suositusten mukaisia palkkioita usein maksettiinkin. Maakunnissa, paikallislehdissä ja sanomalehdissä jäätiin kauas suositusten mukaisista palkkioista.

Palkkiot aiheuttivat jatkuvaa keskustelua. "Ammatti-Lehden vakitoimittaja, freen ammattiyhdistystoveri, näkee vain palkkion. Pressiklubilla hän saattaa kertoa palkkion kuukauden päivien lukumäärillä ja ylistää freen rikkautta ynnä kuinka free sen taiten kätkee. Luulo ei ole lainkaan hauska, mutta sitäkin tavallisempi", kirjoitti Arto Kytöhonka Sanomalehtimiehessä 20/87. Kytöhonka ehdottikin, että "jokainen palkkioista päättävä ja Suomen Sanomalehtimiesten Liiton suosituksia polkeva toimittaja on erotettava Sanomalehtimiesten Liitosta".

Hallituksessa istui pääsääntöisesti pääkaupunkiseudun journalisteja. "Maakunnista" eli Tampereelta, Turusta ja Pohjois- tai Itä-Suomesta oli mukana yksi tai kaksi edustajaa. Liiton lisätessä taloudellista tukeaan, osasto korvasi vuodesta 1985 alkaen Helsingin ulkopuolelta kokouksiin tulevien matkakulut.
– Me oltiin aika Helsinki-keskeistä porukkaa ja minusta tuntuu, että jotkut meistä tunsivat huonoa omaatuntoa siitä, ettei maaseudun ääni päässyt tarpeeksi esille. Me mietimme hallituksessa, että miten ihminen pärjää Mikkelissä. Kyllä ne pärjäsivät sen kokoisilla paikkakunnilla, mutta pienemmillä se oli jo vaikeampaa. On muistettava ettei silloin ollut tätä uutta tekniikkaa. Etätyöskentelyä ei harjoitettu, Varvikko sanoo.

Hallituksen jäsenet ja puheenjohtajat olivat hankalassa välikädessä siksi, että esimerkin vuoksi heidän tuli noudattaa suositusten mukaisia palkkioita.
– Henkilökohtaisesti tilanne oli turhauttava. Kun olin osaston puheenjohtaja ja möin juttuja, niin minun oli aina myytävä sillä meidän ohjehinnastolla. Enhän minä voinut mennä polkemaan hintoja. Minä koin puheenjohtajuuden erittäin positiivisena, se oli hieno asia. Mutta toisaalta siinä oli myös tämä puoli, että oma leipä kaventui, Varvikko sanoo.

Yli rajojen

Kansainväliset yhteydet vahvistuivat Kari Varvikon puheenjohtajakaudella. Vuonna 1986 osasto tapasi kollegojaan Tukholmassa. Matkalle osallistuivat Varvikon lisäksi Kari Vanhapiha, Tutta Runeberg ja Kristian Runeberg. Ruotsalaisiin teki vaikutuksen, että suomalaisilla oli mukanaan liiton oma freelance- asiamies Nils-Erik Friis. Suomalaisia taas ihastuttivat ruotsalaisten freelancereiden edut. Naapurissa freelancereilla oli työnantajaliiton kanssa työehtosopimus, jossa määriteltiin työn toimittamiseen liittyvät ehdot, toimeksiantajan ja journalistin oikeudet ja velvollisuudet. Samalle toimeksiantajalle paljon tekevät saivat myös työnantajan sosiaaliturvan ja eläke-edut yleisen eläkelain puitteissa. Vakinaiset avustajat saivat myös kesälomapalkkaa. Yrittäjiä eivät edut Ruotsissakaan koskeneet.

Varvikko esitti Tukholman matkalla ajatuksen yhteispohjoismaisista seminaareista. Tavoitteena oli saada ensimmäinen järjestetyksi jo samana vuonna. Vaikka yhteistyö tiivistyikin pohjoismaisten freelancereiden välillä, ensimmäinen varsinainen Pohjoismainen freelancer-seminaari järjestettiin vuonna 1993 Göteborgissa. Kööpenhaminassa järjestettiin kuitenkin pienempi pohjoismainen free-tapaaminen 1987, johon osallistuivat Kristian Runeberg, Lauri Kerosuo, Pekka Ruohoranta ja Kari Varvikko.

Lokakuussa 1989 IFJ järjesti kansainvälisen freelancer-tapaamisen Lontoossa. Paikalla oli viitisenkymmentä freelanceria 18:sta eri maasta. Yhteiseksi tavoitteeksi koettiin esimerkiksi tekijänoikeuskysymykset, joita IFJ:n toivottiin kansainvälisesti selvittävän. Puheenjohtaja Varvikko edusti seminaarissa Suomea.

Kansainvälisten tehtävien vetovastuu oli osastossa pitkään puheenjohtajien harteilla. Myös Tutta Runeberg on hoitanut pitkään freelancereiden kansainvälisiä suhteita ja toiminut lisäksi aktiivisesti esimerkiksi liiton ulkoasianvaliokunnassa ja EFJ:n freelancer-asiantuntijaryhmässä FREG:ssä.
Ina Ruokolainen hoiti 1990 -luvulla pitkään osaston pohjoismaisia yhteyksiä. Vuodesta 2002 kansainvälisten tehtävien vetovastuu siirtyi Kristiina Gerkman-Kemppaiselle, joka nimitettiin myös pohjoismaiseksi freelancer-koordinaattoriksi.

Ensimmäinen SSL:n liittovaltuutettu 1986

Ehti kulua 14 vuotta, ennen kuin freelancer valittiin liiton päätöksentekoelimiin. Kristian Runeberg aloitti ensimmäisenä freelancerina SSL:n liittovaltuustossa vuonna 1986. Hänet valittiin valtuustoon SAL:n edustajana. Alkuun ennakkoluulot olivat vahvoja.
– Työsuhteiset toimittajat, liiton virkamiehet ja luottamushenkilöt kokivat freelancerit turhan ruikuttajiksi, Kristian Runeberg muistelee. Väittely freelancereiden ongelmista oli välistä hyvinkin kiivasta ja värikästä. ”Menkää oikeisiin töihin", oli monen työsuhteisen toimittajan asenne. Freelancerit puhuivat asioista, joista vakinaisilla toimittajilla ei ollut kokemusta.
– Ei ymmärretty sitä tilannetta, missä me olemme, tai minkäänlaista työtä me teemme, valtuustossa vuodesta -92 istunut Tutta Runeberg sanoo.

Antero Laineen pitkän puheenjohtajakauden lopulla freelancerit kokivat, ettei liitto ajanut tosissaan heidän asiaansa.
– Lainehan oli henkeen ja vereen ay-ihminen ja hän ei kerta kaikkiaan ymmärtänyt tämän tyyppistä työntekotapaa kuin freelancerius. Hänen silmissään me olimme vierailevia taiteilijoita, omituisia, Tutta Runeberg sanoo. Legenda kertoo, että "Antsun" tupakantuska iski liittovaltuustossa juuri freelancereiden puheenvuorojen aikaan. Puheenjohtaja poistui paikalta.
- - Häntä ei kiinnostanut, Tutta Runeberg summaa. Freelancereilta tämä ei jäänyt huomaamatta ja luottamus liiton tahtoon hoitaa freelancereiden asioita oli heikko.
– Antsu Laineen aikana kaikesta, rahoituksesta ja muusta, piti hirveästi tapella, ja ilman sallilaisten liittohallituksen jäsenien tukea, siitä ei olisi tullut mitään, osaston hallituksessa istunut Pertti Rovamo muistelee. Freelancereiden linkki liittoon ja muuhun toimittajakuntaan rakentui pitkälti SAL:n kautta.
– Kritiikistä huolimatta Antero Laineen puheenjohtajakauden aikana asiat myös etenivät liitossa, Rovamo sanoo. Esimerkiksi osaston taloudellinen asema parani pikkuhiljaa 80-luvulla, kun liitto alkoi maksaa osastolle erillistä avustusta. Avustusta perusteltiin sillä, että osasto hoiti paljon sellaisia asioita, jotka muuten olisi pitänyt hoitaa liiton toimistossa.

Myös liiton päätöksentekoon osallistuvien työsuhteisten toimittajien asenne vaikutti freelancer-asioiden hoitoon.
– Jollakin tasolla siellä oli tämä ristiriita. En tiedä oliko vakinainen porukka sitten kateellista näille vapaille taiteilijoille, vai mikä siinä oli. Olisiko löytynyt jossakin kovassa taistelutilanteessa solidaarisuutta, niin oikea vastaus on, että ei kovin paljoa. Tämä lienee ollut tilanne tähän päivään saakka. Ja kuitenkin... semmoinen eriseuraisuus… kun elämisen ehdot ovat eritavalla rakentuneet, niin ei tunneta omaksi sitä ongelmaa, Lauri Kerosuo sanoo.

1980-luvulla liitto alkoi asteittain maksaa freelancereille ansionmenetyskorvauksia ammattiyhdistystoiminnasta. Työsuhteiset jäsenethän osallistuivat toimintaan työajallaan, freelancereilla ay-toiminta oli pois työajasta ja siten myös ansioista. Uudistus helpotti freelancereiden osallistumista liiton päätöksentekoon, valtuuston, hallituksen ja jaostojen toimintaan. 80-luvun loppuun tultaessa ansionmenetyskorvauksista oli tullut vakiintunut käytäntö.

Teemavuosi tehosti yhteistyötä

Vuonna 1987 liitossa vietettiin Freelancer-vuotta. Teemavuosi näkyi sekä freelancereiden asian saamassa julkisuudessa että osaston taloudellisessa asemassa. Osastoon palkattiin ensimmäistä kertaa osa-aikainen työntekijä. Hilkka Eklund tuli projektisihteerinä hoitamaan juhlavuoden järjestelyjä. Tästä lähtien osastolla oli aina liiton ulkopuolinen sihteeri, joka hoiti juoksevia asioita.

Teemavuoden järjestäjinä olivat Freelancer-osasto, RTTL, Freelancer Ohjelmatyöntekijät, Suomen arvostelijain liitto sekä Suomen Kääntäjien ja Tulkkien Liitto. Vuoden aikana järjestettiin yhteisiä esiintymisiä viranomaisten ja työnantajien huomion kiinnittämiseksi freelancereiden ongelmiin. Erityisesti keskityttiin verotukseen ja eläkekysymyksiin. Ohjelmassa oli esimerkiksi eduskunnan auditoriossa järjestetty ”ihmiskuvapaneli” maaliskuussa 1987. Vajaat yhdeksänkymmentä kuulijaa oli saapunut keskustelemaan freelancerin omakuvasta julkishallinnon ja työnantajien edustajien kanssa. Tilaisuuden juonsi Jukka Virtanen.
Keskustelu yrittäjyydestä jatkui. "Ammattiliittojen lienee aika hyväksyä se, että joukossamme on sekä työntekijäasemassa olevia että yrittäjiä. Liitot voivat varmasti tukea kumpiakin", totesi Sanomalehtimiehen pääkirjoitus teemavuotta arvioivassa pääkirjoituksessa 23.11.1987. Yhä useampi freelancer järjesti toimintansa samanlaisiin muotoihin kuin muutkin itsenäiset ammatinharjoittajat. Selvä enemmistö toimi kuitenkin yhä freelancerverokortilla. 80-luvulla freelancer-markkinoille toivat uutta väriä Kolmostelevisio ja paikallisradiot.

Teemavuoden aikana päästiin verohallituksen kanssa jonkinasteiseen yhteisymmärrykseen vähennysten tasosta. Uuden tekniikan tulo toi freelancer-toimittajille myös uudenlaisia kuluja. Verohallitus totesi kiinnittävänsä henkilökuntansa koulutuksessa huomiota freelancer-ammattien tulonhankkimiskulujen erityispiirteisiin. Freelancer 87 -teemavuoden juhlatoimikunta vetosi verotuksen selkeyttämiseksi ja oikeudenmukaistamiseksi myös valtionvarainministeriöön. Kun TaEL meni freelancereilta ohi suun, teemavuoden ohjelmaan lisättiin myös mielenosoitus Eläketurvakeskuksen edessä.

Kuinka te kehtaatte?

Teemavuoden ohjelmaan kuului marraskuussa 1987 Bottalla järjestetty työnantajaklubi, jossa työnantajapuolelta freelancereiden kysymyksiin vastasivat päätoimittaja Seppo Kievari Helsingin Sanomista, YLE:n lakimies Tapio Lehtonen, Otavan kirjallinen johtaja Jukka Tarkka ja johtaja Juhana Hintsanen GTT:sta.

"Kuinka te kehtaatte teettää työtä näin halvalla," kysyi Tutta Runeberg työnantajilta, ja vastauksia referoitiin Sanomalehtimiehessä.
"Onko tässä mitään mieltä siinä, että me jatkuvasti tarvomme samaa kehää, kun GTT ei voi sanoa teille mitään, jos ette ole työsuhteessa. Sanominen ei kuulu meidän reviiriimme," vastasi Juhana Hintsanen, kiteyttäen kustantajapuolella vallitsevan näkemyksen. Sanomalehtipuolen edustaja Seppo Kievari kuvasi freelancereiden motiiveja seuraavasti: "... syvää luotaavissa kirjoituksissa on suurimpana pontimena halu saada sanotuksi, osallistua keskusteluun - rahalliset tavoitteet ovat toissijaiset". Kievarin mukaan "…lähes kaikki sanomalehden avustajat ovat valmiita joskus lukemaan itsensä freelancer-journalistien joukkoon, osa heistä varmastikin lukee itsensä muihinkin joukkoihin - on rakennusmestareita, diplomaatinrouvia jne." Keskustelun sävy oli siis olennaisilta osiltaan samanlainen kuin osaston alkuaikoina. Freelancereiden tavoitteet, ammatillisuuden korostaminen ja samasta työstä sama palkka, tuntuivat yhä kaukaisilta. Antero Laine kommentoi keskustelua samassa lehdessä: "Vertailua vakinaisen henkilökunnan palkkaukseen pidän valitettavana freelancer-keskustelussa. Pitää muistaa, että vakinaisessa työsuhteessa oleva journalisti myy työvoimansa tunnilleen työnantajan käyttöön."

Juuri ennen teemavuoden loppua perustettiin freelancer-valtuuskunta viemään yhteisiä tavoitteita eteenpäin. Valtuuskunnassa olivat mukana kaikki teemavuoden järjestöt. Mukaan liittyivät myös Finlands Svenska Författare, Suomen Lausujain Liitto ja Suomen Näytelmäkirjailijaliitto. Yksi ajankohtainen teema oli apurahoja myöntävien yhteisöjen verotuksen kiristäminen ja sen vaikutukset freelancer-työtä tekeviin. Yhteistyöjärjestön puheenjohtajana toimi toimittaja Hilkka Eklund ja varapuheenjohtajana Kari Varvikko.

Juhlavuoden päättäjäiskaronkkaa vietettiin tammikuussa 1987 Ravintola Kappelissa. Valtiovallan edustajana tilaisuudessa puhui kulttuuriministeri Anna-Liisa Piiparinen. Ohjelmasta vastasivat Eija Ahvo, Susanna Haavisto, Miitta Sorvali ja Jukka Linkola Max ja Moriz-näytelmän ravintolaversiolla. Antero Laine kertoi päättäjäisjuhlissa, että SSL perehtyy järjestelmällisesti kaikkiin freelanceriutta koskeviin kysymyksiin sekä järjestölliseltä että lainsäädännölliseltä kannalta. Tähtäimessä oli kattava freelancer-ohjelma seuraavalle liittokokoukselle.

Freelance-toimintaohjelma

Vaikka freelancereiden suhde liittoon lähentyi, tyytymättömyys ei vähentynyt. SSL:lta odotettiin solidaarisuutta ja tarvittaessa saarto- ja boikottitoimenpiteitä tariffeja polkevia kustantajia kohtaan. Liittoa vaadittiin aloittamaan talokohtaiset neuvottelut hintasuosituksista, jos GTT:n kanssa ei päästä neuvottelemaan.

SSL:n järjestötutkimuksen mukaan freelancerit kuuluivat liiton köyhälistöön. Heitä oli suhteellisen paljon siinä ryhmässä, joiden tulot jäivät alle 8 000 markkaan kuukaudessa. Vuonna 1989 liitossa oli 900 freelanceria, joista 480 kuului Freelancer-osastoon. Lehdistön freelancereiden jäsenmäärä oli kasvanut tasaisesti, mutta pysynyt suhteessa liiton jäsenmäärään kymmenen vuotta suunnilleen samalla tasolla, eli noin kymmenessä prosentissa.

Liittohallitus asetti vuonna 1988 työryhmän laatimaan liittokokoukselle freelance-toimintaohjelman. Työryhmään kuuluivat Pirkko Kuosmanen, Seppo Sadeoja, Matti Arvaja, Hilkka Eklund, Tuula Kinnarinen, Kristian Runeberg, Kari Varvikko, Pekka Ruohoranta ja Lauri Kerosuo. Työryhmälle annettiin tehtäväksi selvittää liiton toimintaperiaatteet freelancereiden koulutusmahdollisuuksien, eläketurvan ja muiden sosiaalisten kysymysten parantamiseksi. Lisäksi ryhmän piti kartoittaa yhteistoimintamuodot muiden freelancer-ammattiryhmien kanssa, määritellä liiton freelancer-sopimuspolitiikan periaatteet ja määritellä jäsenkriteerit ja järjestäytymismuodot liittoon. Samalla selviteltiin liiton koulutuskysymyksiä ja tukimuotoja ja mietittiin, miten voitaisiin kehittää freelancereiden yhteistyötä liiton sisällä. Työryhmältä odotettiin myös ehdotusta tarpeelliseksi katsottavista muutoksista jäsenmaksujärjestelmään.

Freelancereiden jäsenmaksusta on käyty väliin kipakkaakin keskustelua. Vuodesta 1987 otettiin käyttöön jäsenmaksutasausjärjestelmä. Heikosti tienannut freelancer saattoi saada takautuvasti hyvitystä jäsenmaksuistaan. Vuodesta 1991 alkaen liitto teki jäsenilleen vuosittain palkkatutkimuksen, ja freelancereiden jäsenmaksu sidottiin palkkakyselyn freelancer-osion vastauksiin. Palkkatutkimuksen antama tieto freelancereiden ansiotasosta ei ole osaston mielestä aina antanut oikeaa kuvaa vapaiden journalistien tilanteesta.

GTT:n ja SSL:n avustajasuhteiden toimitusehtosuositus solmittiin uudelleen vuonna 1988. Suosituksessa todettiin, että avustustehtävästä maksettavaan palkkioon vaikuttavana tekijänä pidetään myös eläke- ja sosiaaliturvan järjestämisestä avustajalle aiheutuvia kustannuksia. Suosituksen mukaan itsenäisen ammatinharjoittajan tunnisti siitä, että hän käytti toiminimeä ja ennakkoverolippua ja hänellä oli useita toimeksiantajia. Itsenäinen ammatinharjoittaja vastasi itse eläkevakuutusmaksuistaan ja hänelle maksettiin juttukohtaiset palkkiot.
Jatkuu...

Kaikki linkit