Vapaa sana 2006

Sivu: Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Seuraava

Halpamyyntiä 21.12.2006

TiedoteDeskiltä näkyy löytyvän vieläkin halvempia juttuja, 30 € eurolla kappale, ja olipa joukossa 4 jutun paketti, 100 €. Jos otsikoista voi päätellä, niin kovin vaativista jutuista ei taida olla kyse.
Ne ovat tyyliä "Koristele joulua". Kirjoittajia on 3-4 kpl, tällä hetkellä.

Polkumyyntiähän tuo on, joskin jos välttämättä haluaa jotain positiivista sanoa, niin jotkut sanomalehdille - jotka usein maksavat törkeän huonosti - kirjoittavat myyvät jutun samaan esim. 10 lehdelle eri puolille maata. Kappalehinta on pieni, mutta kokonaissumma jo kohtuullinen.

Sivustolla näkyy olevan myös yhtiöiden ja järjestöjen tiedotteita, ym.

Takana on firma TiedoteDeski Finland Oy. Päätoimiala on liikkeenjohdon konsultointi, ja muutoin yritysten ja yhteisöjen tiedotteiden välittäminen, journalistisen materiaalin tuottaminen yms.

11.1.2005 rekisteröidyn yhtiön hallituksen pj on Tarmo Hahto, jäsenet Satu Ahlstrand, Jukka Ihanus, Tiina Keränen, Mikko Koski ja Juhani Levola.
Toimitusjohtaja on Mikko Koski.

Minulle nimet eivät sano mitään.

Se mikä erityisesti pisti silmään, oli lehtijuttujen arvonlisävero. Mitenkäs ne sen ovat onnistuneet tuotteille kehittämään? Kauppakin tehdään periaatteessa kirjoittajan ja ostajan välillä.
Minäkin nettoaisin vuodessa pitkän pennin, jos voisin pelkistä teksteistä laskuttaa myös alvin.
Mikko Niskasaari, mikko.niskasaari@kolumbus.fi

Mikähän tämä on? 15.12.2006

Sain sähköpostilaatikkooni ilmoituksen tiedote- ja juttupalvelusta ja kurkkasin www.deski.fi/sesonki osiota. Siellä oli juttuja ostettavana á 50 euroa plus alvi.
Tietääkö joku enemmän tästä? Mitä ovat taustavoimat?
Marjut Reivilä, marjut.reivila@pp.inet.fi

Halpatyö syö toverilta työt 15.12.2006

Siinä se taas nähdään, mihin Journalistiliiton
politiikka johtaa. YLE:n kannattaa antaa
vakkareille potkut ja maksaa vielä
oikeusjututkin, kunhan vain päästään vakiväestä
eroon. Jos SJL olisi hoitanut freelancereille
asialliset taksat, vakitoimittajillekin riittäisi
työtä.

Vesa Koivu

vapaudesta työssämme 30.11.2006

Jatkan edelleen aihepiiristä, keskustelun toivossa! Meillä on työssämme enemmän vapautta kuin suurimmalla osalla tämän yhteiskunnan jäsenistä, vaikka helpostihan tämän unohtaa ja ryhtyy ankaraksi työnantajaksi itselleen, vaatien ja vaatien suorituksia. Mutta kun vapauden muistaa ja huomaa, paradoksaalisesti, voikin olla tehokkaampi ja tehdä työtä kevyemmin ja helpommin, kuin puurtaessaan ja vaatiessaan itseltä suorituksia. Kuvaavasti; olin päättänyt suoda tänään itselleni iltapäivävapaan, ja hoitaa aamupäivällä vain muutamia puheluja. Mutta kun oli tunne vapaudesta, sainkin hoidettua yllättävän paljon työjuttuja,koska en vaatinut niitä itseltäni! Olen huomannut tämän ennenkin, eli tästä vapauden mahdollisuudesta olisi minusta hedelmällistä vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia.
Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Joukkovoimaa 27.11.2006

Kuten Tuula-Maria kirjoituksessaan mainitsi, hänen ideanaan oli tuoda yhteiseen freepiiriimme uusia näköaloja työssä jaksamiseen.

Meillä monilla olisi varmasti erilaisia keinoja tarjottavanamme yhteiseen voimavarapankkiin. Ehdottaisin, että tässä ideoiden ja kokemusten jakamisessa käytettäisiin improvisaatioteatterissa käytössä olevaa hyväksymismallia.

Nyt keskustelussa käytetään paljon tyrmäämismallia, jossa kirjoittajan esittämä idea tai kokemus pyritään ampumaan nopeasti alas.

Luovuutta edistävä hyväksymismalli toimii sanoilla "Kyllä, ja ..." Eli idea hyväksytään ja siihen lisätään jotakin lisäarvoa tuottavaa. Tällä metodilla syntyy uusia luovia ideoita.

Meillä freelancereilla voi olla vaikka kuinka paljon jaettavaa toisillemme. Hyväksymismetodilla siitä voi kasvaa vielä paljon enemmän kuin osiensa summa.

Mitä tulee omaan lisäarvopanokseeni, en tee tällä hetkellä freetyön lisäksi muita palkallisia virkistystöitä, mutta voin lisätä yhteiseen voimavarapankkiin kuorolauluharrastuksen.

Olen Helsingin namikan mieskuorossa (jonne kaivataan uusia jäseniä). Yksinäisen työn tekijälle on hyvin antoisaa olla harrastuksessa, jossa iso miesjoukko yhdessä muodostaa harmonisen ja monistemmaisen elävän lauluinstrumentin. Jos kiinnostuit,ota yhteyttä.
Jari Peltoranta, jari.peltoranta( )welho.com

Luova journalisti keksii lukuisia vaihtoehtoja 27.11.2006

Tarkoitukseni oli innostaa keskusteluun free lancer- toimittajien mahdollisuuksista. Omat lapseni kertovat, että ylioppilastyttö - opettajasijaiset panevat heidät katsomaan videoita. Akateemisesti koulutetulla, ammatillisesti pätevällä journalistilla ja äidillä/ isällä lienee enemmän annettavaa sijaisena kuin näillä kokemattomilla tyttösillä. Mutta opettajasijaisuudet ovat tietenkin vain yksi mahdollisuus, luova journalisti keksii lukuisia muitakin, ja näistä erilaisista mahdollisuuksista olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia. Tyrmääminen on toki aina helppoa, senhän me kaikki osaamme jo luonnostaan, mutta itsestään antaminen vaatii enemmän, mutta myös antaa yhteisölle enemmän.
Tuula-M;aria Ahonen, ta@welho.com

Jokainen työ vaatii ammattitaitoa 26.11.2006

Nykyisenä journalistina ja entisenä opettajana luin hämmästyksellä free-kollega Tuula-Maria Ahosen kirjoituksen ”Voimaa ja lomaa, toisen työn merkeissä”.

Kirjoitus antaa mielestäni varsin kummallisen kuvan sekä ammattijournalisteista että opettajan työstä. Jokainen hyvä työsuoritus, olipa sitten kyse laitoshoitajan, lääkärin, opettajan tai journalistin työstä vaatii onnistuakseen ammattitaitoa ja ammattimaista asennetta.

Opettajan työ, myös ala-asteella, vaatii monipuolista pedagogista osaamista ja vankkaa aineenhallintaa. Liikuntatunti on opetustilanne samoin kuin esimerkiksi reaaliaineen tunti. Koulutyöskentelyn ei tarvitse eikä tulekaan olla ikävää puurtamista, mutta se ei myöskään ole ”lasten puuhastelua”, jota opettaja voisi tyytyväisenä sivusta katsella. Onnistunut oppitunti voi parhaimmillaan olla riemullinen elämys sekä opettajalle että oppilaalle, mutta sen taustalla on tai ainakin tulisi olla pitkäjänteistä suunnitelmallista työtä ja nöyrää vastuullisuutta ammatin vaatimuksia kohtaan.

On toki totta, että vaihtelu virkistää, ja jopa työ voi olla virkistävää. Työ on kuitenkin aina työtä, jonka vastapainoksi tarvitsemme vapaa-aikaa ja lomaa. Opettajan ja toimittajan ammatteja yhdistää ainakin niihin kohdistuvat virheelliset asenteet. Jokaisella on omakohtaista kokemusta koulusta, mutta se ei tee kenestäkään hyvää opettajaa aivan samoin kuin luku- ja kirjoitustaito ei vielä riitä tekemään kenestäkään hyvää toimittajaa.

Päivi Arvonen
freelance-journalisti, filosofian, psykologian, uskonnon ja elämänkatsomustiedon aineenopettaja
paivi(at)timantti-idea.net

Päivi Arvonen, paivi(at)timantti-idea.net

Voimaa ja lomaa, toisen työn merkeissä 24.11.2006

Tässä päivien pimentyessä piristys on paikallaan; avaan siksi keskustelua meidän freelancereiden mahdollisuuksista.Kun dead linet sallivat, voimme siirtyä aivan toisenlaisiin maailmoihin, toisen työn merkeissä.
Kuten vanha sananlaskukin sanoo, toinen työ on toisen loma. Itse olen piristynyt tekemällä lastentarhanopettajan sijaisuuksia (ennen omia lapsia tämä oli erityisen tärkeä tilaisuus tavata pieniä lapsia!) ja hoitamalla käräjäoikeudessa lautamiehen virkaa. Nykyisin teen opettajasijaisuuksia ja vierailen kouluissa kertomassa Roska päivässä- liikkeestä.
Päiväkodin ja koulun meluisuuden jälkeen oman työhuoneen rauha tuntuu mukavalta! Lasten kanssa tapahtuu aina joskus hauskoja juttuja, joista saa energiaa pidemmäksikin aikaa eteenpäin.
Eilen sain kokea opettajaurani extreme-elämyksen. Olin miesopettajan sijaisena, opettaen kolmatta luokkaa. Mutta kuinka ollakaan,miesopettajalla oli iltapäivällä kuudennen A- ja B- luokkien poikien kaksoisliikuntatunti. Ajatus tuntui minusta aivan mielettömältä; mennä nyt helmet kaulassa ja hame päällä vetämään poikien liikuntakaksoistuntia! Varsinkin vielä, kun itse aina koulussa inhosin liikuntaa, ja aikuisenakin pelkään noita vaarallisia lajeja, joita pojat ja miehet harrastavat. Puhumattakaan siitä, että olen tyttöjen äiti, jolle poikien maailma on vieras.
Totesinkin pojille, joiden kanssa kävelin liikuntapaikkaan, että pelkään ja inhoan heidän harrastamiaan lajeja. Pojat hymyilivät huvittuneina. Mutta voitettuamme muutamia käytännön ongelmia ( miten saada lentopalloverkot lukitusta kaapista, miten pystyttää ne, ja miten organisoida joukkueet) sain innostuneeet pojat pelaamaan lentopalloa. Itse istuin kuin tyytyväinen äiti hiekkalaatikon reunalla; lapsilla oli nyt puuhaa!
Tästä extreme- kokemuksesta selviäminen antoi enemmän energiaa, kuin jos olisin tehnyt benji- hypyn, puhumattakaan siitä, että extreme- kokemuksestani maksettiin palkkaa.
Olen saanut vaihtoehtotöistäni myös monia juttuideoita, eli rohkenen suositella tätä "lomailun" muotoa muillekin.
Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia tai ajatuksia siitä, millaista vaihtoehtotyötä haluaisi tehdä. Itselläni kelpaamattomuuden tunne oli aluksi esteenä, kunnes huomasin ja sain myös lapsilta palautetta, että pärjään ihan hyvin. "Olet kiva ope"- kiitoskortit lämmittävät mieltä pitkään..
Siis todellakin, maailma tarjoaa meille mahdollisuuksia, joista kannattaa vaihtaa ajatuksia?
Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Olishan se hyvä! 1.11.2006

Freeosasto edelleen suosii sitä, että
freelancerin todellisuutta kuvataan ulkopuolisin
silmin; freen omien kokemusten pohdinnalle ei
löydy resursseja, jolleivat ne sitten tue freen
hyväksikäytön viemistä yhä pitemmälle.
Freelancereiden omissakin tilaisuuksissa
kustantajan edustajat saavat pitää loputtomiin
mainos- ja manipulointipuheitaan - ikään kuin
heillä ei olisi tilaisuuksia ja sananvaltaa
ilmankin.

Tuoreessa puffissa, joka on julkaistu Freeosaston
nettisivuilla, Bonnierin Suomen toimitusjohtaja
Marjaana Toiminen esittelee oman talonsa aikeita.
Kaikki kustannustalot kuulemma etsivät hyviä
freelancereita ja tarkkailevat toistensa
avustajia.

Hyvä, jos näin on. Tällä hetkellä ainakaan
lehtitalojen välillä Suomessa ei ole
hintakilpailua hyvistä freelancereita,
pikemminkin elämme ikään kuin hintakartellin
oloissa: free voi vaihtaa taloa, mutta palkkiot
eivät siitä juuri kummemmaksi muutu.

On hyvä, jos Bonnier tuo aidon hintakilpailun
tällekin alalle. Liikkumavaraahan budjetteja
laadittaessa on, sillä, kuten tunnettua,
kustantajalle freetyö on niin halpaa, että se on
lähes ilmaista.

Seuratkaamme tilannetta.
Vesa Koivu

Ilmaista liikuntaa 30.10.2006

Saan ilmaista liikuntaa kaksi päivää per kuvaus,
kun teen kuvausjärjestelyjä. Järjestän
kuvauspaikan, laitan taustat kuntoon, pöydät
kuntoon. Tutkin kartoista sopivat kasvit, laputan ne, nostan kuvattavat kasvit maasta, vien ne puhdistettavaksi, puhdistan ne, jaan niistä muutaman kokeeksi, että tiedän kuinka työ tulee tehdä ja kuinka siitä voisi saada havainnollisen kuvasarjan. Kiipeilen kuvauksissa, asettelen valot ja heijastimet. Kuvaan. Puran kuvausjärjestelyt, istutan kasvit takaisin maahan, puhdistan työkalut ja vien ne takaisin varastoon.

Saan tästä näppäilykuvan hinnan.
Kuvausjärjestelyihin käytetystä ajasta SJL:oon
järjestäytyneet "tuottajat" eivät maksa mitään.
Tosihalpaa liikuntaa.

Vielä monipuolisempaa liikuntani oikeastaan on,
sillä kuka muu perustaa ne istutusalustat joihin
ammattitaitomme perustuu, sekoittaa hiekan,
mullan, saven ja lannoitteet, jollen minä. Kuka
istuttaa, hoitaa, kartoittaa, seuraa ja raportoi
ne kasvit, työtavat, välineet jne. jollen minä.

Tästä kustantaja ei halua kuullakaan, mutta
meidän työjälkemme pitää olla silti
ensiluokkaista, sikäli kuin he siitä nyt mitään
ymmärtävät. Liikkuakin pitäisi, kunhan vain
teemme sen kirjoituspalkkiolla emmekä kuvittele
saavamme matkakorvauksia. Aivan tavattoman
edullista, suorastaan ilmaista liikuntaa.

Vesa Koivu

Harjanvarsi 26.10.2006

Yllytän myös jumppaamaan, erityisesti hartioita, jos päivät kuluvat näyttöpäätteen ääressä - ja toki muutenkin. Vaikka olen sen tarpeellisuuden ikäni tiennyt, niin kovapäiselle oppi meni perille vasta tyky-kuntouksessa, joka on saman tyyppinen kuin aslak.

Podin vuosia tenniskyynärpäitä. Niitä hoidettiin sinänsä erittäin pätevän fysioterapeutin voimin, kortisonilla, pitkillä sairaslomilla. Vain hetken apu.

Loppujen lopuksi jumppasin ne kuntoon Oulun yliopistollisen keskussairaalan kehittämällä ohjelmalla. Se vaati luokkaa tunnin päivässä ja jotain 3-4 kk, mutta kannatti.

Vaivat pysyvät pois hyvin simppelillä jumpalla, kepillä ja painoilla. Lyhyin ohjelma pelkällä kepillä vie 2-3 minuuttia, pidempi myös painojen kanssa 15-25 minuuttia, riippuen mitä tekee. Siihen voi kytkeä myös jossain määrin lihasvoimaa kasvattavaa jumppaa - näillä vuosilla oikeammin lihasvoimaa ylläpitävää.

Jos viihtyy ryhmäjumpassa, niin siitä vaan, mutta kaikki onnistuu kotonakin, eikä siihen minimissään tarvita kuin harjanvarsi. Kevyt keppijumppa kannattaa vetäistä aina naputtelupäivän päätteeksi.

Myös selkä kuormittuu näissä hommissa, ja siihenkin löytyy hyvä kotijumppaohjelma. Noin 10 minuutin jumppa avaa päivän hyvin.

Vinkki: jos käsissä on oireita tenniskyynärpäästä tai jännetuppitulehduksesta, jos esimerkiksi kyynärpäätä vihloo tai kyynärvarsissa tuntuu kihelmöintia, niin päivän aikana voi kerran tai useammin ottaa kouraan 2-3 kg käsipainon, pitää kyynärvartta työtuolin käsinojalla, heiluttaa ranneliikkeellä painoa 20-30 x ylös-alas, ja sitten käsivarsi toisinpäin ja sama uudelleen.

Sen voi tehdä ohimennen vaikka miettiessään mitä sitä taas tulikaan kirjoitetuksi.
Mikko Niskasaari, mikko.niskasaari@kolumbus.fi

Hikoilemaan 26.10.2006

Päätetyötä tekevälle ihmiselle kunnon jumppa eli lihaskunnon hoitaminen on mitä mainioin asia. Tämän opin aslak-kuntoutuksessa: lihaksia on huollettava ja kuonat lapioitava pois pari kertaa viikossa.
Hyvä kun Tuula-Maria muistuttaa siitä. Minä puolestani muistutan, että Friskis&Svettis ei ole ainoa. Ympäri Suomea urheiluseurat ja naisvoimisteluseurat, työväen- ja kansalaisopistot järjestävät erittäin edullisia ja tasokkaita jumppia. Kaupalliset palvelut eivät tosiaankaan ole ainoa mahdollisuus saada ohjattua liikuntaa. Sitä paitsi nämä urheiluseurat järjestävät jumpan lähellä, ei tarvitse ajella keskikaupungille. Silloin on helpompi lähteäkin; se vaikein askel jumpassa on nimittäin astua kotikynnyksen yli.
Saan Rantaperkiön Iskulta 50 euron kausikortilla niin paljon jumppaa kuin ikinä jaksan pomppia. Mm. erinomainen niska-hartiajumppa. Ei siis maksa maltaita.
Anneli Kanto, kanto.kantokonätkolumbus.fi

Haluatko kokeilla 2 viikkoa ilmaiseksi jumppia ? 25.10.2006

Me olemme aviomies- freetoimittajan kanssa piristäneet itseämme vuosien ajan Friskis ja Svettis- urheiluseuran http://www.friskissvettis.fi/ jumpissa. Jumpissa on hyvä musiikki, erilaisia tasoja, myös venyttelyjumppaa. Jumpat ovat Helsingissä;
toivottavasti niitä pian saadaan myös muualla Suomeen. Kaikissa jumpissa on aina sekä naisia että miehiä, eri ikäisiä ihmisiä. Kukin toimii oman kuntonsa mukaan.

Nyt Friskiksellä on voimassa kampanja, jossa uudet kokeilijat saavat kaksi viikkoa voimassa olevan kokeilukortin ja pääsevät
näin tutustumaan jumppaan kahden viikon ajan ilmaiseksi. Tätä saa mainostaa.", sain viestiä.
Tarkempia tietoja siis kotisivulta. Toivottavasti nähdään jumpissa!
Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Kollegiaalisuutta ja solidaarisuutta 17.10.2006

Hesarin mukaan tieto kynttilämielenosoituksesta levisi tekstiviestien kautta. Me palasimme juuri tuolloin Tukholman matkalta, ja päällä olivat vain kännykät. Ihmisillä voi olla erilaisia poikkeustilanteita, tai vain halua olla vapaa tiedotusvälineistä viikonloppuna. Siksi voisi olla tarpeen tekstiviesti- rinkikin, jos kollegiaalisuus on meille todellinen arvo. Kuten eräs Venäjä- asiantuntija juuri totesi,toimittajan henki ei paljoa paina naapurimaassamme.

Kiitos vielä Annalle perjantain "Hyvin kaikki päättyy"- teatteriesityksen järjestämisestä; näytelmä oli - solidaarisuudessaan syrjäytyneitä kohtaan- positiivinen, mieltä lämmittävä elämys!
Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Hautajaiset 13.10.2006

Meillä on jo hyvä tiedotusverkosto Suomessa. Radio, lehtien nettisivut ja tekstiteeveet sekä TV-uutiset. Niistä kaikista tässä järjestyksessä sain sunnuntaina tiedon, että klo 19,00 on Venäjän lähetystön edessä kynttilämielenosoitus.
Hannu Vierula, hannu.vierula@kolumbus.fi

Ehdotus Freehallitukselle kollegan hautajaispäivänä 10.10.2006

Olisimme halunneet aviomieheni kanssa osallistua sunnuntain Anna Politkovskajan murhan johdosta järjestettyyn mielenosoitukseen, mutta emme näköjään kuulu verkostoihin, jotka mielenosoituksesta tiedottivat. Kysymys on kuitenkin kollegasta. Esitän siksi ehdotuksen Freehallitukselle: voisiko luoda tiedotussysteemin, joka tarvittaessa toimisi nopeasti myös viikonloppuna? Tietenkin toivoen, että tätä ei vastaisuudessa tarvittaisi, mutta luodaanhan yhteiskunnassamme monenlaisia katastrofien varautumisjärjestelmiä, varmuuden vuoksi.
Solidaarisuus on hyvin tärkeä arvo. Sen toteutumista voisi miettiä myös arjessa, suomalaistenkin kollegojen suhteen.
Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Keskustelusta 5.10.2006

Webmaster on jälleen saanut palautetta siitä, millaisia mielipiteitä tällä palstalla julkaistaan. Pyydän kaikkia keskusteluun osallistuvia muistamaan, että voimme olla eri mieltä asioista ilman, että menemme henkilökohtaisuuksiin. Uskon, että meidän kaikkien yhteisenä päämääränä on freelancereiden palkkioiden reipas nostaminen - niin kuvaajien, kustannustoimittajien, graafikoiden kuin toimittajienkin.

Samalla pyydän anteeksi, jos kirjoituksenne eivät ole päivittyneet oikeassa järjestyksessä. Osa sunnuntaina ja maanantaina päivitetyistä mielipidekirjoituksista näyttää poistuneen verkosta ilmeisesti siinä yhteydessä, kun siivosin virusviestejä ylläpitotilassa maanantaina. Pahoittelen virhettä.

Koska tätä palstaa ylläpitää yhdistyksen osa-aikainen työntekijä, päivityksessä voi olla pitempiäkin taukoja. Yhdistyksen salasanan takana oleva keskustelupalsta on tilattu ja se valmistuu toivottavasti käyttöön ennen vuodenvaihdetta.

Kiitos kaikille vilkkaasta keskustelusta.
Anna Kähkönen, asiamies, SFJ, osasto@freet.fi

Mielellään rakentavaa keskustelua 5.10.2006

Jore Puusa:
Ei, en kuvittele, että muotikuvaus olisi lehtikuvaajalle se vaikein, se oli vain esimerkki. Turha takertua siihen.
Ei, minä en kuvittele, että henkilökuvan ottaminen olisi simppeliä, mutta LEHDET ajattelevat niin.
Sinun pitäisi pitää esitelmäsi syvyysterävyydesta ostavalle toimitussihteerillesi eikä minulle. Mielellään ystävällisessä sävyssä. Tätä tarkoitin, kun sanoin, että kuvaajan täytyy pystyä perustelemaan, miksi maksaa lehtikuvaajalle eikä toimittajalle kuvaamisesta.
Ei, en ole sanonut, että "surkeat kuvat on hyväksyttävä osana journalistista perusosaamista." Mutta fakta on, että ammatilliset vaatimukset toimittajaa kohtaan kovenevat, ja meiltä kyllä edellytetään yhä tasokkaampaa valokuvaamista. Kun lukijakunnassa valokuvaharrastus leviää, se oppii katsomaan kuvaa ja vaatimaan lehtikuvaltakin enemmän.
Melkoista tautologiaa on väitteesi, että ammattivalokuvaaja ei ota huonoja kuvia. Ja jos joku ammattivalokuvaaja ottaa, niin hän ei sitten ole ammattivalokuvaaja!
Valitettavasti en voi paljastaa esimerkkitapaukseni koulutetun ammattivalokuvaajan nimeä, koska tuolloin grafiikan toimituksen kanssa päädyimme siihen, että minä annan kuvaajalle henk.koht. palautetta, mutta emme kerro asiasta eteenpäin.
Maailma muuttuu, Eskoseni, ja dinosaurukset kuolevat sukupuuttoon. Enää ei ole yhtään huono omatunto kuvata itse.

Aiheetta enempään,
Susanna Bell
Susanna Bell, susanna.bell@welho.com

OK 5.10.2006

Vesa Koivu:

"Kirjeeni Olipahan luettavaa on
laadittu sunnuntaipäiväiseen
keskustelutilanteeseen ja lähetetty (Date: Sun, 1
Oct 2006 16:20:32 +0300). Vapaa Sana -palstalla
se on kuitenkin päivätty 4.10.2006"

OK, tämä viive selittää asiaa, vaikka ei ollutkaan vastaus kysymykseeni.

Mitä tulee neuvotteluihin asiakkaan kanssa, niin en epäile etteikö Koivu olisi toiminut kuten kertoo. Kommentti käden väännöstä asiakkaiden kanssa ei ollut osoitettu erityisesti hänelle, vaan liittyi pohdintaan palstan avoimuudesta.

Mikko Niskasaari, mikko.niskasaari@kolumbus.fi

Väärinkäsitysten välttämiseksi 5.10.2006

Toisten jäsenoikeudet toimivat paremmin kuin
toisten. En voi sille mitään, että
Journalistiliitto välillä sensuroi
puheenvuorojani, välillä taas hämmentää niitä
vaikealukuisiksi. Kirjeeni Olipahan luettavaa on
laadittu sunnuntaipäiväiseen
keskustelutilanteeseen ja lähetetty (Date: Sun, 1
Oct 2006 16:20:32 +0300). Vapaa Sana -palstalla
se on kuitenkin päivätty 4.10.2006, ei ihme jos
ihmetyttää.

Mikko Niskasaari on saanut kirjeestäni aiheen
huomauttaa, että parempi olisi neuvotella
asiakkaiden kanssa kasvotusten eikä puhua selän
takana.

Tähän voin omasta puolestani sanoa, että
esimerkiksi ottamassani kirjankustantamon
tapauksessa kävimme kustantajan kanssa nimenomaan
tätä keskustelua noin kahden kuukauden ajan, sen
lisäksi olemme puhuneet selväksi kaikki molempia
osapuolia kiinnostavat kysymykset paitsi
kustannustoimittajamme, hänen entisen
osastopäällikkönsä, hänen nykyisen
osastopäällikkönsä, markkinoinnin esimiehen sekä
Tammen edellisen johtajan kanssa.

Mitä tulee muihin asiakkaisiimme, olen
esimerkiksi luovuttanut heille laskelmani SAMA
PALKKA SAMASTA TYÖSTÄ - päivitys n:o 2 , VK
11.4.2004. Se on se samainen laskelma, joka
osoittaa, että freelancerin euro on 10-20
senttiä, jos hänen tulojaan verrataan samaa työtä
tekevään kuukausipalkkaiseen
aikakauslehtitoimittajaan. Ja se on se samainen
laskelma, josta sen paremmin Free-yhdistys kuin
SJL:kaan ei kykene keskustelemaan, jollei
vaientamisyrityksiä pidetä "keskusteluna".

Tästä poiketen, olen useimpien asiakkaitteni
kanssa päässyt varsin asialliseen keskusteluun
kyseisen laskelman pohjalta.

Vesa Koivu

Vastakkainasettelusta & foorumista 4.10.2006

Vesa Koivu yhtyy pitkälle / täysin Jorma Puusan esityksiin.

Puusan keskeinen missio on vetää rintamalinja lehtikuvaajien ja toimittajien, erityisesti vapaiden toimittajien väliin. Kuvaajien vaikeuksista hän syyttää toimittajia, erityisesti vapaita toimittajia. Vastaväite, että kuvaajien ja toimittajien edut ovat perimmältään yhteiset suistaa Puusan silmittömään raivoon ja päättömien herjauksien heittelyyn, kuten tuolta alempaa voi havaita.

Tämä perusvinoutuma vie Puusan viesteiltä uskottavuuden ja kiinnostavuuden myös siltä osin, kuin niissä ehkä - ja todennäköisesti - on asiaa. Järkevän keskustelun se tekee mahdottomaksi.

Onko oikein tulkita niin, että Koivu on Puusan kanssa samaa mieltä Puusan perusmissiosta, kuvaajien ja toimittajien vastakkainasettelusta?

Vesa Koivu kirjoitti myös:

"Kolmas rakentavan keskustelun este on se, että lehtien sisäänostajat, tuottajat ja toimitussihteerit voivat lukea kaiken mitä kirjoitamme. Se joka omalla nimellään kertoo kokemuksistaan, saa pelätä, että juuri ne, joiden armoissa hänen työtilaisuutensa ovat, googlaa "Vapaan sanan" kirjoitukset omalle näytölleen".

Tässä Koivun huomautuksessa on mielestäni pointtia. Keskustelu voisi olla vapaampaa, jos sivut olisivat avoinna vain "omille", eli vapaille journalisteille.

Toisaalta, ainakin minun itsesuojeluvaistoni kieltää kirjoittamasta nimeltä mainiten mistään niistä tiedotusvälineistä, jotka ovat nykyisiä tai potentiaalisia asiakkaita, vaikka lista olisikin suljettu. Kaikki mikä painetaan tai pistetään nettiin, voi aina päätyä ties minne.

Sitä paitsi yleensä väännän kättä asiakkaitteni kanssa kasvotusten, en heidän selän takanaan. Se on loppujen lopuksi ainoa kestävä tapa. Tällä en pyri vinoilemaan kenellekään, ymmärrän ettei se aina ole mahdollista.
Mikko Niskasaari, mikko.niskasaari@kolumbus

Olipahan luettavaa 4.10.2006

Olipahan luettavaa, ja vielä se, että näissä Jore Puusan parissa kirjoituksessa on enemmän alan todellisuudesta kuin Journalistiliiton 20 vuoden vuosikertomuksessa yhteensä.

En oikein osaa muuta kuin kannustaa sinua, hyvä Jore Pusa, kokoamaan aineistosi, julkaisemaan se kirjana, ja me muut voimme sitten asettaa sen ehdokkaksi Tiedonjulkistamispalkintoa varten.

On valitettavaa, että meidän, jotka työskentelemme free-pohjalta, kokemuksemme eivät kerry mihinkään eikä yhteisestä kokemuksestamme niin muodoin ole mitään tukea tai apua turvattomassa asemassamme tai edunvalvonnassa yleensä.

Tämä ns. Vapaa sana ei sovi tarkoitukseen monestakaan syystä. Ensinnäkin, jos tällä palstalla yritetään kiinnittää huomiota freelancereiden todellisiin ongelmiin, Journalistiliitto sensuroi pois sellaiset kirjeet. Sisäpiiriläiset vain kehottavat tilanteesta ahdistuneita vaihtamaan alaa. Toiseksi mikään järkevä keskustelu ei ole mahdollista, kun ainoa keskustelua organisoiva tekninen keksintö on rullausjana palstan oikeassa laidassa.

Kolmas rakentavan keskustelun este on se, että lehtien sisäänostajat, tuottajat ja toimitussihteerit voivat lukea kaiken mitä kirjoitamme. Se joka omalla nimellään kertoo kokemuksistaan, saa pelätä, että juuri ne, joiden armoissa hänen työtilaisuutensa ovat, googlaa "Vapaan sanan" kirjoitukset omalle näytölleen.

Tällaista tämä freelancereiden edunvalvonta on.

Kokemukseni ammattitaidon kysynnästä tällä alalla ovat kutakuinkin samansuuntaisia kuin sinullakin, Jore hyvä. Oman 20 vuoden kokemuksen pohjalta olen tullut siihen käsitykseen, että useimmat aikakauslehtien toimitukset eivät pätkän vertaa ole kiinnostuneet hyvästä kuvasta tai hyvästä tekstistä. Enää ei tehdä lehteä vaan lehden pastisseja, enää ei tarvita juttua vaan jutun pastisseja eikä kuvaa vaan kuvan pastisseja.

Tämän johdosta minkäänlainen vetoaminen ammattitaitoon tai osaamiseen ei johda mihinkään. Tietenkin on jonkinlainen minimitaso, jonka sisäänostajat haluavat täyttyvän, tekstin täytyy olla auttavan sujuvaa, kuvien seurata mukana, ja aineistovirran mahdollisimman ennakoitavaa ja helposti vaihdettavissa. Se ei ole paljon se.

Esimerkiksi, ei ole olemassa mitään kysyntää hyvistä puutarhajutuista. Riittää, että lehdessä on juttu, joka täyttää puutarhajutun paikan. Ei väliä vaikka kaikki asiatiedot olisivat päälaellaan ja kuvat huonoja. Toimitukset eivät pysty kontrolloimaan ostamansa aineiston tasoa, ne eivät tiedä aiheesta mitään eivätkä välitäkään tietää.

Ainoa minulle tutkuksi tullut jutun kehittely toimituksissa on, että kuukausipalkkaa nauttiva taittaja silloin tällöin hylkää minun perustellut kuvani ja sijoittaa tilalle oman näppäilynsä jostakin ruususta. Toimituksen soolosta seuraa, että me saamme lukijoilta huomautuksia vääristä kuvista ja tiedoista ja meidän maineemme osaavina tekijöinä kärsii.

Toinen seuraus menettelystä on tietenkin se, että kuvapalkkioni jää saamatta, vaikka lehti oli varannut minun työni käyttöönsä. Jos kyseessä on esim. kolmen kuvan juttu, ja minulta julkaistaan vain kaksi kuvaa, se tarkoittaa sitä, että laskutukseni väheni 1/3 verran ilman mitään sopimista tai selittelyä.

On kyllä niinkin, että ei ole mitään estettä hyvillekään jutuille, kunhan ne vain sopivat kitkatta aineistovirtaan eivätkä aiheuta vaivaa tai epämukavuutta toimituksessa tai taittopöydällä. No, edeltävä muotoilu jo kertoo, että hyvä kuva on jo määritelmänomaisesti vaikeuksissa, sillä sen ominaisuuksiinhan kuuluu, että se voi pysäyttää.

Jos hyvällä osaamisella ja ammattitaidolla kootuille jutuille ei olisikaan estettä, ei niille ole myöskään mitään kannustinta. Niitä ei kysytä, eikä niistä makseta sen enempää kuin muustakaan palstan täytteestä.

Tähän loppuun vielä muutamia kuvaajan kokemuksia: Hyvä tuttavani oli myynyt artikkelin ammattilehteen ja sopinut toimittavansa myös kuvat. Ne olivat minun kuviani. Kun tuli laskun maksamisen aika, sisäänostaja reklamoi laskun, ja sanoi, että hän ei ollut tiennyt, että kuvat tulisivat joltakin ammattikuvaajalta. Hän maksaa kuvista korkeintaan 7 euroa kappale, jos ei käy, sopikaa keskenänne.

Muutama vuosi sitten Tammen osastopäällikkö syytti minua kiristyksestä, kun halusin osallistua kuvahinnasta sopimiseen. Kyse oli toisten kirjoittamasta kirjasta, johon minulta haluttiin täydennykseksi kuvia. Kirjakustantajan esimies ei ollut niin hyökkäävä kuin nimittelystä olisi voinut päätellä.

Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että kuukausipalkkaa nauttiva ammattilainen, joka toimii oman osaamisensa ydinalueella ei tiedä, että kyse on vapaaehtoisesta sopimisesta. Kustantaja oli halunnut julkaista kuviani, ja minä olin tarjonnut valikoiman heidän katsottavakseen, ja niin kustannustoimittaja kuin hänen esimiehensäkin olivat siinä käsityksessä, että he vain ilmoittavat minulle, mitä "saan laskuttaa". Kyllähän se jo kertoo kuvaajan asemasta.
Vesa Koivu, SJL

Mennyt maailma 4.10.2006

Puusa on varmasti oikeassa siinä että moni kuvaaja ajattelee ja tuntee kuten hän. Ehkä tuntee enemmän kuin ajattelee.
Tunnetta on mielenkiintoista verrata siirtolaisvastaisuuteen. Logiikan ja syntymekanismin kannalta siinä on yhtymäkohtia.
Nähdään että on entistä vaikeampi pärjätä työmarkkinoilla. Oletetaan että se johtuu siitä että joku on vienyt entiset työt, eikä uutta ole tullut tilalle.
Työn määrä ei kuitenkaan ole vakio eikä työn laatu muuttumaton. Tämä on meidän kaikkien kova koulu ja tie vie vain eteenpäin.
Tekniikan kehitys, ei ammattimoraalin muutos, on mullistanut työolomme – kuvaajien, kirjoittajien ja kahta työtä tekevien.
Melkein kaikki ne taidot ja työvälineet jotka nyt käytän olen hankkinut viimeisten kymmenen vuoden aikana vaikka nyt on 30 vuotta siitä kun aloitin journalismin opiskelun.
Visualisuuden hallitseva ammattilaisen – CV:stä päätellen Jore Puusa on epäilemättä huippuosaaja –tuskin tarvitsee pelätä että hänen ydinosaamistaan ei tarvittaisi. Sen sijaan hänen täytyy ehkä tarjota sitä erilaisina annoksina ja eri ostajille kuin aiemmin.

Kirjoittamista palkan edestä ei ole hänellekään moraalisesti tuomittavaa – se voi päinvastoin hieman avartaa. Itse miettisin kuvaajana kuitenkin juttujen kuvalähtöistä ideoimista. Kuvaajat odottavat liian pitkään että joku muu - toimitussihteeri tai kirjoittaja – keksii ja valmistelee aiheen, ja kuvaaja kutsutaan valmiiseen pöytään. Lupaaville ideoille löytyy luultavasti tekijöitä ja maksajia. Ja muukalaisesta voi tulla kolleega.
Mathias Luther, mathias.luther@kolumbus.fi

Niskasaaren teksti 3.10.2006

Keskustelualueenne säännöissä näyttää lukevan, ettei henkilöön kajota.
Kuitenkin annatte Niskasaaren, joka on vuosia tukenut verkossa lehtikuvaajien sortamista ja hyökännyt mitä järkyttävimmällä tavalla kimppuuni,--- kirjoittaa henkilöstäni.
Osasinkin odottaa tämän tapahtumista.
Olen sanottavani sanonut,-- koska sääntönne kirjoittamisesta eivät toimi. Toimittaja on näköjään aina enemmän kuin lehtikuvaaja, myös yleisen henkilökemian suhteen.

Hyvää jatkoa kaikille.
Jore Puusa
Jorepuusa, jore.puusa@kolumbus.fi

Lehtijut alv:n piiriin - mitä pikemmin, sitä parempi! 3.10.2006

Jussi Riku:

"Olen eri mieltä. Minä haluaisin myös lehtikirjoitukset al-verollisiksi".

"Kun liike-elämässä melkein kaikki ovat al-verovelvollisia, niin me harvat arvonlisäverotonta toimintaa harjoittavat joudumme veron lopullisiksi maksajiksi. Verovelvollisilla al-vero on läpikulkuerä. Meillä ei näin ole, koska emme voi tehdä al-vähennystä omista ammatinharjoitukseen liittyvistä ostoista".
Olen täsmälleen samaa mieltä. Sen jälkeen kun palvelut pantiin verolle, ei ole loogista perustetta pitää lehtijutut sen ulkopuolella.

Alv ei ole kirjoittavalle toimittajalle ongelma klemmarin hinnassa, kuten J Puusa pilkkasi, vaan iso menoerä puhelinlaskuissa, konehankinnoissa jne. Minulle kelpaisi alv-palautus myös matkakuluissa, vaikkei matkalippujen alv olekaan kuin 8 %. Juna-, linja-auto- ja taksikilometrejä kertyy vuodessa melkoinen määrä.

Ei myöskään luulisi olevan vaikeaa säätää verolait niin, että jos jutun ostaja ei ole al-velvollinen, niin myöskään sille myyty juttu ei ole alvillinen. Verotuslaeissa on sata kertaa kummallisempia kiemuroita.

Näin lehtijuttujen al-verollisuus voitaisiin hoitaa ilman, että järjestölehdet ja niiden freet joutuisivat ongelmiin.

Joten freeosasto ja liitto pikaisesti töihin lehtijuttujen alvien puolesta!
Mikko Niskasaari, mikko.niskasaari@kolumbus.fi

Paine tulee asiakkailta 3.10.2006

Tiina Komi:

"En halua kuvata itse! Tahdon työparikseni ammattitaitoisen lehtikuvaajan, jotta voin rauhassa keskittyä keikalla siihen, mitä osaan: haastattelemiseen ja kuuntelemiseen kaikilla aisteilla sata prosenttisesti".

"Suurin osa toimeksiantajistani käyttää onneksi lehtikuvaajia, mutta joukossa on muutama järjestölehti, jotka eivät kaikki ole alv-velvollisia, ja joiden budjeteissa ei ole rahaa kuvittaa joka juttua ammattilaisen kuvilla".

Samaan tapaan kirjoittavat useat muutkin tuolla
alempana.

Minunkin kokemukseni mukaan paine siihen, että toimittaja hoitaa myös kuvaamisen tulee asiakkailta. Osa - ainakin minulla pääosa - ei halua kuullakkaan toimittajan ottamista kuvista, mutta osa ruinaa ja suorastaan painostaa siihen.

On toki tilanteita, joissa on ymmärrettävää, että toimittaja kuvaa itse. Jos esimerkiksi juttu kertoo siitä millaista on elää kuukausi metsässä muita ihmisiä näkemättä, niin olisi aika kummallista jos kuvat olisivat jonkun muun ottamia. Tämä on tietenkin ääriesimerkki.

Useimmiten tilanne on, kuten Komi kirjoittaa:

"Niinpä joudun kuvaamaan joskus itse. Se on minulle painajainen. Juttukeikasta tulee pakkopuuroa, kun koko ajan takaraivossa naksuttaa tieto, että pitää kuvata".

Näin on närhen munat. Erityisesti henkilöhaastattelun tekeminen ja toisella kädellä kuvaaminen on aivan ruokoton vaatimus. Onneksi tähän en sentään ole vuosiin törmännyt.

Jokainen toimittaja haluaa, että hänen juttunsa on kuvitettu mahdollisimman hyvin, koska totta kai se lisää jutun lukuarvoa. Väitän, että juuri siksi on aika harvinaista, jotta toimittaja tarjoutuu itse myös kuvaamaan (eikä se ole edes taloudellisesti kannattavaa).

Koska ongelma on siinä, ettei osa asiakkaista ymmärrä kuvien laadun päälle, tai ei halua siihen rahaa satsata, niin en oikein jaksa tavata näitä Puusan iänaikaisia, kilometrin mittaisia, pilkkuja nussivia haukkuja vapaista toimittajista, jotka vievät leivän lehtikuvaajien suusta.

Olisi järkevämpää voimavarojen käyttöä suunnata kritiikki sinne, missä kuvaajien käytöstä päätetään, eikä haastaa riitaa tilanteeseen täysin syyttömien kanssa.

Mikko Niskasaari

Mikko Niskasaari, mikko.niskasaari@kolumbus.fi

Lehtikirjoituksista ei arvonlisäveron vähennysoikeutta 3.10.2006

Tiina Komi totesi, "alvin piiriin voi hakeutua kuka tahansa".

Tekijänoikeuden luovutus on Alv 45 § perusteella al-verotonta. Siksi freetoimittaja ei voi lisätä veroa omiin juttupalkkioihinsa.

Al-verovelvolliseksi voi toki hakeutua, mutta siitä seuraa vain kuukausittainen valvontailmoitusten lähettäminen verottajalle, ei
verovähennysoikeutta. Omien hankintojen al-verosta voi tehdä vähennyksiä vain siinä suhteessa liikevaihdosta kuin oma laskutus sisältää verollista myyntiä. Kirjoittavilla toimittajilla al-verollinen myynti tulee muista
töistä, ei juttupalkkioista.

Jos myyntimme olisi al-verollista, voisimme vähentää arvonlisäveron tulonhankkimiskuluistamme.

www.jussiriku.fi

Jussi Riku

Moraalia...onko? 3.10.2006

lainaus alkaa.
-------
"Mutta mitä voin tehdä? Sanonko, että en kuvaa, ja luovun saman tien jutuista ja leivästä siltä osin?"
------
lainaus loppuu

Puusa:
Peruskysymyksen edessä siis ollaan.
Jos kuvaat, viet työn ammattilaiselta.
Jos et kuvaa, menee työ itseltäsi.
Jos tietäisin minkä ikäinen olet, voisin ymmärtää, miksi valitset ensimmäisen vaihtoehdon.
Mitä nuorempi toimittaja, sitä piittaamattomampi hän kokemukseni mukaan on kuvaajakollegoistaan.

Kirjoitanko minä vaikka minulla on siihen myös koulutusta.
En.
Olen tehnyt Pikseli-lehteen kaksi juttua vuosi sitten.
Olen harvoin ollut itselleni yhtä vihainen kuin juttujen jälkeen.
Rikoin itselleni määrittämääni moraalikoodia, jonka mukaan pystyäkseen elämään ihmisenä on kunnoitettava toisten oikeuksia, osaamista ja työtä.
En enää kirjoita mihinkään.

Turussa sanottiin: " joka lampaaksi rupeaa, se keritään".

Jos haluaa olla piittaamaton.
Jos haluaa viedä kuvaavien kollegojen ja nuorien vastavalmistuneiden kuvaajien työmahdollisuudet.
Jos ei välitä kuvajournalismin romahduksesta.
Jos on ahne.
Jos olettaa, ettei likaannu tehdessään moraalisesti väärin.

........silloin siitä vaan.Kaikkihan niin tekevät.

Saksassa perusteltiin tekoja -30 ja -40 luvuilla sillä, että oli pakko ja kaikki tekivät niin.
Mutta jos kaikki olisivat nousseet vallitsevaa moraalittomuutta vastaan?? Mitä jos kaikki yhdessä liiton kanssa päättävät että nyt loppui kuvaajien "tappaminen".

Silloin köyhänkin lehden pitäisi tehdä tili selväksi.
Juttujen määrä puoleen.
Tekstin pituus puoleen.
Kuvien määrä puoleen ja jäljelle jäävä aineisto kolme kertaa isommalla ja ammattilainen kuvaamaan.
140 euroa on keikan hinta suosituksen mukaan.
Jos lehti ei voi maksaa sitä muutamaa kertaa numeroa kohti, onko se enää lehti vai mainosalusta.

Ymmärrän toki pikkiriikkisen yhdistyksen ylläpitämän kerran vuodessa julkaistavan lehden taloudellisen ongelman.
Usein nämä lehdet ovat olemassa,- jotta voidaan kerätä ilmoitusten muodossa rahaa yhdistykselle.
Journalismi ei siis ole enää määräävä tekijä.
Ehkä nämä lehdet voisivat siirtyä internettiin ja yhdistyksen jäsenet maksaa enemmän jäsenmaksuja.
Minusta lehti rahankeräysautomaattina nimittäin haisee pahalle.
Sellainen lehti joutuu kumartamaan hyvin syvään ilmoittajalle ja samalla pyllistämään journalismille.

Syitä henkilökohtaiseen käyttäytymiseen on valtavasti.
Pitää valita sellainen malli, jonka kanssa voi elää.

Minä en kirjoita lehtiin.
Kun kirjoitan tässä, saan aikaan samalla sen, että yhä epätodennäköisemmin kuvaan minnekään.
Opetan kuvajournalismia ja web tekniikoita ym. ja elän sillä, vaikka sieluni halajaa omaan työhöni, räjähtävän upean kuvajournalismin tuottamiseen.
Oman ruokani haen rahanpuutteessa ajoittain Valintatalon roskiksesta, jotta poikani saavat kunnon ruokaa.
Miksi?
Koska haluan pystyä katsomaan itseäni peiliin ilman häpeän ja inhon tunnetta.

Entä sinä...kun huomenna menet juttukeikalle ja laitat kameraasi uusia pattereita 20 euron kuvaa varten, mitä sinä näet peilistä?
jorepuusa, jore.puusa@kolumbus.fi

En halua kuvata! 3.10.2006

En halua kuvata itse! Tahdon työparikseni ammattitaitoisen lehtikuvaajan, jotta voin rauhassa keskittyä keikalla siihen, mitä osaan: haastattelemiseen ja kuuntelemiseen kaikilla aisteilla sata prosenttisesti.

Suurin osa toimeksiantajistani käyttää onneksi lehtikuvaajia, mutta joukossa on muutama järjestölehti, jotka eivät kaikki ole alv-velvollisia, ja joiden budjeteissa ei ole rahaa kuvittaa joka juttua ammattilaisen kuvilla. Niinpä joudun kuvaamaan joskus itse. Se on minulle painajainen. Juttukeikasta tulee pakkopuuroa, kun koko ajan takaraivossa naksuttaa tieto, että pitää kuvata.

Tykkään kuvata vapaa-aikani ja ikään kuin harrastaa valokuvausta, mutta en haluaisi kuvata työkseni, enkä edes osaa. Mutta mitä voin tehdä? Sanonko, että en kuvaa, ja luovun saman tien jutuista ja leivästä siltä osin? Järjestölehdissä budjetti on usien tiukasti rajattu, eikä siinä yhden freetoimittajan kapina paljon auta. En kuvaa siksi valokuvista maksettaisi, vaan siksi, ettei minulla oikein ole valinnan varaa kieltäytyä toimeksiannoista. Mielelläni jättäisin kuvaamisen ammattilaisille nyt ja tulevaisuudessa.

Teen paljon juttuja kaupallisiin aikakauslehtiin, joissa visuaalisuus on vähintään yhtä tärkeää tai usien tärkeämpääkin kuin jutun sisältö. En usko, että lehtikuvaajien käyttö niissä vähenee, mutta pikkulehdissä toimittajan journalistiseen osaamiseen luetaan todennäköisesti jatkossakin (välttävä) valokuvaustaito. Se on monille järjestölehdille rahakysymys, jossa ei visuualisuus paljon paina.

Kuvaajien alv-velvollisuuden perään haikaileville toimittajille tiedoksi, että ymmärtääkseni alvin piiriin voi hakeutua kuka tahansa. Ei kai se ole kiellettyä? Ainakin tiedän muutamia freetoimittajia, jotka maksavat alvia vapaaehtoisesti.
Tiina Komi, tiina.komi&kolumbus.fi

Kyllä katoavat / ovat jo kadonneet... 2.10.2006

"Vaativaan kuvaan tarvitaan ilman muuta ammattivalokuvaaja, esimerkiksi muotikuviin. Toimittaja ei osaa asetella valoja, ei ymmärrä muustakaan."
----------------------
Puusa
Pidätkö todella muotikuvausta sellaisena kuvaamisen lajina, joka on lehtikuvaajalle se vaikein.
Ällistyttävää.
Muotikuvaus kattaa marginaalisen osuuden kenenkään lehtikuvaajan työstä.
Todellinen vaikeus on sillä alueella, missä toimittajat leikkikalukameroineen huseeraavat, vaikkapa aivan perus henkilöhaastattelu.
Siitä voidaan lähteä.
Pelkästään siitä faktasta, että leikkikalukamerassa on pieni kenno, seuraa väistämättä suuri syvyysterävyys. 100% toimittajien haastattelukuvista kattaa kaiken kuvaajan nenästä Uralille saakka skarppina.
Ammattilehtikuvaaja sijoittaa terävyysalueen siten, että sen paikka on alku kuvan journalistiselle perustalle.
Kun terävyysalue on ultralyhyt,-- kerrotaan haastateltavan persoonasta ilman miljöön tuottamaa viitekehystä, ellei viitekehys ole tarpeen, jolloin terävyysalue kasvatetaan vain sen verran että se kattaa journalistisen kärjen vaatimuksen.

( kysytäänpä kysymys..mitä tapahtuu aukkosarjassa kun haetaan suurempaa miljöön tarkkuutta himmentimellä ja miksi tämä kompromissi on vaikea digipokkareille kuvaaville)

Sitten ammattikuvaaja alkaa hakea ihmisestä jutun kärkeä. Jos jutun kärki on kriittinen, kuvaaja hakee silmistä ja katseesta negation, jota voidaan käyttää otsikoinnissa.
Katseen suunnalla ajetaan esiin lisää negatiivisuutta ja valon alavasen tulokulma lisää miinusmerkkisyyttä, ja sama toisinpäin.

Ammattilainen levittää vanhemman ihmisen eteen vaikka päivän lehden, jos haluaa,- että ylävalovarjoilta rypyissä välytyään jne... Loppumaton lista ammattitaitoa, jota toimittajat suorasalamaräpsyineen ovat innokkaina tappamassa, koska kuvaaminen on kivaa ja siitä hiukan maksetaankin.
------------------
"Sitten on vähemmän vaativia kuvaustilanteita, joihn lehdet kelpuuttavat kuvaavan toimittajan. Sama se, kuka nappaa passikuvan haastateltavasta, ne ajattelevat. Kuvaamisesta tulee vähitellen journalistista perusosaamista, hyväksyimme sen eli ei."
-----------------
Puusa
Ei tule, ellei haluta asua periferiassa kuten nyt asutaan. Missään muussa maailmassa ei ollla niin takapajulla kuvien suhteen kuin Suomessa, sitäkö haluat lisätä sanomalla että surkeat kuvat on hyväksyttävä osana journalistista perusosaamista.

Ammattimainen lehtikuvaaminen ei kertakaikkiaan onnistu vasemman aivopuoliskon dominoimilta ihmisiltä. Kuvaaminen edellyttää visuaalista kykyä. Jos sitä ei ole, ei kuvista tule muuta kuin surkeita reproja ja kun niihin totutaan, pystyy kansaa indoktrinaation kauttaa ohjaamaan vaikka mihin. Sitäkö te toimittajat haluatte?
Journalismin kuolema seuraa siitä,-- että kuvan merkitys trivialisoidaan.
----------
"Ala on myllerryksessä. Valokuvaajan pitää muutospaineissa pystyä perustelemaan asiakkaalle, miksi pitäisi satsata ammattivalokuvaajaan."
----------
Minkä valokuvaajan. Me kirjoitamme lehtikuvaajista, valokuvaaja on ammatin yleisnimike, en minäkään kutsu toimittajia sanomalehtimiehiksi. Asiakkaan kuvanlukukyky on yleensä nolla, koska asiakas on useimmiten ostava toimittaja, jolla ei ole mitään koulutusta kuvien suhteen, silloin toimittajienkin kuvat menevät häneltä läpi kunhan niistä näkyy jotain.
Mutta se häpeä, että olemme visuaalisesti Euroopan surkeimman lehdistön (paria poikkeusta lukuunottamatta, joissa toimittaja EI SAA KUVATA) edustajia, pitäisi herättää ajattelemaan, että pitääkö lehtikuva ihan oikeasti tappaa kokonaan, ennenkuin tajutaan kokonaisvaltaisen journalismin käsite.
----------

"Olen aika hiljattain nähnyt ihan ammattivalokuvaajien kuvia, jotka ovat olleet puhki palaneita, muotokuvia, joissa ihmisen päälaki oli leikkautunut irti jne."
-----------
Puusa
Se että joku sanoo olevansa ammattivalokuvaaja EI TARKOITA MITÄÄN. Lehtikuvaajakaan osaamisen asteena ei tarkoita mitään. Vasta osaaminen ratkaisee. Ensimmäinen arvo on kuitenkin aina koulutus. Jos kuvaajalla on koulutus Lahdesta tai Taikista, hänellä on hallussaan perusrutiinit, joiden rakentamiseen menee neljä - viisi vuotta.
Lauseesi ei tarkoita mitään, ellet näytä mainitsemiasi kuvia ja kerro kuka ne kuvasi, vasta silloin voin ampua alas esittämäsi luulon ammattilehtikuvaajasta, joka tuottaa sontaa.

Olen myös lukenut juttuja, joissa ei ole ollut päätä, eikä häntää. Täynnä tautologiaa ja surkeita fraaseja. Niissä otsikko on eri puuta kuin juttu ja paikkapaikoin ajatus katoaa. Ammattitoimittajako? Ei --vaan joku joka kutsuu itseään toimittajaksi, koska ammattinimke ei ole suojattu.

Helsingin puhelinluettelo on täynnään "ammattikuvaajia", joille isä on ostanut Lidlistä halvan digipokkarin ja veli tuonut Viipurista piraattiphoshopin. Onko tällainen sinulle ammattilainen? Vielä kerran--valokuvaaja ja toisaalta lehtikuvaaja tai kuvatoimistokuvaaja ovat täysin eri asiat.
--------

"Pelkkä toimittajien syyllistäminen ei kuitenkaan auta. "
---------
Puusa
Minä en syyllistä, totean vain kuvaavat toimittajat rahanahneuksissaan tappavat kuvajournalismin. Se on fakta. Jokainen tätä lukeva kuvaava toimittaja on osa sen upean kuvajournalismiperinteen tappamisessa, jonka aloittivat Caj Bremer ja Seppo Saves...jne-----
--------

"Muissa kysymyksissä liiton tulee tietysti auttaa myös kuvaajia siinä kuin toimittajiakin."
---------
Puusa
Liitto ei puutu kuvaajien auttamiseen, liitolle me olemme saastaa, joka on vahingossa päässyt mukaan.
--------
"Kun suuri yleisö alkaa suuremmin joukoin itse kuvata digikameralla, on toivoa, että se alkaa vaatia lehdiltä vähän parempaa laatua."
---------
Puusa
Yleisön kuvaaminen digeilläkö sen asian saa aikaan. ???Meillä puuttuu täysin sellainen kuvisopetus lapsille, jota saa jo Ruotsissa, Siihen kuuluu mediakritiikki. Suomessa kuvista saa ala-asteella opettaa vaikka koulun siivooja jos niikseen tulee ;-) ja sitten piirretään lyijykynällä kukka kuten 50-60-70-80-90 jne luvuilla. Ruotsissa lapset saavat eteensä Dagens Nyheterin ja opettajan avulla ottavat kuvien taustat auki ja heille kerrotaan visuaalisen rytmin merkityksestä journalismissa ja luetaan auki kuvissa olevaa poliittista taustaa ja kuvan dynamiikkaa--------
Jorepuusa, jore.puusa@kolumbus.fi

Eivät kuvaajat katoa 2.10.2006

Vaativaan kuvaan tarvitaan ilman muuta ammattivalokuvaaja, esimerkiksi muotikuviin. Toimittaja ei osaa asetella valoja, ei ymmärrä muustakaan.
Sitten on vähemmän vaativia kuvaustilanteita, joihn lehdet kelpuuttavat kuvaavan toimittajan. Sama se, kuka nappaa passikuvan haastateltavasta, ne ajattelevat. Kuvaamisesta tulee vähitellen journalistista perusosaamista, hyväksyimme sen eli ei.

Samantapainen kehitys on lähes hävittänyt autonkuljettajat ja konekirjoittajat, kun heidän erikoisaloistaan on tullut osa yleisivistystä.

Ala on myllerryksessä. Valokuvaajan pitää muutospaineissa pystyä perustelemaan asiakkaalle, miksi pitäisi satsata ammattivalokuvaajaan. Olen aika hiljattain nähnyt ihan ammattivalokuvaajien kuvia, jotka ovat olleet puhki palaneita, muotokuvia, joissa ihmisen päälaki oli leikkautunut irti jne. Syytä voi siis olla niin sysissä kuin sepissäkin. En nyt tarkoita tällä Puusaa henkilökohtaisesti.
Pelkkä toimittajien syyllistäminen ei kuitenkaan auta.
Muissa kysymyksissä liiton tulee tietysti auttaa myös kuvaajia siinä kuin toimittajiakin.
Kun suuri yleisö alkaa suuremmin joukoin itse kuvata digikameralla, on toivoa, että se alkaa vaatia lehdiltä vähän parempaa laatua.
Susanna Bell, susanna.bell@welho.com

kalikka vastaa ihan hiukan... 30.9.2006

...lainaus alkaa
"Jokainen meistä varmaan sisimmässään ymmärtää, että on turha silti lähteä keskenämme tukkanuottasille. Asian korjaamiseksi tarvitaan isompaa linjausta ja ehkä jyrähdystä koko liiton suulla. "
-----------------
Puusa
Liitto EI TULE jyrähtämään, ei nyt, eikä koskaan tulevaisuudessa. Liitto on toimittajien liitto.
Lehtikuvaajat tulivat mukaan vasta -70 luvulla. Erittäin pitkin hampain. Kun liiton on pitänyt pelata Graafisen alan työnantajien kanssa, liitto on aina ensimmäisenä myynyt kuvaajat. Muistan kun menimme nöyränä Antero Laineen luokse kun kuvatoimistokuvaajien tilannetta taas kerran oli heikennetty -80 luvulla. Otettiin sisään ja ajettiin ulos: "mitä helevettiä te täällä juoksette marisemassa, on meillä tärkeämpääkin tekemistä."

Keskenään ei olla tukkanuottasilla, koska olen luultavasti ainoa freekuvaaja, joka uskaltaa tästä häpeästä kirjoittaa. Se johtuu siitä, ettei minulla ole enää alan töitä oikeastaan ollenkaan.
Koko urani olen yrittänyt pitää kuvan ja kuvaajien puolta tällä tuloksella.
Liitto heitti minut ulos -91, Pressfoto oli irtisanonut kaikki kuvaajansa ja minulla oli jäsenmaksuvapautus. Menin arvostelemaan tapaa jolla Pressfoton asia hoidettiin, jolloin minut pantiin ulos liitosta maksamattomien jäsenmaksujen takia. Siis aikana jolloin minulla oli mainitsemani vapautus. Tämä liitto ei kuvaajista piittaa. Me olemme aina olleet saastaa journalistijärjestöille ja ikävä kyllä suurelle toimittajien enemmistölle.
-----------------
...lainaus alkaa
"Toisaalta, valokuvaajat voisivat varmasti tehdä tästä yhteisen kannanoton, jos ovat Puusan näkemysten takana."
-------
Puusa
Ei ole olemassa valokuvaajia vaan lehtikuvaajia ja kuvatoimistokuvaajia. En käsitä miksi ammattinimikkeemmekin pitää tuhota.
Valokuvaaja on yleisnimike joka kattaa vaikka sairaala- ja poliisikuvaajat. Kukaan, korostan yksikään kuvaaja ei uskalla nousta puolustamaan oikeuksiaan koska työt loppuvat siihen paikkaan.
--------
...lainaus alkaa
"Ehkä olisi aika kuvaajienkin innostua suuremmalla joukolla edunvalvontaan kirkkaimman kärjen rinnalle."
--------
Puusa
Jos kuvaajana innostut ajamaan asiaasi, olet työtön freekuvaaja.
--------
...Lainaus alkaa
"Kukaan vain ei ole ottanut asiaa julkisesti esiin. Itse esim. kieltäydyin tuolloin 10 euron lisäansion kunniasta. Aina ei toimittajalle myöskään anneta muuta mahdollisuutta, jos haluaa säilyttää työnsä, uskoisin."
-------
Puusa
Olen ollut suoraan yhteydessä STT:hen monia kertoja. Tuloksetta. Ylimääräinen raha maistuu mukavalta.
-------
lainaus alkaa
Aivan kuten ei Puusakaan voisi yleistää kaikkia kuvaavia toimittajia yhdeksi ja samaksi joukoksi, emme me toimittajatkaan yleistä jonkun kuvaajan toimintaa koko ryhmän linjaksi. Korviini ei ole tiiviissä freetyössä kantautunut juttuja valokuvaajilta heidän töidensä loppumisesta kuvaavien toimittajien tai minkään muunkaan syyn vuoksi.
---------
Puusa
Sinulla saattaa olla selektiivinen kuulo?
Minulla on tätä tietoa kymmenistä kuvaajista ympäri maata. Lahdesta ja Taikista mennään suoraan kortistoon, koska toimittajat kuvaavat.
Puusa voi alan johtavana kouluttajana yleistää toimittajia kuvan suhteen samaksi joukoksi.
Suomessa on tasan yksi toimittaja, jonka kuvat ovat visuaalisuuden läpitunkemia. Reijo Rax Rinnekangas.
---------
...lainaus alkaa
"En silti mene väittämään, etteikö näinkin voisi käydä. Täällä suunnalla ainakin hyvästä tarjonnasta huolimatta tahtoo väliin olla pulaa pätevistä ja hintatietoisista freekuvaajista."
---------
Puusa
Näitä päteviä freekuvaajia on meissä vanhemmissa paljon. Mutta meissä on ikävä piirre, ---me ajattelemme. Meitä ei saa helpolla esim tekemään tekstimainontaa. Useat ikäiseni ovat mieluummin tekemättä mitään kuin menevät tekemään mitä tahansa. Yhä mahdottomammaksi on tullut visuaalinen neuvottelu toimittajien kanssa, se on nykyisin pelkkää käskyttämistä. Jos yrität ohjata kuvalliseen suntaan sinulle sanotaan että jos ei kiinnosta niin kuvaajia kyllä riittää.
--------
lainaus alkaa
"Silti kentällä liikkuu meitäkin, jotka olemme toimittajia, mutta myös kelvollisia kuvaajia. Takana vuosikymmenten kokemus, innokkuus ja perehtyminen alaan, jopa visuaalista silmää ja taitoa."
----------
Puusa
Nyt esitän haasteen, kokoa Teidän -- joita tässä kuvaat, materiaalia johonkin ja kuvajournalismin opettajan 20 vuoden suomalaisella ja kansainvälisellä kokemuksella käyn sitä läpi.
Se että lehti ostaa toimittajan kuvan ei ole mitenkään yhteydessä kuvan visuaaliseen laatuun ja kuvajournalistiseen kyvykkyyteen.
Kursseillani on ollut kymmeniä toimittajia. Yhteistä kaikille on aktiivin journalistista ratkaisua hakevan visuaalisen näkökyvyn täydellinen puuttuminen.
------
lainaus alkaa

En ole tänä moniosaaja-aikana valmis luopumaan tuosta toisesta mieltä virkistävästä työstäni.
-----
Ja kun sinä ja kollegasi virkistät mieltäsi kuvaamalla, minä, kollegani ja nuoret istuvat himassa työmarkkinatuella, ja suomalainen lehdistö kyntää hartioitaan myöten kurassa, jota hallitsevat suoralla salamalla otetut pönötyskuvat.
-------------
lainaus alkaa
summat ovat kuitenkin melkoisia, eikä kyseessä ole Puusan taannoin mainitsemat muutamat sadat eurot.
-----------
Ammattirunko maksaa 4500 euroa. Niitä tarvitaan kaksi eli 9000 €. Tarvitaan vähintään neljä optiikkaa eli n 8000 euroa. Salamoita, laukkuja, jalustoja jne. n 2000 €. Auto, kuvaajahan roudaa toimittajaa, about 10 000 €. Tietokone ja tulostimet ja LAILLINEN Phtoshop ym n. 4000 €
jne jne. siinä minimi, jotta kuvaaja voi kattaa koko sektorin, toimittaja kuvaa usein vain omaa erityisalaansa. Soppii laskea..
-----------
Jokaisella aloituskurssillani esim HEO:ssa kysyn seuraavaa: olet tilanteessa jossa lehdessä esitetään ainoan perheellisen vakikuvaajan irtisanomista ja toimittajien kuvaamisen aloittamista ja esitetään että näin voidaan jatkaa lehden toimintaa, irtisanomatta yhtä kymmenestä toimittajasta. Mitä teet.

Jokainen, tähän mennessä ainakin 120 tulevaa toimittajaa ilmoittaa silmää räpäyttämättä että kuvaaja ulos ja meille kamerat, amen!
-------------------------------------------------

Jore Puusa /CV

Lehti- / valokuvaaja
AD, Graafinen suunnittelija-
Uusmedian ja kuvajournalismin opettaja
Digikuvauksen- ja kuvankäsittelyn opettaja
Kerava
jore piste puusa at kolumbus piste fi

Koulutus:
Ylioppilas, Turun Lyseo 1972
Valokuvaaja, Lahden Taideoppilaitos 1976
Graafisen suunnittelun opintoja LTTO
PS-kouluttajaopintoja MITK (muotoiluinst.täyd.koulutuskeskus)
Uusmediakouluttaja 2000 TYT / Wysiwyg / Tampere

Työkokemus:
Turun Sanomat, lehtikuvaaja 1976-1977
Lehtikuva Oy, lehtikuvaaja 1977-1984
Pressfoto Oy, lehtikuvaaja 1984-1990
Freelance, Jorma Puusa Oy 1990>>> alkaen,
IltaSanomat, kesät 1994 ja19 96 -lehtikuvaaja
Kuvatoimisto PROPIX 1997-2000.
Mizura Productions, graafisen suunnittelun toimisto -98>>> alkaen.
Black Star / New York, Suomen kuvaaja 1993-1999
AD / Hämeenlinnan Kaupungin Teatteri 2001-2003
Kuvajournalismin, digitaalivalokuvauksen ja verkkojulkaisemisen
tuntiopettaja, HELIA ( Helsingin liiketalouden ammattikorkeakoulu)

Kouluttajana:
Lehtikuvauksen opetusta Paikallislehtien liitolle ja
Kaupunkilehtien liitolle 1982 - 1987
Kuvajournalismin kurssi Jyväskylän Yliopistossa
1989, 1991, 1992, 1994, 1996
Lehtien konsultointia mm. Pyhäjokiseutu, Salon Seudun Sanomat.
Valkeakosken Sanomat, Tamperelainen, Turun Tienoo, Aamulehti,
Kunnallinen viikkolehti ym.
Hyväksytty opetusnäyte Tampereen yliopistossa ja kuvajournalismin
luentoja toimittajaopiskelijoille.
Lahden muotoiluinstituutti, kuvajournalismin opetusta ja Salpauselän
kisaprojektin johto 1983-87, 1992-94. 1998 ja 2000.
Lehtikuvausta koskevia luentosarjoja mm. Ylioppilaskamerat Turku ja
Helsinki, Handelshögskolan, Muurlankansanopisto,Täydennyskoulutuskeskus
TAIK,
HEP- seminaari, Paasikiviopisto, Journalistiliitto, useat kameraseurat.
Kuvajournalismin opetusta Voionmaa-opistolla
1998- 99 ja 2000. 7/ 2000 ja 11/ 2000.
Internet koulutusta vanhuksille Voionmaa, 6/2000
Internetkoulutusta vanhuksille Liedon kansalaisopistossa, 3-4/2000
PhotoShop kurssi Ylöjärven työväenopistossa.
Photoshop ja Freehand koulutusta Tietomies Rastor Oy 2000-2001 ja
Helsingin kaupunki / mediakeskus.
Kuvajournalismin ja lehtikuvauksen koulutusta Taideteollisen
Korkeakoulun täydennyskoulutus- keskuksessa 1999 (projekteja)
esim. syksyinä 2000-2001-2002-2003 ja -04digitaalikuvauksen ja
lehtikuvauksen luentosarjat.
Kuvajournalismin ja lehtikuvauksen opetusta TY ja Visuaalisen
Viestinnän instituutti / Tampere.
HELIA AMK, Kuvajournalismia, valokuvausta ja verkkojulkaisua /
tuntiopettaja 2003-2004.
Luentosarja visuaalisuudesta Turun AKK:ssa ( aikuiskoulutuskeskus)
joulukuu 2003---kevät 2005.
Ulkoministeriö digikuvaus ja verkkotyöskentelykoulutus -03
Helsingin kameraseura, luento syksy -04
Infor, koulutuksia2000 - jatkuu
Verohallinto, visuaalinen koulutus
Taik tiedottajat,visuaalisuus tiedotusmateriaalissa
Taik täydennyskoulutus, digikuvauskurssit tiedottajille 1999- jatkuu
HEO / Helsinki Kuvajournalismia ja digikuvausta ja web kuvamateriaalin tuotantoa 2005-jatkuu
HUMAK kuvalukeminen ja visuaaliset valmiudet
Nordeapankki, tiedottajat visuaaliset valmiudet 2006

Erityisiä kuvaustöitä:
Moskovan ja Los Angelesin olympialaiset IOPP:n ( International Picture Pool) kenttäkuvaaja. Sarajevon olympialaiset EPU:n kuvaaja.
Split, NPT:n ( Nordic Photo team)kuvaaja, Ym. tärkeimmät urheilutapahtumat maailmassa vuodesta 1977, vuoteen 1999.
Iranin Islamilainen vallankumous, Shaahin pako,
Afganistanin miehitys. Solidaarisuuden nousu ja tuho, myös UPI:n ja TIME:n kuvaajana.
Beirut ja Libanon.
Teheran / amerikkalaiset panttivangit.
El Asnamin maanjäristys, Kamputsean ja Thaimaan pakolaisleirit.
Jomo Kenyattan kuolema, kaikille kansainvälisille toimistoille.
Etiopian ja Sudanin nälänhätä ja Eritrean tilanne.
Venice Summit. Vallankaappausyritys Madridissa.
Solidaarisuus ammattiliiton tilanne Puolassa,12 kertaa /osittain
spesiaalina Timelle.
Solidaarisuutta myös Sternille.
Useita sotia ja kriisejä UPI:lle ja AP:lle ja AFP:lle vuokrattuna kuvaajana.
UPI:n Teheranin toimiston vastaava -79
Useimmat Kekkosen ja Koiviston valtiovierailut.
Black Starille Baltian tapahtumia.
Yms. töitä yli 45 maassa.
Suuri osa kotimaan uutistapahtumista 1976-2000.

Kilpailuja:
Vuoden uutiskuva 1984.
Vuoden uutiskuva ja vuoden lehtikuva 1987
Vuoden feature 1988.
FotoFinlandia palkintoehdokas 1989 (10 parhaan joukossa)
Paras vieraileva luennoitsija Jyväskylän yo.toimittaja- koulutus 1991.
EPU -muotikuvauskilpailun paras yksittäinen kuva.
YEP-(Young European Photographer) Suomen edustaja Chalon-Sur-Saonessa.
Paras urheilukuva Varsinais-Suomen lehtikuvaajien kilpailussa.

Kirjoja:
Liedon kunnan kuvateos 1981.
Liedon kunnan kuvateos 1992.
Siljalinelle drinkki- ja buffet kirjat.
Keittokirjoja 7 kpl mm Piin ja Jyrki Sukulan lammasruokakirja
Kuopion kaupungin kuvateos v.1996.
Professoriliiton juhlakirja 1996.

Kielitaito:
Englanti, Ruotsi / sujuvat kirjallinen ja suullinen ja jossainmäärin Ranska, Venäjä ja Saksa

Työnkuva / osaaminen:
Koulutus: digitaalitekniikat, valokuvaus, kuvajournalismi
Photoshop, Freehand, Dreamveawer ja InDesign
Valokuvaukset, lehtikuvaukset, kuvituskuvat.
Graafinen suunnittelu, taitot, visuaalinen konsultointi.
Jore Puusa, jore.puusa@kolumbus.fi

Se älähtää, johon kalikka... 30.9.2006

Puusa on monessa asiassa oikeassa minunkin mielestäni, vaikka olenkin noita kirottuja kuvaavia toimittajia. Hän on myös oikealla asialla viritellessään tätä keskustelua.
Jokainen meistä varmaan sisimmässään ymmärtää, että on turha silti lähteä keskenämme tukkanuottasille. Asian korjaamiseksi tarvitaan isompaa linjausta ja ehkä jyrähdystä koko liiton suulla. Toisaalta, valokuvaajat voisivat varmasti tehdä tästä yhteisen kannanoton, jos ovat Puusan näkemysten takana.
Toimittajapuolella pidämme freekentällä koko ajan esillä oikean hinnoittelun ja tekijänoikeuksien korvaamista riittävillä palkkioilla. Poljetuilla hinnoilla heikennetään sekä koko freekentän että pidemmällä aikavälillä myös vakituisten työtilannetta. Ehkä olisi aika kuvaajienkin innostua suuremmalla joukolla edunvalvontaan kirkkaimman kärjen rinnalle.
Esimerkiksi STT:n kohdalla tarvittaisiin selkeästi liiton mahdollista puuttumista asiaan. Toimittajien ottamat kuvat eivät siellä ole suinkaan uusi asia. Ilmiö alkoi jo joskus vuosituhannen vaihteessa, kun digikameroiden hinnat halpenivat. Kukaan vain ei ole ottanut asiaa julkisesti esiin. Itse esim. kieltäydyin tuolloin 10 euron lisäansion kunniasta. Aina ei toimittajalle myöskään anneta muuta mahdollisuutta, jos haluaa säilyttää työnsä, uskoisin.

Aivan kuten ei Puusakaan voisi yleistää kaikkia kuvaavia toimittajia yhdeksi ja samaksi joukoksi, emme me toimittajatkaan yleistä jonkun kuvaajan toimintaa koko ryhmän linjaksi. Korviini ei ole tiiviissä freetyössä kantautunut juttuja valokuvaajilta heidän töidensä loppumisesta kuvaavien toimittajien tai minkään muunkaan syyn vuoksi. En silti mene väittämään, etteikö näinkin voisi käydä. Täällä suunnalla ainakin hyvästä tarjonnasta huolimatta tahtoo väliin olla pulaa pätevistä ja hintatietoisista freekuvaajista.
Yhteinen tehtävämme olisi kuitenkin saada aikaan toimenpiteitä, jotka estävät tuon parinkympin euron kuvien myynnin ja oston, jota tapahtuu käsittääkseni nimenomaan sanomalehtipuolella. On lehtitalojen oma asia, miten he järjestävät itselleen riittävästi ammattikuvaajia sen jälkeen. Ilman kuvia lehteä ei voi tehdä.
Ne toimittajat, joille tätä kuvaamisvelvoitetta tarjotaan/tuputetaan, tarvitsevat liiton tuen ja linjauksen kieltäytyessään. Kieltäytyminenhän olisi järkevin ratkaisu, sillä eihän valokuvaajaksi opita sillä, että joku - vaikka olisi työntanajakin - antaa kameran käteen. Erityisen tärkeää olisi, ettei lehtien vakituisten toimittajien tarvitsisi kuvata, tai etteivät he siihen parinkympin toivossa ryhtyisi.

Silti kentällä liikkuu meitäkin, jotka olemme toimittajia, mutta myös kelvollisia kuvaajia. Takana vuosikymmenten kokemus, innokkuus ja perehtyminen alaan, jopa visuaalista silmää ja taitoa.
En ole tänä moniosaaja-aikana valmis luopumaan tuosta toisesta mieltä virkistävästä työstäni. Katson, että kaltaisillamme on oikeus käyttää ja kehittää taitojaan ja lahjojaan, jos työn jälki on sellaista, että sen maamme johtavan lehdistön kuvatoimitukset hyväksyvät. Tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, ettemme polje hintoja.
Vaikken olekaan uhrannut laitteisiin ja ohjelmiin samaa määrää kuin ammattikuvaaja, summat ovat kuitenkin melkoisia, eikä kyseessä ole Puusan taannoin mainitsemat muutamat sadat eurot. Ja kaikki ilman ALV-etua.

Olisi mielenkiintoista tietää, minkä verran asian tiimoilta ollaan yhteydessä liittoon. Uskon, että voimme "nostaa kissan pöydälle" SFJ:n hallituksessa lähitulevaisuudessa.

Kunnioitetaan toistemme työtä, se on hyvä lähtökohta - ja ideoidaan yhdessä.
Raija Kerttula-Rantanen, raiakera(at)saunalahti.fi

Joopajoo... 26.9.2006

Jore, sinä voit tehdä kalustohankintasi taxfreenä, eli noin 18 % alennuksella.
--------
En voi koska alan työni ovat loppuneet kuvaavien toimittajien takia ja firmani on nukkumassa ja odottaa tappamistaan.
Minulla ei ole enää varaa kalustohankintoihin, koska ei ole töitäkään. ostavat toimittajat ilmoittavat että, " meillä on siirrytty lehtikuvaajien sijaan käyttämään toimittajien kuvia, koska ne tulevat edullisemmaksi." Amen.

Suuri osa ikäisistäni kollegoista on lopettamassa, koska eivät pärjää toimittajien 20 euron kuvalaskuille.
Toimittajajärjestö on aina korostanut, että kuvaaja antaa materiaalisen tuotteen ja toimittaja immateriaalisen vaikka kumpikin myy palan copyrightiä ja lähettää tuotteensa emailin liitteenä.
Nämä asiat kytkeytyvät myös alv käytäntöihin.

Klemmari ja 4500 euron ammattirunko ovat snadisti eri asia.
Vai haluatko, että kuvaajat ostavat klemmarisikin, eikö riitä että kuvaava toimittaja syö päivittäin freekuvaajan pöydässä?

Jore Puusa, jore.puusa@kolumbus.fi

Lehtikirjoitukset arvonlisäverollisiksi 26.9.2006

Jore Puusa totesi, "ALV käytäntö sortaa kuvaajia".

Olen eri mieltä. Minä haluaisin myös lehtikirjoitukset al-verollisiksi.

Kun liike-elämässä melkein kaikki ovat al-verovelvollisia, niin me harvat arvonlisäverotonta toimintaa harjoittavat joudumme veron lopullisiksi maksajiksi. Verovelvollisilla al-vero on läpikulkuerä. Meillä ei näin ole, koska emme voi tehdä al-vähennystä omista ammatinharjoitukseen liittyvistä ostoista.

Jore, sinä voit tehdä kalustohankintasi taxfreenä eli noin 18 % alennuksella. Miten se sortaa kuvaajia? Soisitko meille kirjoittajille mahdollisuuden ostaa kynät, klemmarit, tietokoneet, puhelimet ja puhelut, laajakaistat ja ylipäätään eläkemaksuja lukuunottamatta melkein kaiken arvonlisäverovapaasti?

www.jussiriku.fi
Jussi Riku

Kuten viimeiset 30 vuotta.... 23.9.2006

...niin on nytkin.
Oli keskustelunavaus lehtikuvaajien asemasta millainen tahansa: " mariseva, vihainen, anova, surullinen, viiltävä, hyvä, huono, herättävä", on alue kirjoittaville toimittajille ilmeisesti ylipääsemätön osallistua.

1.Kiistaton totuus on, että kuvaavat toimittajat vievät kollegoittensa työmahdollisuudet, koska ovat lähempänä toimituksia ja ostavia toimittajia. Jokainen teistä, sinäkin, syötte ammattikuvaajan pöydässä ilmaisen aterian jos kuvaat itse juttusi.

2. Kiistaton totuus on että ALV käytäntö sortaa kuvaajia, siitä huolimatta Journalistiliitto ei 15 vuoden yrityksistäni huolimatta ole koskaan korvaansa lotkauttanut asialle. Toisaalta ymmärrän yskän, asiantila takaa enemmän fyffeä toimittajille.

3. Kiistatonta on myös, että kun kuvaajat tapaavat on yhteinen keskustelunaihe heihin kohdistuva loukkaava ja vähättelevä asenne. ( joka näkyi täälläkin kahdessa aiemmassa toimittajan tekstissä)
Se että tästä keskustelusta ei kuulu ulkopuolelle johtuu siitä, että kuvaaja EI USKALLA tuoda julkisuuteen kokemaansa, koska se johtaa välittömään töiden loppumiseen.

4. ja kiistatonta on, että suomalainen journalismi on kuviensa suhteen huonoimmassa tilassa koskaan, varsinkin verrattuna naapurimaihin.
Mutta ehkä minunkin pitää alkaa tarjota vaikkapa plastiikkakirurgin palveluja. Miten olisi kollegat: "Nyt halvalla luomenpoisto, vain 19 euroa. Vuosien kokemus pajupillien veistämisestä."

Vai onko vain niin että oman pussin suu on lähimpänä ja toimittajissakin asuu "kaikki tänne mulle heti nyt asenne"

PS: STT on alkanut myydä toimittajiensa ottamia valokuvia juttujensa mukana........mää rupen kansakirjotammaa jutut kuseon kivva ja helpo ja siitä sa paljonn rhoja kuvankanssa tehden myydenkin asikkaille ne hyyyvätkuvat...8-D
Jore Puusa, jore.puusa@kolumbus.fi

Savolaisen vastaus 22.9.2006

Kuten aiemmin tällä palstalla totesin, idea ei tekijänoikeuslain perusteella saa suojaa, mutta todistettuna kyseessä lienee sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa ja sen lain vastainen menettely.

Fiksu lehti maksaa ideasta, vaikka joku muu kirjoittaisikin jutun. Korrekteinta olisi tietysti tilata freeltä juttu.

Tietojen panttaus voi käytännössä olla myös tehokas tapa ehkäistä väärinkäyttö.
Antaa tarkempia tietoja vasta, kun saa työtilauksen.

Täytyy muistaa, että sama idea voi syntyä samaan aikaan muillekin toimittajille. Alan ammattilaiset tarkkailevat herkällä korvalla
ajankohtaisia ilmiöitä ja ideoivat. Tämän huomaa siitä, kuinka usein sattuu että sama aihe on esillä useissa lehdissä yhtäaikaa. Sattuupa sellaistakin, että sama valokuvamalli on kilpailevien lehtien kannessa yhtäaikaa tai
iltapäivälehtien lööpit ovat lähes sanasta sanaan yhteneväiset.
Aina siis ei ole kyse ideavarkaudesta tai sopimattomasta menettelystä muutenkaan.

Petri Savolainen, työehtoasiamies, SJL

Kirjallinen hyvä puolin ja toisin 22.9.2006

Juttutilauksista on minunkin mielestäni viisainta sopia aina krijallisesti; näin tehdään kaikessa yritystoiminnassa.
Välillä on tietenkin hyvä ja tarpeellistakin puhua toimeksiantajien kanssa puhelimessa tai nokakkain. Silloinkin pyrin varmistamaan juttutilaukset sähköpostilla. Jää mustaa valkoiselle.
Siitä on hyötyä varsinkin freelle. Juttutilaus ei kummaltakaan unohdu, ja jos unohtuu, kirjalliseen sopimukseen voi vedota. Kun juttutilauksesta on sovittu esimerkiksi noin vuotta aiemmin, on - ainakin minun - vaikeaa muistaa merkkimääriä,infolaatikoita, nettilinkkejä ja muita, joita juttuun on toivottu.
Myös palkkiosta on hyvä sopia ainakin summittaisesti etukäteen ja kirjallisesti. Ikäviltä yllätyksiltä vältytään.
Minulta tilattiin muutama viikko sitten isoa henkilöjuttua. Kaikki kuulosti hyvältä, kunnes päästiin palkkioon. Ison pörssiyhtiön lehti oli valmis maksamaan jutusta 200 euroa, joten tekemättä jäi.

Terhi Friman, terhi.friman@pispala.net

Juttuehdotus kirjallisesti 21.9.2006

Juttuehdotusten lähettämisellä kirjallisesti on puolensa ja puolensa. Itse lähetän ehdotukset mieluiten kirjallisesti, vaikka niitä ei kirjallisina olisi pyydettykään. Näin teen siksi, että minulla on mustaa valkoisella siitä mitä on tilattu.
Minulle on näet käynyt myös niin, että tilaaja on väittänyt, että juttu ei vastaa tilausta. Kun tilaus oli kirjallisena, hän ei voinut muuta kuin pyörtää sanansa omat tilauksensa nähtyään.
Samasta syystä myös toivon juttutilaukset kirjallisina, siis sähköpostitse, vaikka tilaaja ne ensin puhelimessa esittäisikin. Varmennus siis kirjallisena.

Marjut Reivilä, marjut.reivila@pp.inet.fi

Muutama rasistinen ilmaisu.. 19.9.2006

Miten niin rasistinen?
Noh...
Lehtikuvaajat ovat kokeneet niin kauan syrjintää, että he ovat jo oma rotunsa, joka tekee hiljaa ja kärsien omaa työtään peläten että pienikin itseilmaisu katkaisee uran.
Ja heihin kohdistetun rasismin todisteeksi poimitaan pari kommenttia.
----------
"Esimerkiksi messuilla tai konferensseissa kuvaajaa ei voi roikottaa koko päivää mukana."
----------
Kirjoittajan mukaan kuvaaja on räkäklimppi, jota roikotetaan mukana. Halveksuntaa voisi vähentää kuvaajan kokeminen työparina, jonka ehdotuksien kuuleminen karsisi pois valtavan osan turhaa työtä.
---------
" Jos valokuvaaja kirjoittaa hyvän jutun, hän saa ihan saman palkkion kuin kirjoittava toimittaja saisi. Miksi sitten minun ottamani laadukkaat kuvat menevät polkuhintaan?"
---------
Vielä hassumpi kommentti.
Kuka on koskaan kuullut kuvaajan kirjoittamasta lehtijutusta, josta tuo onneton sai saman hinnan kuin toimittajakin?
Olen ollut alalla 30 vuotta ja asia on minulle uusi.

Kuvaajat ovat siinämäärin kollegiaalisia, ettei kenellekään tulisi mieleen syödä toimitajaansa pois kuvioista.
Erittäin harvan kuvaajan resurssit myös riittävät tekstuaaliseen kykyyn tehdä lehtijuttu. Aivan yhtä harvan kuin toimittajat pystyvät ottamaan merkityksellisen lehtikuvan.
Toki tietokoneella voi suoltaa Loremipsum tekstiä kuvaajakin,- siinä kuin toimittaja suhauttaa suoralla salamalla epäterävän ja väärin valottuneen passikuvan haastattelun päätteeksi

Jore Puusa, jore.puusa@kolumbus.fi

Kuvaava toimittaja tappaa lehtikuvaajan päivässä! 19.9.2006

Suomessa valmistuu vuodessa kymmeniä uusia valokuvaajia, joista suurin osa menee suoraan kortistoon. Eräs tärkeä este nuorten työllistymiselle journalismin sisällä on toimittajien kuvaaminen.

Toimittajien tuottama kuvanlaatu on useimmiten sekä teknisesti, että journalistisesti ja ennenkaikkea visuaalisesti ala-arvoista.

Tällaista materiaalia näkee - ottaessaan tarkasteluun minkä tahansa kakkos-kolmos- tai nelossarjan lehden ilmaisjakelukamasta puhumattakaan. Toimittaja saa muutaman kympi kuvistaan. Ei maksa niistä ALV:tä, kuten ei jutuistakaan. Kuvaaja lähettää kuvansa emailin liitteenä kuten toimittaja juttunsa, mitään materiaalia ei siirry,- kaikki on immateriaalista.

Kuitenkin lehtikuvaajiin suhtaudutaan kaikkialla eriarvoisesti.

ALV rasite karsii kuvaajat pois kaikista sellaisten yhteisöjen lehdistä jotka eivät ole alv:n piirissä. Kuvaajan alv lisäiset hinnat näyttävät pahemmilta kuin ovat.

Ammattilaisen pelkkä kamerarunko maksaa 4500 euroa, toimittajan leikkikalupokkari 450 euroa. Ja tuosta kuvaajan kustannukset vasta alkavat ja siihen toimittajan päättyvät.

Kuvaajat karsiutuvat muutenkin, koska toimittajilla on perinteisesti suorempi suhde medioiden päättäjiin kuin kuvaajilla. Lehtikuvaaja elää olemalla kiltti, -suorasanainen ja jutunteossa mukana oleva kuvaaja on entinen, vaikka tällainen osaaminen on esim jenkeissä on oleellista.

Meillä Suomessa EI saa olla mitään, kuvaajan on oltava hajuton ja mauton, ajettava taitavasti autoa ja kehuttava uusi tukka ja mekko, silloin saa keikkoja, EI kuvien substanssin perusteella kuten sivistymaissa!

Toimittajalla on suuri kiusaus tarttua digipokkarin kahvoihin ja ottaa ne muutamat räpsyt,- jotka voi kenkätä jutun mukana ja saada sen snadin rahan. Mutta journalistisvisuaalisesti tämä on kamala tappio.
Tuskin missään muussa maassa Euroopassa on kuvallisesti niin karmivan näköinen alue- ja paikallislehdistö kuin Suomessa.

Visuaalisuus ja sen suhteuttaminen journalismiin, -sanan tuleminen kuvaksi- vaatii erittäin suuria valmiuksia,- joista ei pienin ole välineen suvereeni hallinta.
Suoralla salamalla kädet oikosenaan haastateltavaa LCD:ltä tihruava toimittaja ei ehkä edes ymmärrä, että ammattilehtikuvaaja näkee jutun ja sen kärjen sisään ja pystyy tuottamaan kuvaa, joka iskee vasten katsojan silmiä ja saa aikaan juttuun paneutumisen.

---

Tiedän tiedän. Kuvat ovat kalliita? ja kaikesta pitää säästää. Kun säästäminen aloitetaan ei se lopu koskaan. Ja kun lampaaksi rupeaa, niin keritään. Mutta luulisi journalisteja kiinnostavan myös tulevaisuus, nuoret alalle tulijat ja se mikä journalismin uskottavuus on. Se häviää surkeiden räpsyjen takia kalan kääreeksi nopeasti.

Kaikki katsovat kuvan, joku lukee otsikon ja ingressin ja on kuultu että Porin torilla 1986 joku olisi lukenut jutunkin.
Näinkö haluatte toimia jatkossa, syödä kolleganne lehtikuvaajan pöydässä ja pyyhkiä sormet hänet solmioonsa?

Toisaalta SJL ei 70- luvulla 80- luvulla jne koskaan kokenut lehtikuvaajia todella jäsenikseen. Esimerkiksi kuvaajien tekstivaateet olivat aina se lista, jolla pelattiin työnantajan kanssa ja joka meni nollille ensimmäisenä. Olisikohan siinä menneessä asenteessa nykyasenteen pohja?

Kohteliaimmin

Jore Puusa ( ei siis enää Jorma)!
Digitaalikuvauksen ja kuvajournalismin opettaja
Uusmediakouluttaja
AD / Graafinen suunnittelija
Lehtikuvaaja
Stringer Black Star NY

http://puusa.blogspot.com/
AIM: jorepuusa
www.jorepuusa.fi ( n. 20.9. eteenpäin, domainmuutoksen takia)
http://www.nettidokumentti.fi/?p=35
Jore Puusa, jore.puusa@kolumbus.fi

Pyydän myös Petri Savolaisen kannanottoa 18.9.2006

Olen tehnyt isoon aikakauslehteen muutamia juttuja, ja sopinut niistä puhelimitse. Nyt kun soitin, vastaava ostaja sanoi, että he ottavat vastaan vain kirjallisesti juttuehdotuksia. Okei, tein huolellisesti ehdotukseni.

Palautteeksi tuli: meillä on iso toimitus, ja paljon avustajia, emme tarvitse näitä juttuja. Tuli mieleen, että jos kerran tilanne on tämä, miksi juttuehdotuksia pyydettiin kirjallisesti? Siksikö, että toimituksen kokouksissa säästyy ideointiaikaa, kun freet lähettävät sinne pinon hyviä uusia ideoita, joita on jo jonkun verran työstettykin?

Kyllä mielestäni liiton pitäisi puuttua asiaan; on freen ajan väärinkäyttöä, että pyydetään kirjallisia ehdotuksia, jotka free huolella miettii, ja sitten todetaan, että emme me tarvitse freejuttuja. Ilmiö on käsittääkseni vielä yleistymässä.
Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Kun toimittaja itse kuvasi 2 16.8.2006

Olen törmännyt samanlaiseen käytäntöön: Ison ja hyvinvoivan konsernin tytärlehden palkkioiden ohjenuorassa toimittajan itse ottamille kuville on määritelty 20 euroa kappaleelta.
Käytännössä kuvapalkkio riittää siis hädintuskin kattamaan kuvaamisesta ja kuvien käsittelystä aiheutuvan lisätyöajan, itse kuvalle siitä ei jää arvoa lainkaan, vaikka se saattaa saada enemmän palstamillejä kuin teksti.
Silti kuvaan usein itse, sillä free voi ottaa valokuvaajan mukaan vain rajatuksi ajaksi, kuten haastatteluun, jossa kuvan käyttö on varmaa. Esimerkiksi messuilla tai konferensseissa kuvaajaa ei voi roikottaa koko päivää mukana.
Terhi Brusin, Berliini, terhi.brusin@web.de

Ideoilla ei ole suojaa 9.8.2006

Kyseessä vaikuttaisi olevan vanha dilemma - ideavarkaus. Ideahan ei tekijänoikeuslain perusteella saa suojaa, mutta toditettuna kyseessä lienee sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa ja sen lain vastainen menettely.

Fiksu lehti maksaa ideasta, vaikka joku muu kirjoittaisikin jutun. Korrekteinta
olisi tietysti tilata freeltä juttu.

Tietojen panttaus voi käytännössä olla myös tehokas tapa ehkäistä väärinkäyttö.
Antaa tarkempia tietoja vasta, kun saa työtilauksen.
Petri Savolainen, SJL, petri.savolainen(@)journalistiliitto.fi

Pakollista tykinruokaa 8.8.2006

Luin läpi Vapaan sanan kommentit vuodelta 2006, mistä muutamia huomioita.

Olen itse tehnyt freelancer-toimittajan töitä kuutisen vuotta. Tänä aikana on selvinnyt seikkoja, joita ei opeteta koulussa:

1. Freelancer-toimittaja on pakollista tykinruokaa. Häntä käytetään pääasiassa kompensoimaan toimituksen aiheuttamia kustannuksia. Väitteen voi testata: ottakaa käteen mikä tahansa lehti, laskekaa siitä yksittäisen työsuhteisen toimittajan työt ja edelleen hinta / juttu. Luvut ovat mahtavia.

2. Freelancerin yhteydenottoihin ei tarvitse vastata. Jos toimeksiantosopimus tosiasioiden vastaisesti kuitenkin syntyy, on vaikea tarjota tuppisuulle toimeksiantajalle hyvää laatua. Ei ole näköpiirissä, että ostaviksi toimittajiksi olisi hakeutumassa henkilöitä, jotka osaavat kommunikoida.

3. Freelancerin juttuideat ovat varastettavissa. Tätä en jaksa enää edes ihmetellä. Kun toimituksissa eletään STT-silmälapuissa, on mahtavaa saada free-toimittajilta toisenlaisia ideoita ja näkökulmia. Ne voi sitten aina tarvittaessa antaa toimituksen työntekijöille tehtäväksi. Toki ideoiden ryöstöviljelystä voi yrittää laskuttaa; tämän jälkeen on edessä alan vaihto.

4. Työvoiman jatkuva kilpailuttaminen (asiakaslehdet, jne.) merkitsee edelleen työn hintojen putoamista. Lehtitalot peesaavat perässä ja paikkaavat budjettivajeitaan free-työntekijöillä. On helppo sanoa, että tiedotusvälineen free-budjetti on noussut tuplasti ja jättää kertomatta, että töitä teetetään kolminkertainen määrä.

5. Kirjoittavalla toimittajalla ei ole enää tekijänoikeutta teksteihinsä. Ostaja ei maksa kaikista oikeuksista, mutta ottaa ne kuitenkin. Kun tulee tiukka paikka, suulliset sopimukset eivät merkitse mitään.

6. Oli tilanne (kohdat 1-5) mikä tahansa, freen on opittava pitämään turpansa kiinni. Jos osaa jo, aina parempi. Valitettavasti mediataloissa ei ole ymmärretty kunnolla, että muuttuminen kahdella jalalla käveleväksi opportunistiksi merkitsee yhteistyökyvyn räjähdysmäisen kasvun ohella luopumista kriittisestä asenteesta; ilman kriittistä asennetta journalismi muuttuu viihteeksi (kuten on jo osin muuttunut).

Niin pitkään kuin Suomesta puuttuu journalismin kritiikki, epäkohdista on mahdoton puhua ääneen.
Jouko Kämäräinen, terhotie@kolumbus.fi

Kun toimittaja itse kuvasi.... 7.8.2006

Olin tehnyt jutun ulkomailta, kuvannut sen itse sillä ajatuksella, että jos kuvani eivät ole tarpeeksi hyviä, järjestän paikallisen kuvaajan avuksi jälkeenpäin (kyseessä oli henkilöjuttu, eli se olisi onnistunut ihan hyvin). Koska kuvaajasta ei heti päätetty, sovimme vain jutun hinnasta, ei kuvien (jutunkin möin alihintaan).
Kuvien laatu kuitenkin riitti, ja lehti (kuuluisan ison osakeyhtiön usein ilmestyvä sanomalehti) käytti kaksi kuvaa. Juttuni täytti näin kokonaisen tabloid-aukeaman.
Ja kuinkas sitten kävikään: pyysin kuvista 200 euroa, ajatellen että se on kohtuullinen korvaus ottaen huomioon käytetty tila, ja kirjoituspalkkion suhteellinen pienuus.
Siihen uutispäällikkö ilmoitti, että olenpas kova laskuttaja, ja ok tämän kerran - sillä ehdolla että myyn "kaikkien kuvien kaikki tekijänoikeudet" samalla.
Että silleen. Minä vastasin, että en muuten myy, ja ilmoita sitten kertajulkaisuhinta. Hurjat 90 euroa sain kahdesta isolla taitetusta kuvasta, jotka oli otettu paikasta, minne ei omaa kuvaajaa tuosta vain lähetetäkään...
Loppu hyvin kaikki hyvin, sillä suuren viikkolehden päätoimittaja soitti itse perääni ja osti jutun kuvineen sinne, eli saan kuin saankin kohtuullisen palkkion työstä. Mutta kyllä ihmetytti. Jos valokuvaaja kirjoittaa hyvän jutun, hän saa ihan saman palkkion kuin kirjoittava toimittaja saisi. Miksi sitten minun ottamani laadukkaat kuvat menevät polkuhintaan?
Muita kokemuksia tästä?
Salla Nazarenko, salla # ifex.org

Kuin lokki sieppaisi kirjan kädestä 3.8.2006

Seuraan tarkasti ja laaja-alaisesti uutuuskirjoja, hankin ja luen niitä. Soitan innostuneena jostakin kirjasta sellaisen lehden toimitukseen, jonka lukijat todennäköisesti kiinnostuisivat kirjasta. Mutta muutamankin kerran on tapahtunut seuraavasti: päätoimittaja ei tunne lukemaani kirjaa, mutta kiinnostuu siitä. Hän pyytää kirjasta tarkat tiedot, ja lupaa palata asiaan. Annan hänelle tiedot. Kun palaamme seuraavan kerran asiaan, päätoimittaja yllätys yllätys kertoo, että lehden oma toimittaja haluaakin kirjoittaa juuri tästä kirjasta. Kirjahan ei tietenkään ole mikään yksityinen aihe, mutta kovin reilulta ei tunnu, että lehti käyttää hyväkseen laajaa uutuuskirjojen tuntemustani, ja nappaa aiheen itselleen. Mitä sanoo tähän lakimies ja muut; miten toimia näissä tilanteissa? Jos jätän sanomatta kirjan tiedot, ilmennän epäluottamusta päätoimittajaa kohtaan, kun hän puolestaan tässä vaiheessa on kovin kiinnostunut kirjasta.
Onko tähän tilanteeseen olemassa hyvää journalistista tapaa? Tulee vähän sama tunne kuin Helsingin Kauppatorin ihmisille, joiden kädestä lokit häikäilemättä vievät ruokapalasia.

Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Juttuvarkauksilla on monia muotoja 3.8.2006

Näin totesin kesäkuun lopulla, kun googlasin kirjoittamani artikkelin lehdessä, josta en ollut koskaan kuullutkaan.
Kirjoitin Finfood Luomun tilauksesta laajan katsauksen Italian luomualaan. Teksti ilmestyi heidän verkkosivuillaan huhtikuun lopulla. Vain tuntia myöhemmin tuo noin 6000 merkin mittainen teksti oli ilmestynyt tismalleen samassa muodossa kopioituna Puutarha-Sanomien verkkolehdessä.
Alkuperäisestä ilmestymispaikasta ei ollut mitään mainintaa, mutta jutun lopussa oli nimeni ja sitä klikkaamalla aukesi ko. lehden toimitukselle osoitettu sähköposti - aivan kuin olisin kirjoittanut jutun heille.
Jos asia näin esitetään, minulla on oikeus myös asianmukaiseen palkkioon, totesin, ja konsultoituani SJL:n lakiasiain tuntijoita lähetin lehden päätoimittajalle laskun ja asiallisen viestin, jossa kysyin, tätäkö tarkoittaa verkkosivujen omakehu: "Puutarha-Sanomien tuoreus näkyy toimituksen positiivisesta otteesta, monipuolisista näkökulmista" jne.
Hän ei vaivautunut vastaamaan, mutta soitti hieman myöhemmin hyvin tuohtuneen puhelin Finfood Luomulle, ja syytti heidän asettaneen ansan (!) julkaistessaan netissä tällaista materiaalia.
Kummalliselta tuntuu, ettei useamman erikoislehden päätoimittajaksi itseään nimittävällä ihmisellä olisi tämän vertaa tietoa toimialansa eettisistä periaatteista ja tekijänoikeuksista. Maailma on toki internetin myötä täynnä valmista materiaalia, mutta eihän sitä silti voi miten vain käyttää.
Palkkiota en ole vielä saanut, toinen laskuni erääntyy ensi viikolla. Kyseinen juttu on poistettu lehden verkkosivuilta, mutta minulla on luonnollisesti kopio aiemmasta sivunäkymästä, ja jatkan palkkioni peräämistä.
Terhi Brusin, Berliini, terhi.brusin@web.de

Juttutarjousten suojaus 29.6.2006

Miten tavallista on tämä: tarjoatte juttua lehteen, näkökulmaa viilataan ja tarjousta hiotaan, lehti ei lopulta ota juttua, mutta muutaman numeron kuluttua samaisessa lehdessä on aiheeseen liittyvä, ei ehkä ihan tarjouksen mukainen juttu mutta läheltä näkökulmia, joita tarjousvaiheessa on käyty läpi.

Olen merkinnyt nykyisin juttutarjouksiin ihan ystävällisessä hengessä, että tarjouksen tai sen osien lainaaminen sellaisenaan ei ole hyvän tavan mukaista. Toisinaan yhteistyöhön ei päästä, nyt lisäksi tuli maininta, että tällainen juttu on jo tekeillä. Jäin miettimään asiaa, sillä näkökulmani oli sen verran poikkeuksellinen. Tuli mieleen, että näin lehti varmistaa selustansa, jos joskus haluavat tehdä sen.

Millaisia kokemuksia teillä on?
Aune W, aune.waronen@

Harkitkaa toimeksiantoa 22.6.2006

Lahdessa toimiva Jartek Oy saattaa ottaa yhteyttä löytääkseen tekijän parille yritysjulkaisunsa jutulle. Suosittelen harkitsemaan, onko toimeksiannon vastaanottaminen hengissäpysymisesi kannalta välttämätöntä.
Juttujen tekoa tarjottiin minulle, sovimme toimeksiannon laajuuden, sisällön, aikataulun ja hinnan kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Niin ikään sovimme, että Jartek Oy:n edustaja toimittaa minulle toisen jutun teon edellyttämät taustatiedot sekä varmistaa haastateltavien suostumuksen jutuntekoon. Jartek Oy ei kuitenkaan pyynnöistäni ja patisteluistani huolimatta toimittanut taustatietoja eikä varmistanut haastateltavien suostumusta, vaan aikataulua ja hintaa kosskevien keskusteluiden päätteeksi perui toimeksiannon. Nyt keskustelemme vahingonkorvauksesta. Yleisvaikutelmaksi tapauksesta ovat jääneet Jartek Oy:n edustajien ylimielisyys, piittaamattomuus ja täydellinen taitamattomuus viestintäalan alihankintapalveluiden ostamisessa.

Teija Horppu, teija.horppu@thor-viestinta.fi

Uusia tuttuja ja uutta elämänlaatua Freetapaamisista 17.6.2006

Osallistuin perjantaina vaikuttavaan Freeosaston järjestämään teatteri-iltaan Suomenlinnassa. Koin siellä myöskin uskomattoman, ilahduttavan yllätyksen: tutustuin freekollegaan, joka asuu naapuritalossamme! Paikalla ilmeisesti oli 20 kollegaa, mutta näin heistä vain viisi; loput hajaantuivat väkijoukkoon. Ehkä joku, joka oli tullut yksin, eikä tuntenut ketään, jäikin koko illaksi yksin? Esittäisin siksi toivomuksen, että tälläisissä tapaamisissa kokoonnuttaisiin vaikka puolta tuntia ennen jossakin kahvilassa, niin että ihmiset voisivat esittäytyä ja hiukkasen tutustua toisiinsa. Voisitko Anna pitää huolta iltojen emäntänä, että kaikissa tilaisuuksissa ihmiset esittäytyvät? Aina tulee mukaan uusia, eivätkä kaikki tunne toisiaan. Esittäytyminen saattaa usein jäädä asian varjoon, unohtua, mutta voisitko Anna ottaa sitä pysyvän normin, joka tuottaa uutta laatua free-elämään?
Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Lohjalla? Porvoossa? 15.6.2006

No just. Taas on rento naistoimittajajoukko vailla uutta jäsentä jossain koffin (pienellä alkukirjaimella) puiston kulmassa. Missä kaupungissa lienee tämä koffin puisto ja Uudenmaankatu? Ehkä Turussa? Riihimäellä?
Väitän edelleen, että Suomessa on useita kaupunkeja.

Anneli Kanto, kanto.kantokonätkolumbus.fi

Kesäjutun aihe kaikille yhteisestä asiasta 9.6.2006

Suomalainen on kesällä paljon luonnossa, joko roskaten ajatuksettomasti ja tavan vuoksi ympäristöään, tai tehden tietoisesti toisenlaisen päätöksen. Roska päivässä-liikkeemme (löytyy hakusanalla) on saanut kannustustervehdyksen Tasavallan presidentiltä. Mukaan on tullut paljon julkkiksia, mm. Idols-voittaja Ilkka Jääskeläinen ja paljon muita. Kotisivulta löytyy lisää tietoa ja itsekin liikkeen äitinä kerron kollegoille kaikesta kiinnostavasta. Tänään muuten huomasin, että toimittajan työ ja roskien kerääminen on mahdollista yhdistää aivan konkreettisesti. Samalla kun ulkona kävellessäni sovin kännykässä jutusta päätoimittajan kanssa, keräsin vasemmalla kädelläni roskia.
Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Helsingin ulkopuolella on elämää 17.5.2006

Hyvät kolleegat, kun laitatte yhteiselle ilmoitustaulullemme ilmoituksia - siis kaipaatte tilitoimistoa, etsitte kuvaaja/kirjoittajakontaktia, tarjoatte tai etsitte työtilaa - olkaapa niin fiksuja, että kertokaa, mistä kaupungista kaipaamaanne seikkaa etsitte.
Ihan oikeasti Suomessa on muitakin kaupunkeja kuin Helsinki. Jopa monta.
Kehä kolmosen ulkopuolellakin on elämää, freelancereita, kadunnimiä, tilitoimistoja ja työtiloja.
Olisi huomaavaista muistaa tämä seikka eikä olettaa, että kaikki mahdollinen tapahtuu pääkaupungissa.

Anneli Kanto, kanto.kantokonätkolumbus.fi

Sisäpiiriläisyydestä ja freenä elämisestä 27.4.2006

Olen mielenkiinnolla seurannut keskustelua freen asemasta ja oikeusturvasta, tyytyväisyydestä ja tyytymättömyydestä. Kriittinen keskustelu ja rakentavat argumentit näistä teemoista ovat erittäin tarpeellisia.

Oltuani vuodesta 2002 Journalistiliiton freelance-jäsen ja toimittuani yhden toimikauden silloisen freeosaston hallituksessa en ymmärrä käsitettä ”free-osaston sisäpiiri”. Yhdistystoiminnan perusperiaatteiden mukaisesti yhdistyksen asioita hoitaa yhdistyksen jäsenistä koostuvan vuosikokouksen valitsema hallitus. Kokemukseni mukaan hallituksessa on ihmisiä, jotka haluavat antaa aikaansa ja työpanostaan yhdistyksen toiminnan - ja freelancerien edunvalvonnan – edistämiseen.

Olen täysin samaa mieltä monista tälläkin palstalla esitetyistä freelancerin ammatin epäkohdista ja varjopuolista. Edunvalvontatyötä on vielä paljon tehtävänä. Ei pitäisi olla kohtuuton vaatimus, että samaa työtä tekevä freelancer pääsisi suunnilleen samaan ansio- ja sosiaaliturvatasoon kuin työsuhteinen kollegansa. Samaan tasoon pääseminen on mahdollista, mutta vaatii freelancerilta huomattavasti enemmän viikkotyötunteja ja vuosityöviikkoja kuin vakituista palkkaa ja työnantajan maksamaa sosiaaliturvaa nauttivalta työsuhteiselta toimittajalta.

Monen muun freelancerin tavoin olen kuitenkin free omasta tahdostani ja epäkohdista huolimatta tyytyväinen ammattiini, joka on enemmänkin elämäntapa. Olen jättänyt taakseni kunnan eläkeviran ja ryhtynyt yrittäjäksi, enkä ole hetkeäkään katunut päätöstäni. Aikaisempaan ammattiliittooni (OAJ) verrattuna olen alusta asti ollut erittäin tyytyväinen Journalistiliittoon jäsentensä edunvalvojana ja palvelujen tarjoajana.

Kokemukseni mukaan negatiivisiin ajatuksiin juuttuminen vie energiaa tuottavalta työltä ja toimeentulolta. Haluaisin rohkaista jokaista tekemään elämässään sellaisia muutoksia, joilla voisi minimoida pahaa oloa ja tyytymättömyyttä ja maksimoida kykyä nähdä positiiviset asiat. Elämästä nauttimista ei vielä kiellä mikään laki, asetus tai EU-direktiivi.

Päivi Arvonen, paivi(at)timantti-idea.net

Tyytyväinen ei-sisäpiiriläinen 25.4.2006

Olen nainen, ilmeisestikään en free-yhdistyksen sisäpiiriläinen (free vuoden alusta) ja ainakin tällä haavaa kokenut työsuhteen "iloja" ihan tarpeeksi. Toivoisin myös, ettei tätäkin kommenttia latistettaisi heti sanomalla, että elän jossain tytöille tyypillisessä haavemaailmassa, ja kyllä se asian oikea laita vielä sieltä paljastuu.

Myönnän: ei ole lapsia, joten valintani epävarmuus koskettaa vain minua itseäni. En pidä itseisarvona sitä, että voin lorvehtia monta viikkoa vuodessa työnantajan laskuun ja olen todellakin tyytyväinen, että kova työ ja jatkuva hälytysvalmius näkyvät myös palkkiopussissa, toisin kuin parissa edellisessä työsuhteessa näkyivät. Eikä tarvitse roikkua väkisin työpaikalla, että tunnit tulisivat täyteen, jos hommat on jo tehty.

Kun tein päätöksen jättäytyä pois työsuhteesta, sen piti olla väliaikainen, koska muutan joksikin aikaa Afrikkaan, toki sieltäkin aion jatkaa työntekoa joillekin asiakkailleni. Nyt en kuitenkaan usko, että ihan vähällä suostun tästä vapaudesta luopumaan. Työsuhteessa naisen euro on todellakin korkeintaan 80 senttiä, varsinkin, jos sattuu olemaan ystävällisen oloinen (lue: luullaan liian kiltiksi) ja haluaa kirjoittaa marginaaliin putoavista aiheista.

Se on kuitenkin selvä, että free-urani ei olisi saanut näin lentävää lähtöä, jos en olisi tehnyt kymmentä vuotta töitä erilaisissa työsuhteissa ja erilaisissa taloissa valtamediasta kansalaisjärjestöihin. Myöskin hieman vaivaa se, että omalla erikoistumisalallani (lähinnä Afrikka ja kehitysaiheet) on Suomessa niin pienet markkinat. Joutuu siis kirjoittamaan kaikenlaisista aiheista. Olen tosin yrittänyt suhtautua siihen niin, että opinpahan ainakin paljon uutta. Varmaan tämäkin on taas itseni pettämistä :)
Anna Berghäll, aberghal(at)welho.com

Liza Marklund naisten asemasta 25.4.2006

Tuntuu kyllä uskomattomalta! Ammattiosaston
aktiivit toistelevat niitä lauseparsia, joita on
totuttu kuulemaan työnantajan edustajien suusta.
Jäsenkuntaa moititaan tyytymättömyydestä ja
kehoitetaan vaihtamaan alaa, jos työt ei kelpaa.
Eipä ihme, että freelancereiden asema on se mikä
se on.

Tänään Liza Marklundilta kysyttiin, mitä naisten
pitäisi tehdä parantaakseen asemaansa
työpaikalla. Marklund vastasi, että kaikkein
ensimmäiseksi naisten pitäisi ymmärtää, että
heitä sorretaan kaikkialla.

- Tätä ei kerrota naisille etenkään koulussa tai
työpaikalla. Naisille kerrotaan päinvastoin, että menestyminen riippuu sinusta itsestäsi. Menestyt, jos olet tarpeeksi hyvä.

- Se ei ole totta. Se on iso valhe. Olemme
toisenluokan ihmisiä, ja olen kurkkuani myöten
täynnä sitä. Siksi kirjoitin tämän kirjan
'Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka
eivät auta toisiaan'.

Näin siis Marklund. Kuulostaako tutulta,
tällaista alistavaa ideologista vyörytystähän me
saamme niskaamme Free-osaston sisäpiiriläisiltä
enemmän kuin kylliksi. Marklundin sanoma pätee
tietysti naisten osalta, ja aivan yhtä hyvin
sanan "nainen" tilalle voi laittaa "freelancer".

Vesa Koivu

Freelancereita on monenlaisia 21.4.2006

SJL:n työmarkkinatutkimusten perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että 2/3 freelancereista on tyytyväisiä ja 1/3 tyytymättömiä työmuotoonsa. Mikko Niskasaari kyseli, onko kukaan tutkinut sitä, minkä verran freelancereista on niin sanottuja mustlancereita. Tietääkseni tätä ei suoraan ole tutkittu. Ilmeisesti kuitenkin suurin osa lehdistön freelancereista haluaa pysyä vapaina eikä haikaile työsuhteeseen. Muistan yhden gradututkimuksen, jonka mukaan mustlancerit ovat huomattavasti tyytymättömämpiä ja pärjäävät alalla huonommin kuin vapaaehtoisesti freeksi hakeutuneet.

Freelancerius, kuten yrittäjyyskin, on elämäntapa. Joko tästä tykkää, tai sitten ei. Missään tapauksessa kenenkään ei pitäisi joutua työskentelemään freelancerina vastoin tahtoaan. Mustlancerit tekevät hallaa koko ammattikunnalle. Toki epäkohtia saa ja pitääkin nostaa, mutta jatkuva marina ja kitinä, toimeksiantajien, liiton tai herra-ties-kenen syyttely, ei vie asioita eteenpäin. Ikuinen tyytymättömyys syö omia voimavaroja ja estää iloitsemasta siitä, mikä on hyvää ja toimii. Tyytymättömyys on hedelmällistä silloin, kun se saa ihmisen etsimään vaihtoehtoja ja ongelmanratkaisuja.

Marialle kiitos hyvästä keskutelun avauksesta! Tiedoksesi, että aito freelancer voi olla sekä työsuhteessa että yrittäjäasemassa. Lehdistön freelancerit toimivat yrittäjämuodossa riippumatta siitä, onko heillä yritystä vai ei. Työ ei täytä työsuhteen tunnusmerkkejä. Lomakorvaukset sisällytetään palkkioon ja äitiyspäivärahan maksaa Kela. Jos kyse on työsuhteen kiertämisestä, se on ilman muuta väärin ja asiasta kannattaa ottaa pikimmiten yhteyttä joko luottamusmieheen tai Journalistiliittoon.
Tiina Komi, tiina.komi@kolumbus.fi

Mikä on freelancer? 20.4.2006

Ilahduttavaa, että freelancerin asema on herättänyt keskustelua täällä!

Tietysti on niin, että on olemassa myös heitä, jotka ovat freelancereita omasta tahdostaan ja totta on myös se, että on freelancerin elämässä etujakin.

Mutta mielestäni pointti on se, että työnantajat härskisti myös hyväksikäyttävät tätä freelancer-järjestelmää ja sen suomia porsaanreikiä, esimerkiksi roikottamalla friikkuja avustajina, laiminlyömällä lomakorvauksia ja äitislomakorvauksia (sillä eihän niitä tarvitse "freelancerille" maksaa vaikka tämä tekisi yhtä paljon työtä kuin muutkin toimituksen työntekijät) ja luistavat samalla kaikista työantajan velvoitteista.

Jotenkin olisi mielestäni aiheellista tarkentaa aidon freelancerin ja oikean työntekijän määritelmiä.

Pätkätyöläisilläkin on oikeus lomapäiviin, mutta freelancereilla ei, olivat he sitten friikkuja omasta tahdostaan tai eivät.
Maria, maria_freelancer@yahoo.com

Tosiasiaa tämäkin 13.4.2006

Niin, tosiasioiden tunnustaminen on viisasta.
Se, mikä itse kullekin näyttäytyy tosiasiana onkin sitten juttu erikseen.

Jos työsuhteisen elämä käy kateeksi ja näyttää helpolta, niin silloinhan varmasti kannattaa hakeutua sinne puolen aitaa. Saa auringon paistamaan lakkaamatta ja omenapuut tuottamaan satoa talvellakin.

Yritin viestissäni todeta, että freetyössä on plussansa, toki miinuksensakin. Orjuutta tämä ei kuitenkaan ole, missään nimessä.

Yrittäjän pitää ymmärtää esimerkiksi sellainen tosiseikka, että työtä tehdään suhteessa palkkioon. Jos työstä maksetaan pizzan hinta, ei kannata tehdä sisäfilettä punaviinikastikkeella.
Jos vaakakuppi kallistuu päivästä toiseen sinne huonommalle puolelle, kannattaa ehkä istua alas ja miettiä vakavasti, mitä tehdä. Tämä sääntö pätee mielestäni kaikkeen elämään. Saappaat savessa ja mieli maassa ei kannata vaeltaa, edes pääsiäisen alla.
Terhi Friman, terhi.friman@pispala.net

Orjuuskin olisi edistystä 12.4.2006

Tietenkin on niin, että ihminen on johonkin
rajaan asti vastuussa omista valinnoistaan. On
myös niin, että kaikki valintaruudut eivät ole
avoinna kaikille meistä. Toiset ihmiset estävät
sen.

Kun minä aikoinani ryhdyin freeksi, tärkeä tekijä siinä oli se, että Journalistiliiton kautta sain sen kuvan, että freenä tulee toimeen siinä kuin työsuhteisenakin, jos vain on itsenäistä sorttia. Tämä oli virheellinen tieto; ja Liitto yhä yrittää pitää yllä tätä väärää vaikutelmaa.

Tosiasiassa me freet olemme alan halpatyövoimaa,
jota käytetään säälimättä hyväksi. Tämä käy kyllä selville Liiton omistakin tilastoista, jos free vain osaa niitä lukea. Se käy selville myös
niistä laskelmista, joita minä olen tehnyt
vuodesta 2003 lähtien ja jotka laskelmat ovat
julkisessa keskustelussa osoittautuneet päteviksi ja ilmaisuvoimaisiksi:

Freelancerin euro on 10 tai 20 senttiä. Ikävä kyllä.

Kun työsuhteinen, kirjoittava aikakauslehtitoimittaja kirjoittaa vuodessa vähän yli 20 juttua, freen on kirjoitettava ja myytävä samoille lehdille noin 150 juttua vuodessa, jos mieli yltää samoille ansioille.

Kustantaja maksaa työsuhteisen kirjoittavan
toimittajan noin 20 jutusta pelkkinä palkka- ja
sotukuluina noin 50 000 euroa vuodessa. Kun sama
lehti teettää samaiset jutut freelancertoimittajalla, kustantajan kaikki kulut rajoittuvat noin 12 000 euroon.

Mitä sitten vapauteen tulee, Liitto ei ole
tainnut nähdä erityistä vaivaa selittäessään
meille työsuhteisten toimittajien työpaikalleen
uhraamaa aikaa: Jos nyt vilkaisisitte voimassa
olevaa alan työehtosopimusta, siitä kävisi
selville, että ne työsuhteiset toimittajat,
joilla on vastaava työkokemus kuin meillä SJL:n
jäsenkriteerit täyttävillä freelancereilla,
saavat 6 viikkoa palkallista vuosilomaa (plus
lomaltapaluurahan), ja tämän lisäksi myös 1
viikon palkallista talvilomaa.

Viikottainen työaika on 37,5 tuntia. Jos tämä
muutetaan normaaliksi 40 tuntiseksi viikoksi,
huomataan, että siitä kertyy työsuhteiselle
toimittajalle kalenterivuoden aikana yli 2
viikkoa vapaata. Lisäksi tulevat palkalliset
arkipyhät, joita on toistakymmentä, ja niistä
toteutuu joka vuosi ehkäpä noin yhden työviikon
verran. Vielä on muistettava, että nuoret äidit
voivat jäädä palkallisena hoitamaan äkillisesti
sairastunutta lasta, ja tämän edun
tasoittamiseksi nuoret miehet voivat osallistua
armeijan kertausharjoituksiin myös palkkaa
nauttien.

Yhteenlaskien työsuhteinen toimittaja voi siis
olla pois työpaikaltaan ja täyttä palkkaa
nauttien 6 + 1 + 2,5 + 1 + 0,5 = 11 viikkoa.
Kustantajan määräysvallan alaisena työsuhteinen
toimittaja viettää siis noin 9 kuukautta vuodesta (vapaat illat ja viikonloput kuitenkin).

Tässä luvussa eivät ole ne runsaat vapaat, jotka
tulevat korvauksena epätyypillisestä tai
epämukavasta työajasta. Muistattehan, että
freetoimittaja ei saa mitään palkkion korotusta
iltatyöstä tai viikonlopputyöstä.

On tietenkin niin, että jutunteossa ja
kirjoitustyön aikana meidän on hyvä uskoa
tehtäväämme ja nähdä asioiden valoisat puolet,
muuten ei toimittajantyöstä tahdo tulla mitään.
Ammattimme tulevaisuuden kannalta on kuitenkin
sopimatonta, että me piiloudumme hölmöäkin
hölmömmän onnellisuusmuurin taakse, kun
tarkastelemme työtämme yhteiskunnallisena
tuotantotapana: Asemamme on erittäin huono.

Kuten Paasikivi sanoi: tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
Vesa Koivu

Freetyön plussista 12.4.2006

Mielenkiintoista keskustelua on käyty.
Pakko jatkaa tuosta, mitä Salla kirjoitti.
Kovin usein tosiaan freetyön plussat unohtuvat vai onko kyse siitä, että niitä ei hahmoteta?
Minäkin olen ostanut asunnon, vaikka olen free ja vieläpä yksinhuoltaja. En pidä sitä mitenkään ihmeellisenä.
Free voi kirjoittaa varsin laajasta aiheiden skaalasta, jos niin haluaa. Samalla voi työtä tekemällä, lukemalla ja asioita seuraamalla erikoistua. Isossa sanomalehdessä tällainen ei välttämättä suju. Jos olet aluetoimittaja, olet aluetoimittaja.
Free ei joudu - ainakaan minun kokemukseni mukaan - kirjoittamaan mainoskamaa. Jokin aika sitten juttelin isosta aikakauslehdestä irtisanoutuneen toimittajan kanssa. Suurin syy hänen lähtöönsä oli se, että hän joutui kirjoittamaan juttuja erikoisalastaan mainosten ehdoilla. Toiseksi suurin syy oli huono työilmapiiri. Siitäkään me emme joudu kärsimään.
Plussaksi luen myös sen, että voi itse valita työaikansa. Jos on kaunis aamu, voi venyttää koiralenkkiä kotvan verran. Jos haluaa, voi pitää arkivapaan.
Lujasti töitähän tässä on tehtävä, mutta sama kai pätee kaikkeen yrittäjyyteen.
Sopimuksissa ja palkkioissa on tietysti paljon parantamisen varaa, mutta ainakin sinä aikana, kun olen alalla ollut, moni asia on parantunut merkittävästi. Tätä edunvalvontatyötä tekee meistä jokainen joka päivä sopiessaan palkkioista ja neuvotellessaan sopimuksista. Erittäin paljon asiat ovat edistyneet Petri Savolaisen aikana ja ainakin minä uskon siihen, että ne edelleen edistyvät.

Terhi Friman, terhi.friman@pispala.net

Niin mutta 11.4.2006

Jatkaisin vielä tuosta... Elina Jaakkolan mielestä oikeuksien vaatiminen ei kerro reppanuudesta vaan rohkeudesta. Siitä olen samaa mieltä. Mutta freeksi rupeava tietää kyllä, mitä tämä on: töitä on tehtävä paljon, suhteita pidettävä yllä, vaadittava kohtuullisia palkkiota tai vaihdettava asiakkaita.
Se, että rupeaa freeksi ja sitten itkee, miten kamalan väärin yrittäjyys on, vie kyllä pohjaa meiltä jotka olemme jopa ylpeitä freenä olosta.
Mun mielestä pätkätyön tekijät ovat heikommilla kuin me: pätkätyöläinen ei tiedä, mitä tehdä, jos työ ei jatkukaan. Meillä työtä riittää niin paljon kuin jaksetaan tehdä.
Ainaisesta "ei uskalla asuntoa ostaa" - vinkumisesta vielä: minä ostin ensiasuntoni 25-vuotiaana freenä, jäätyäni 9 kuukautta aiemmin vapaaehtoisesti pois työsuhteisesta työstä. Sittemmin asunto on vaihtunut isompaan, ja lapsenkin olen tehnyt - tämä kaikki kumppanin opiskellessa. Ei millään pahalla, mutta kyllä se pärjää ken pärjätä haluaa.

Salla N, salla at ifex.org

Vapautta vai jatkuvuutta? 11.4.2006

Keskustelu freen vapaaehtoisuudesta jakaa mielipiteitä tällä palstalla. Varmasti keikkatyöläisyys on monelle oma valinta ja mahdollistaa tietyn vapauden ja vaihtelevuuden elämässä. Kuitenkin moni tarvitsee joka kuukautisen varman tulonlähteen ja jatkuvuuden tunteen työelämässä. Moni vastavalmistunut haaveilee vakipaikasta ja varmasta kuukausittaisesta tulosta, mutta huomaakin yllättäen olevansä keikkatyöläinen yrittäjä, vailla mitään työntekijän etuja ja oikeuksia. Nuoren aikuisen rakentaessa elämäänsä, tilapäistyöt ja jatkuva epävarmuus työelämässä saattavat aiheuttaa liiallista huolta ja turvattomuutta toimeentulon jatkuvuudesta. Asuntolainan ottaminen ja oman kodin perustaminen tuntuvat kyllä melko haasteellisilta töiden keikkaluontoisuuden vuoksi. Kokenut ja varttuneempi free- toimittaja saattaa pärjätä taloudellisesti vallan mainiosti ja pitää tilannettaan ihanteellisena tapana yhdistää työ ja perhe, mahdollisesti toisen perheenjäsenen työpanoksen turvin. Se, että vaatii tiettyjä oikeuksia ja jatkuvuutta työelämässä ei mielestäni kerro reppanuudesta vaan rohkeudesta. Freen oikeudet ovat heikot, etenkin kun palkkiosopimukset yms. ovat lähes aina suullisia.
Elina Jaakkola, elina.jaakkola@welho.com

Suojellaan? 11.4.2006

Törmäsin taas maanantaina hokemaan ”me suojelemme heitä julkisuudelta”. ”He” olivat tällä kertaa kyläkoulun ala-asteen oppilaat, joilta oli edellisenä yönä kaikessa hiljaisuudessa palanut koulu.
Lapset olivat heti aamulla aloittaneet koulunkäynnin naapurikyläkoulussa, joka kuului jopa saman rehtori Jari Jalkasen alaisuuteen.
Lapset aamuisin kouluun hakeva kuljetus oli sen suuremmitta kommerverkeittä tuonut heidät suoraan tähän kouluun.
Kyselin puolilta päivin rehtorilta, josko saisi muutamn koululaisen nimen ja osoitteen, että voisin haastatella heitä.
Rehtori kertoi ylpeänä suojelevansa lapsia julkisuudelta eikä antanut. Olin kuulemma jo toinen kysyjä. Eli lapsia olisi uhannut ainakin kaksi haastettelua.
Lasten tapaamisen sijaan rehtori esitti virkamiesten tiedostustilaisuuteen tulemista. Juttua kyselleen uutispäälikön kanssa päätimme, että en mene sinne. STT kyllä hoitaa sen osan.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun mietin, nousevatko pahat asiat pahoiksi toiseen tai kolmenteen potenssiin, jos niistä on juttu lehdessä?
Miten paha siitä pahenee, jos siitä on lehtijuttu?
Onko niin, että mikään paha asia/tapahtuma ei ole oikeasti edes tapahtunut, jos sen saa piilotettua niin, että siitä ei kirjoiteta mitään lehdissä?
Tai jos kirjoitetaan, niin ainoastaan siteeraten herran kunnanavaltuuston puheenjohtajan lausuntoa, josta ei oikein edes ilmene, mitä ja missä, tai poliisin välittämä toivomus, jossa poliisi pyytää kaikkia asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä.

Ja etenkin mietin, onko tätä oikein?
Marjut Vuotila, Imatra
marjut vuotila, marjut.vuotila@pp.inet.fi

Vapaasta tahdosta 4.4.2006

Säälin kovasti kaikkia, jotka ovat pakosta freenä, vaikka joskus ihan unohtuu, että heitäkin on. Tämä on asia, jossa liitto voi tietääkseni ainakin joskus suoraan jäseniään auttaa, kunhan jäsenet asian sinne rohkeasti ilmineeraavat. Keskustelu ja asian esillä pitäminen on tärkeää. Me kaikki vastustamme varmasti pakkofreenä työskentelyä. Tuleekohan tämä liittokokouksessa esiin ?
Minusta freenä olo hyvä tapa elää, vaikka ei olekaan enää lastenhoito-ongelmia eikä edes luomuperunaa pihalla.
Olin joskus aikojen alussa kolmessakin eri talossa alueuutistoimittajana ja koin saaneeni niissä hommissa hyvän ammattitaidon perusteet. Ja tarpeeksi monenmoisista rutiinijutuista, kuten siitä, että joka aamu oli kiire toimistoon aamukahvin juontiin ja tupakointiin.
Ei se mitään, jos keikan vuoksi pitää lähteä vaikka kuudelta, mutta tosi kurjaa oli tietää, että aamusta aamuun on raahauduttava yhdeksäksi istumaan työpöydän taakse.
Ja näin keväällä nautin ihan erikosiesti siitä, että ei tarvitse sovitella kesälomaviikkoja kaikkien muiden puolisoiden, anoppien ja lastentarhojen aikataulujen kanssa. Vaikka voihan sitä käydä taas niinkin, että jää koko loma viettämättä. Mutta se on toinen juttu.
Marjut Vuotila, Imatra

marjut vuotila, marjut.vuotila@pp.inet.fi

Tästä olisi hyvä keskustella 4.4.2006

Minä luulen, että meitä friikkuja on tosiaan kahdenlaisia, kuten Mikko Niskasaari totesi: "pakkofriikkuja" ja omasta halustaan vapaita. Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään, ja on pakko todeta, että en koe olevani kyykytetty ressukka.
Minulle on tarjottu useammin kuin kerran työsuhdetta niissä lehtitaloissa, joille olen kirjoittanut, ja olen sanonut ei erinäisistä syistä. Minulle vapaus on tärkeää, juuri perheenkin takia: yksivuotiaan äitinä vuorotyö toimituksessa tuntuisi vaikealta järjestää.
En sano, että kieltäytyisin, jos erittäin mielenkiintoinen vakipaikka vastaan tulisi, mutta minusta freen työ on monipuolista, kiinnostavaa ja haastavaa. Kahta samanlaista päivää ei ole, ja ei-niin-luovat päivät voi käyttää vaikka kotitöihin!
Toivoisin kuulevani muidenkin mielipiteitä ja tilanteita.
Salla Nazarenko, salla at ifex.org

Vapaaehtoisiakin vapaita toimittajia 28.3.2006

Kaikki mitä Maria kirjoittaa pakkoyrittäjyydestä on sinällään totta, mutta ei pidä silti luulla, että kaikki freet ovat vapaita vain pakosta. Veikkaan, että meistä pääosa on valinnut asemansa ihan itse.

Tulipa kuitenkin mieleeni, jotta onko tätä missään free-kyselyssä tms koskaan tutkittu?

Mikko Niskasaari
Mikko Niskasaari, mikko.niskasaari@kolumbus.fi

Freelancer - yrittäjä pakosta? 27.3.2006

Hei!

Haluaisin kuulla muilta freelancereilta, että kuinka monen kohdalla on niin, että on "yrittäjämäisessä" työssä olosuhteiden pakosta?

Minulla on ikävä tunne omien kokemusteni pohjalta, että lehdet kyykyttävät toimittajia mielin määrin ja roikottavat meitä "avustajina" vuositolkulla vaikka työsuhde täyttäisi työsuhteen merkit. Asiaa on sitten hankala riitauttaa, koska silloin pakkoyrittäjä on vaarassa menettää sen viimeisenkin leivänpalan.

Vakkaripaikkoja on sitä paitsi hyvin harvoin avoimessa haussa, joten freelancerin ei auta muu kuin alistua kyykytykseen ja olla kiitollinen siitä, että joku suostuu ylipäätään töitä ostamaan.

Etenkin perheelliset freekut ovat sietämättömässä tilanteessa.

"Yrittäjämäinen" työsuhde hyödyttää työnantajaa, koska työnantajan ei tällöin tarvitse maksaa sosiaaliturvamaksuja, ei sairalomia, ei vanhempainlomia, ei vuosilomia eikä edes kesälomaa.

Liitto ei voi tarttua näihin tapauksiin ellei asianomainen sitä itse pyydä, mutta kuka nyt ruokkivaa kättä purisi, vaikka se käsi olisikin epäoikeudenmukainen?

Kilpailu viestintäalala on niin kovaa, että aina löytyy jostain joku opiskelija, joka on valmis tekemään töitä vaikka ilmaiseksi kunhan pääsee niitä tekemään. Niinpä toimittajamarkkinat kulkevat täysin ostajan eli työnantajan ehdoilla.
Maria, freelancer_maria@yahoo.com

Kontakteja valokuvaajalle? 21.3.2006

Hei, olen aloitteleva valokuvaaja ja erikoistunut pääasiassa luonto ja matkailukuviin. Minulla on ollut vaikeuksia löytää ostajia kuvilleni...siis ei kuvien huonon laadun vaan tietämättömyyden vuoksi.

Tietäisittekö miten löytää kontakteja ulkomaalaisiin matkailualan yrityksiin tai kuvatoimistoihin jotka kenties olisivat kiinnostuneita kuvista Suomesta? Kiinnostaisi erit. japanilaiset, saksalaiset, venäläiset ja kiinalaiset tahot, mutta kun en osaa Kiinaa, Japania tai edes Venäjää...

Olisiko jollain sähköpostiosoitteita tms...tai joku suomalainen kuvaaja joka on tietoinen???
Olisin erittäin kiitollinen avustanne.

Ystävällisesti
Kimmo Salminen, zalmari@jippii.fi

Sairausvakuutuslain muutoksesta 15.3.2006

Visainen juttu tämä lakimuutos. Olen yrittänyt kaivaa asiaan vastauksia. Tässä väliaikatietoja.

Kela korvaa ennaltaehkäisevää työterveyshuoltoa, kun yrittäjä on tehnyt palveluntarjoajan kanssa työterveyshuoltosopimuksen ja toimintasuunnitelman, jossa kuvataaan työterveyshuollon sisältö.

Kela korvaa ennaltaehkäisevän työterveyshuollon kuluista 60%. Yrittäjäkohtainen vuosikatto määrää, mihin asti kuluja korvataan. Esimerkiksi vuonna 2006 katto on 324 euroa, josta korvataan 205 euroa.

Vuoden alussa tuli voimaan sairausvakuutuslain muutos, jonka mukaan yrittäjällä on mahdollisuus saada Kelasta korvausta myös sairaanhoidosta, jos se on järjestetty työterveyshuollon lisäksi.

Korvausta saa pääsääntöisesti yleislääkäritasoisista palveluista. Erityslääkärin palveluita korvataan, jos työterveyslääkäri on arvioinut ne tarpeellisiksi.

Sairaanhoidon kuluista korvataan 50%. Tällekin korvaukselle on määritelty yrittäjäkohtainen katto, 244,20 euroa vuonna 2006. Summasta korvataan siis 122,10 euroa.
Huomatkaa, että sairaanhoidosta ei saa korvausta, joillei sitä ole järjestetty samassa paikassa kuin ennaltaehkäisevä työterveyshuolto. Lisäksi Kelalla on työterveyshuollolle korkeampi maksukatto, jota sovelletaan silloin, jos kalenterivuoden aikana tehdään työpaikkaselvitys. Lisätietoa korvauksista löydätte osoitteesta www.kela.fi.

Lisäksi kannattaa tarkistaa, että sairaanhoitokulut kuuluvat työterveyshuollossa korvattaviin sairaudenhoitokuluihin, eivätkä ole esimerkiksi sairausvakuutuslain yleisen korvausmenettelyn piiriin kuuluvia. Tällöin jäävät korvaukset saamatta.

Kelan korvausten hakeminen ja maksaminen riippuu siitä, kuka työterveyshuollon järjestää.
Jos työterveyspalvelun tuottaa yksityinen palveluntuottaja, esimerkiksi lääkäriasema, yrittäjä hakee itse Kelalta korvauksen.

Jos taas työterveyshuoltosopimus on tehty terveyskeskuksen kanssa, Kela maksaa korvauksen suoraan terveyskeskukselle.

Korvauksia maksetaan vuoden alusta asti, jos työterveyshuoltosopimus on ollut voimassa. Korvaushakemuksia aletaan kuitenkin käsitellä Kelassa vasta huhtikuussa. Lomakkeita saa Kelan sivuilta www.kela.fi.

Ennaltaehkäisevän työterveyshuollon loppukulut voi vähentää verotuksessa. Sairaanhoidon osalta näin ei ole, vaan ne katsotaan ilmeisesti "elantokuluiksi". Miten esimerkiksi suhtaudutaan työperäisen sairauden hoitoon, esimerkiksi siihen että päätetyöskentelijä tarvitsee fysioterapiaa? Saako sen vähentää verotuksessa? Tähän en ole vielä saanut lopullista vastausta verottajalta.

Yritys laittaa tietysti ennaltaehkäisevän työterveyshuollon kulut kirjanpitoon. Kelan yrittäjälle maksama korvaus laitetaan kirjanpitoon "tulopuolelle" vähentämään työterveyshuollon kustannuksia. Vähennyksien pitäisi mennä läpi riippumatta siitä, toimitko free-verokortilla vai yrityksessä. Ratkaisevaa on YEL-vakuutus.

Lain mukaan terveyskeskuksilla on velvollisuus järjestää työterveyshuolto yrittäjälle. Tämä ei ilmeisesti ole mikään subjektiivinen oikeus, joten terveyskeskus voi ilmoittaa ettei resursseja ole. Ja usein ilmoittaakin. Kunta voi myös järjestää palvelut ostamalla ne yksityiseltä firmalta. Palveluiden hinnassa ei välttämättä silloin ole suurtakaan eroa siihen, mitä ne maksaisivat yksityisellä puolella. Tässä suhteessa yrittäjät ovat eriarvoisessa asemassa: korvauksien vuosikatto saattaa tulla nopeammin vastaan yksityisellä puolella kuin terveyskeskuksessa.

Kuntien tarjoamat palvelut vaihtelevat todella paljon. On siis vaikea antaa ohjeistusta siitä, missä sopimus kannattaa tehdä.

Jos teette sopimuksen yksityisellä lääkäriasemalla, myös työterveyshuollon sairaanhoitopalvelut on otettava siis samasta paikasta, jotta niistä saa Kela-korvausta.

Kun saamme tarkempaa tietoa, miten tämä lakiuudistus vaikuttaa ja miten sitä käytännössä tulkitaan, Free Online tiedottaa asiasta.
Anna Kähkönen, osasto@freet.fi

Työterveyshuollosta edelleen 15.3.2006

Kiitos Tiina vastauksestasi.
Erittäin osuva ja nykypäivään sopiva on termisi "motivoitu hoito". Juuri sitä haluaisin ja juuri sitä en tällä hetkellä saa.
Sairaanhoidon liittäminen työterveyshoitoon ei todellakaan ole järkevää, jos omalla paikkakunnalla terveyskeskuspalvelut toimivat.
Meillä eivät toimi. Väkeä on paljon, lääkäreitä kaksi, toinen osa-aikaeläkkeellä ja toinen hoitaa myös koululääkärin tehtävät. Yksinkertaisesti lääkäriaikaa ei saa. Terveysasema tarjoaa vain "kaikki linjamme ovat varatut" -tervehdystä.
Siksi laskelmoin, että sairaanhoito+työterveyshoito tulee kuitenkin edullisemmaksi kuin yksityisen lääkäriaseman käyttö. Vai tuleeko kuitenkaan? Aluksi on maksettava työpaikkaselvityksen ja toimintasuunnitelman teosta (52 euroa tunti), sillä ilman ao. toimenpiteitä Kela ei myönnä korvauksia.
Pyysin tarjouksen kaupungin työterveysasemalta, jossa minua, samoin kuin sinua, hyvin hanakasti poisneuvottiin perustellen, ettei yksinyrittäjälle tämä ole lain mukaan pakollista.
Sopimusta en ole vielä tehnyt, vaan harkitsen.

Tämä asia on minusta tärkeä ja koskee meistä monia. Siksi toivon edelleen, että yhdistys antaisi menettelytapaohjeet, mm. siitä miten kulut kirjataan yritykselle.
Anneli Kanto, kanto.kantokonätkolumbus.fi

Työterveyshuoltosopimuksesta 14.3.2006

Yrittäjän itselleen ottaman työterveyshuollon taso näyttää vaihtelevan kunnasta toiseen kunnan resurssien mukaan. Tämän vuoden alusta yrittäjällä on oikeus saada korvausta itselleen työterveyshuollon lisäksi järjestämänsä yleislääkäritasoisen sairaanhoidon kustannuksista. Kunnallisen työterveyshuollon yhteystiedot löytyvät kuntien nettisivuilta.

Kannattaa miettiä ottaako itselleen pelkän työterveyshuollon vai myös sairaanhoidon.

Käytännössä terveyshuolto tarkoittaa ainakin omassa kunnassani sitä, että yrittäjä kutsutaan kolmen vuoden välein terveystarkastukseen, jossa mm. pyritään ennalta ehkäisemään työstä johtuvia vaivoja. Työterveyshuollon terveydenhoitaja tulee pyydettäessä (mutta nihkeästi?) myös yrittäjän työhuoneelle tsekkaamaan työergonomiaan liittyviä asioita.

Työterveyshuolto ei ole yrittäjälle ilmaista, mutta Kela korvaa ennalta ehkäisevän työterveyshuollon kuluista 60 prosenttia. Loput voi vähentää verotuksessa.

Sairaanhoidosta Kela korvaa yrittäjälle 50 prosenttia. Jos otat työterveyshuollon terveyskeskuksesta, kannattaa ehkä jättää sairaanhoitosopimus väliin. Nimittäin samat yleislääkäritasoiset palvelut saa terveyskeskuksen vuosimaksulla. Röntgen ym. on ilmaista, kun taas yrittäjän on maksettava siitäkin (joskin Kelan tuella ja verottajan siunauksella).

Nämä saamani tiedot ovat oman kuntani työterveyshuollon hoitajalta, joka ei mitenkään rohkaissut minua heidän asiakkaakseen. Todennäköisesti jokainen uusi asiakas koettelee muutenkin rajallisia resursseja. Jäin miettimään asiaa ja odottelemaan ostaako kunta täällä pikapuoliin työterveyspalvelut yksityiseltä lääkäriasemalta kuten suunnitelmissa on. Sieltä voisi saada motivoituneempaa palvelua. Tarjousten pyytäminen on hyvä idea!

Tuosta laskutuspuolesta minulla ei ole tietoa.

Tiina Komi, tiina.komi()kolumbus.fi

Haluaisin rohkaista kirjoittamaan 13.3.2006

Monella tuntuu olevan korkea kynnys kirjoittaa tänne Vapaaseen sanaan. Haluaisin kuitenkin rohkaista kirjoittamaan; itse olen saanut ystävällisiä vastauksia, ja saanut myös ilon tutustua kahteen uuteen kollegaan tätä kautta.

Kun lukijoilta tulee palautetta harvakseen, on mukava yllätys saada viestiä tuntemattomalta kollegalta.

Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Sairauden ja työterveyden kulut 9.3.2006

Syksyllä online kertoi, että on tulossa lakimuutos, jonka perusteella myös yksinyrittäjä voi tehdä työterveyssopimuksen joko kaupungin tai yksityisen lääkäriaseman kanssa siten, että yritys maksaa terveyden ja sairauden hoidon.
Tuliko tämä muutos voimaan?
Jos tuli, miten menettelen käytännössä?
Ja olenko ylipäätää käsittänyt asian oikein?
Olen nyt pyytänyt ja saanut tarjouksen työterveydenhoidosta ja lääkäripalveluista sairastapauksissa. Jos teen sopimuksen, miten käytännössä kulut maksetaaan? Maksanko ensin itse, saan Kelan korvauksen ja pistän jäännöksen yritykseni piikkiin vai maksaako yritys laskun ja saa myös Kelan korvauksen?
Toivon, että freeyhdistys antaisi yksinkertaiset menettelytapaohjeet, joita humanistikin ymmärtää.
Anneli Kanto, kanto.kantokonätkolumbus.fi

kiitokset , kollegiaalista apua 7.3.2006

Kiitokset kollegoille, jotka jaoitte ajatuksianne ja kokemuksianne freetoimittajan työstä. Pidin eilen alustukseni kaikella kunnialla. Nuori kriittinen miestoimittajan alku löysi työstämme epäkohdan, jota en ole itse tähän mennessä havainnut: " Freetoimittaja ei pääse ylenemään." Voidaan tietenkin kysyä myös filosofisesti, mitä on yleneminen.

Sarjassamme kollegiaalista apua; tunteeko joku kiinankieltä osaavan ihmisen, jolla on kotisivun tekemisen alkeet hallussaan?

Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Tilitoimisto pk-seudulla haussa 3.3.2006

Hei,

osaako joku suositella pääkaupunkiseudulta tilitoimistoa, jolla on kokemusta luovien alojen asiakkaista? Toimin kirjoittavana toimittajana ja kaipaan osaavaa tilitoimistoa, josta saisi myös vinkkejä verotukseen ym. liittyen selkokielisesti. Olisin erittäin kiitollinen vinkeistänne!
Kati Soininen, kati.soininen @ helsinki. fi

Sairauspäivärahan perusteena oleva työtulo 20.2.2006

Kysyin Kelalta minkä vuoden työtulon mukaan sairauspäiväraha lasketaan.

Esimerkiksi minä olen maksanut jouston perusteella yrittäjäeläkevakuutusmaksuuni lisävakuutusmaksua viime vuonna. Onko siten jouston pohjana oleva työtulo se mistä päivärahani lasketaan, vai perustuuko sairauspäivärahani "normaaliin työtuloon" ?.

Vastaukseksi sain alla olevan:

Jos työkyvyttömyys (sairaus) alkaa vuonna 2006, niin sairausvakuutuslain mukaisen sairauspäivärahan perusteena käytetään verovuoden 2004 verotuksessa todettuja työtuloksi katsottavia tuloja. Jos työkyvyttömyys alkoi vuonna 2005, niin työtulona käytetään verovuoden 2003 verotuksessa todettuja työtuloksi katsottavia tuloja. Jos verotuksessa todettu työtulo on syytä tai toisesta vähäinen, niin hakija voi esittää hänen jatkuvat tulot välittömästi työkyvyttömyyden alkamista edeltävältä kuudelta kuukaudelta. YEL -vakuutetun henkilön 6 kk tulona käytetään ko. 6 kk aikana voimassa ollutta YEL -työtuloa. Jos näin laskettu työtulo on 20 % suurempi kuin verotuksessa todettu työtulo niin se voidaan ottaa päivärahan perusteeksi.

Työtuloksi katsotaan:

- työ - virkasuhteesta saadut palkkatulot (luotoisetuineen),

- omaatyötä tekevien (yrittäjät, ammatinharjoittajat ja muut ei työsuhteessa työtätekevät) työtuloksi katsotaan, jos heillä on yrittäjien eläkelain (YEL) mukainen vakuutus, YEL -työtulo

- jos omaatyötä tekevä henkilö ei ole velvollinen ottamaan YEL -vakutusta, niin tällöin työtuloksi katsotaan todellisen ansiotoiminnan ansiotulo

HUOM! Työtulosta tehdään tulonhankkimisvähennykset, esimerkiksi. asunnon ja työpaikan väliset matkakulut, ay- jäsenmaksut sekä muuta tulon hankkimisesta ja säilyttmisestä johtuvat kulut. YEL -työtulosta ei tehdä tulonahnkkimisvähenyksiä.

Lisätietoja saatte lähimmästä Kelan toimistosta.

Jukka Lilleberg
Kela, Terveys- ja toimeentuloturvaosasto
Marjut Reivilä, marjut.reivila@pp.inet.fi

Terveisiä ostaville toimittajille 9.2.2006

Minulla on tilaisuus kertoa asiakkaillemme toiveistamme ja tarpeistamme. Onko sinulla toiveita, joita haluat minun välittävän eteenpäin? (Siis meidän kaikkien nimissä tietenkin, en kerro nimiä eteenpäin.)

Mihin puutteisiin haluat parannusta? Mistä hyvästä ja toimivasta asiasta freen ja ostajan välillä jaat kiitosta? Otan ilolla vastaan vinkkejä ja neuvoja joko avoimesti tämän palstan kautta tai henkilökohtaisesti sähköpostiini.

Tiina Komi, tiina.komi( )kolumbus.fi

Muidenkin ajatuksia työstämme lukiolaisille 8.2.2006

Menen tyttäreni koululle kertomaan vapaan toimittajan työstä. " Et sitten sano, että olet minulle sukua, etkä muutenkaan häpäise minua", hän evästi minua. " Parasta pitää kunnon esitys, ja Roskaliikkeestä et ainakaan puhu."
Jotta kertoisin työstämme laajemmin, niin kysynpä teiltä muilta, mitä pidätte työmme parhaimpina, ja huonoimpina puolina?
Miksi suosittaisitte lukiolaisille freetoimittajan työtä? Tai olisitte suosittamatta? Millaisille ihmisille tämä työ sopii?
Tuula-Maria Ahonen, ta@welho.com

Ei perusteita laskutuslisään 31.1.2006

Eipä taida olla meidän alalla perusteita laskutuslisän perimiseen. Itselläni ei ole asiasta sen kummempaa tietoa, mutta luettuani viestisi laitoin Googleen hakusanaksi "laskutuslisä". Sieltä löytyi useampiakin hyviä artikkeleita, joissa selvitetään asiaa. Koska artikkelit ovat niin helposti etsittävissä, en tässä referoi niiden sisältöä.

Noora Melaanvuo

Laskutuslisä 30.1.2006

Kotiini vaihdettiin lukot. Kun taloyhtiö tiedotti asiasta, kysyttiin tarvetta muihin vipstaageleihin, jotka ovat lukkoliikkeen alaa.
Päätin hankkia ovisilmän. Sen hinnaksi ilmoitettiin 20 euroa.
Lukot vaihdettiin ja ovisilmä asennettiin.
Ja kohta myös laskutettiin. Laskutuslisä, josta ei etukäteen mainittu, oli 3,50 euroa. (Minulta ei kysytty, olisinko halunnut maksaa käteisellä.)
Kun tiedustelin taloyhtiömme, asuntomäärältään varsin suuren yhtiön, isännöitsijän kantaa laskutuslisään, vastaus oli, että laskutuslisä on normaali käytäntö ja että tämä summa oli varsin pieni. Kuulemma kuutta euroa laskutetaan ihan usein, koska laskuttamisesta koituu kuluja.
Miten on, onko teillä kollegoilla tapana kirjoittaa laskuun erillinen laskutuslisä?
Siitähän kilahtaisi kirstuun kiva summa vuodessa.
Terhi Friman
Terhi Friman, terhi.friman@pispala.net

Vuosikokous tulee, oletko valmis? 19.1.2006

Presidentinvaalien huumassa tuli mieleen, että näitä nettisivuja voitaisiin käyttää myös siihen, että keskustellaan osaston vuosikokousasioista.

Ehkä esimerkiksi hallituksen kokoonpanosta ei voida puhua, jos voimassa on sääntö, että yksittäisiä henkilöitä koskevia viestejä ei julkaista? (Muussa tapauksessa kehottaisin kiinnostuneita ilmoittautumaan.)

Mutta kai jotkin muutkin asiat voisivat mietityttää ensimmäiseen varsinaiseen vuosikokoukseensa valmistautuvan yhdistyksen jäseniä?
Ulla-Maija Vilmi, ulla-maija.vilmi()kolumbus.fi

Kirjanpitäjäsuosituksia toimittaja-kuvaajalle? 16.1.2006

Etsin hyvää kirjanpitäjää, jolle on tuttua alv-kuviot. Työskentelen toimittajana, kuvaajana ja ohjaajana, joten on hyvä jos kyseiselle kirjanpitäjälle tämä työmaa ei olisi ihan vieras.

Onko sinulla tietoa pätevästä kirjanpitäjästä? Lähetä vinkki!
Hannamari Rinne, hannamari.rinne@kolumbus.fi

	Kaikki uutiset
	Tapahtumakalenteri

	Katso tapahtumat »

	Kerro tapahtumasta »



	Ilmoitustaulu

	Lue ilmoitukset »

	Lisää oma ilmoitus »



	Vapaa sana

	2008 »

	2007 »

	2006 »

	2005 »

	2004 »

	Osallistu keskusteluun »

Suomen freelance-journalistit ry