Suomen freelance-journalistit ry

Koneen säätiön Jakautuuko Suomi? haastaa tutkijoita ja toimittajia lisäämään yhteiskunnan ymmärrystä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja eriarvoisuudesta. Säätiö haluaa nostaa yleiseen tietoisuuteen sen, että tutkivan journalismin ja yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kehitys tarjoaa uusia mahdollisuuksia myös eriarvoistumisen kohtaamiseen ja käsittelyyn.

Säätiö pyrkii tutkijoiden ja toimittajien yhteistyön avulla käynnistämään hankkeita, jotka sekä tekevät teemaan liittyvää tutkimusta että tuovat tutkimuksen tuloksia julkisuuteen. Sekä tutkimuksessa että tulosten julkistamisessa on suotavaa käyttää luovasti myös erilaisia taiteen muotoja, esimerkiksi yhteisötaidetta, teatteria tai elokuvaa. Hanke avaa yhteistyön mahdollisuuksia ja tarjoaa taloudellisia resursseja yhteistyön kehittämiseen.

Ennen rahoitushaun alkamista säätiö järjestää aihetta pohjustavan seminaarin 16.5. ja yhteistyöhankkeiden ideointiin tähtäävän työpaja- ja verkostoitumistilaisuuden 17.5.2014.

Ilmoittautuminen tilaisuuksiin alkaa huhtikuussa. Lisätietoja huhtikuun alussa Koneen Säätiön verkkosivuilla, uutiskirjeessä ja Facebook-sivulla.

http://www.koneensaatio.fi/fi/jakautuuko-suomi1

https://www.facebook.com/jakautuukosuomi