Hyvä tietää Etusivu Free-yhdistys Palkkiot ja sopimukset Hyvä tietää Free-luettelo Uutisarkisto Koulutus ja apurahat Nyt

Työmarkkinatutkimus 2009

Tutkimuksessa kysyttiin freelancereiden laskutuksesta ja ansioista vuonna 2008 sekä muista freetyöhön liittyvistä seikoista. Myös laman vaikutuksia selvitettiin.

Tutkimus kertoo freelancereiden ansioiden nousseen 6 % edellisestä tutkimuksesta kahden vuoden takaa. Freelancereiden keskimääräinen verotettava tulo oli viime vuonna 25 000 euroa.

Toimeksiantojen määrä on tänä keväänä vähentynyt lähes joka toisella freellä verrattuna vuotta aikaisempaan.

Tutkimukseen vastasi ennätysmäärä, 701 freetä sekä lehdistössä että radiossa ja tv:ssä. Kaikista vastaajista laskutustiedot antoi 551 ja ansiotiedot 427. utkimuksen teki TNS Gallup.

Tutustu työmarkkinatutkimuksen tuloksiin.

Arvonlisäverosta aloittelijalle
Arvonlisäverollisuus riippuu myytävästä tuotteesta
A-lehtien ja Sanoma WSOY:n avustajasopimuksien vahingonkorvausvastuulausekkeen tulkinta
Asiakaslehtien palkkiokysely
Journalistin ohjeet
Free-yhdistyksen jäsenyys ei välttämättä estä kassajäsenyyttä
Työsuhteesta yrittäjäksi, mitä tapahtuu työttömyysturvallesi?
Milloin saa myydä kilpailijalle?
Suomen Lääkäriliiton ja SJL:n tiedotussuositus
Matkakulut freen verotuksessa
Free-opas 2002 jatkuu...
Free-opas 2002
Free-opas 2002 jatkuu
Palkkiokysely 2006
Frilans arvode-enkät 2004
Freelancereiden oikeuksien peruskirja
Keikkatyöläisen sosiaaliturvaopas
Eläketurvakeskuksen YEL-opas
Tietoa yrityksen perustamisesta
Freen monet toimintamuodot
Työmarkkinatutkimus 2009