 |
Free-verokortti ei ole uhattuna
VEROHALLINTO
FREELANCER-VEROKORTIN PITÄÄ OLLA JATKOSSAKIN TOIMIVA VEROTUKSELLINEN VAIHTOEHTO TEHDÄ FREE-TYÖTÄ
Suomen Journalistiliitto ja Viestintätyönantajat, jotka edustavat graafisen alan toimituksellisen työn tekijöitä ja työnantajia, haluavat esittää yhteisen huolensa ns. freelancer-verokortin toimivuudesta jatkossakin käyttökelpoisena toimintamuotona mm. journalistisen alan freelancer-tehtävissä.
Freelancer-verokortti toimintamuotona
Freelancer-verokortti on ollut toimiva muoto järjestää verotus journalistisella alalla, jossa osa freelancer-töistä on ollut työsuhteisia ja osa toimeksiantoperusteisia. Freelancer-journalisteista noin puolet työskentelee freelancer-verokortilla.
Tulonsaajat, joilla oman ilmoituksensa mukaan on useita palkan- tai palkkionmaksajia samanaikaisesti, saavat verohallinnosta ns. freelancer-verokortin. Kerran vuodessa lähetettävällä freelancer-verokortilla pidätysprosentti on vähintään 15. Muutosverokortin voi kuitenkin saada tätä pienemmällä pidätysprosentilla osoittamalla verotoimistolle tulojen ja kulujen määrän.
Freelancer-verokortissa on yksi ainoa kaikkiin henkilön saamiin tuloihin sovellettava pidätysprosentti, mutta ei tulorajoja. Kortti on laskettu tulonsaajan ilmoittamien kokonaistulojen perusteella. Kokonaistulot näkyvät verokortin mukana lähetetyssä selvitysosassa. Tulonsaajan on itse seurattava tulorajaansa ja tarvittaessa pyydettävä uusi verokortti korotetulle tulolle. Verokorttia ei tarvitse antaa suorituksen maksajalle, vaan sen tai valokopion esittäminen riittää.
Tämä verotusmuoto on mahdollistanut samanaikaisen työskentelyn työsuhteisena journalistina (työsuhteen tunnusmerkkien täyttyessä) sähköisessä mediassa ja ei-työsuhteisena, toimeksiantosuhteessa lehdistössä.
Perusongelmana verovähennykset
Perinteisesti freelancer-verokortilla työskentelevä on joutunut yritysmuodossa toimivaan kollegaan nähden tarkempaan tarkasteluun verovähennysten kanssa. Osa vähennyksistä on voinut jäänyt saamatta, mikä toisella puolella on mennyt automaattisesti läpi. Näin on saattanut käydä siitä huolimatta, että verolakien mukaan tulonhankinnasta aiheutuvat kulut on oikeus vähentää verotuksessa saadusta tulosta.
Osasyynä tähän on mahdollisesti ollut freelancerin käsite. Freelancerit ovat edelleen usealle verovirkailijalle marginaalinen ja samalla tuntematon ryhmä.
Verottajan erilainen suhtautuminen työstä aiheutuvien kulujen vähentämiseen verotuksessa eri toimintamuodoissa on saattanut johtaa siirtymään freelancer-verokortista muihin toimintamuotoihin.
Matkakulujen kahtalainen verokohtelu
Vuoden 2001 alusta yrittäjät otettiin palkansaajien korkeampien matkakuluvähennysten piiriin. Tuolloin katsottiin yleisesti, ettei ole perusteita sille, että yrittäjä saisi maksaa itselleen pienempää päivärahaa kuin työntekijöilleen. Kuitenkin uudistuksen yhteydessä jätettiin kaksi ei-työsuhteista ryhmää vanhan ns. yrittäjän päivärahan piiriin - metsätalousyrittäjät ja freelancer-verokortilla työskentelevät.
Verohallinto on jälkikäteen perustellut jaottelua sillä, että kummankin mainitun ryhmän osalta kyse olisi asunnon ja työpaikan eikä varsinaisen ja tilapäisen työntekopaikan välisistä matkoista.
Esimerkiksi freelancer-verokortilla työtä tekevien journalistien kohdalla tällainen perustelu ontuu, sillä freelancer tekee tyypillisesti työtä omissa tiloissa (usein kotona) ja omilla laitteilla, ja juttukeikka on työmatka varsinaiselta työntekopaikalta tilapäiselle työntekopaikalle. Nämä matkat ovat työmatkoja eivätkä asunnon ja työpaikan välisiä matkoja.
Kahtalainen verokohtelu tarkoittaa käytännössä sitä, että kun palkansaaja tai yrittäjä lähtee päivän työmatkalle, hän saa verovapaata päivärahaa 30 euroa. Ja jos hän käyttää omaa autoa, saa hän lisäksi kilometrikorvausta 40 senttiä kilometriltä. Jos saman matkan tekee toimeksiantosuhteessa oleva freelancer-verokorttilainen, on verovapaa päiväraha 19,50 € ja kilometrikorvaus 0,21 c (v. 2004).
Verovapaat matkakustannukset ennakonpidätyksen piiriin?
Viimeksi verottaja on puuttunut mediataloissa laajalti noudatettuun käytäntöön maksaa matkakustannusten korvauksia verovapaasti freelancer-verokortilla toimeksiantosuhteessa työskenteleville. Myös alan liitot ovat ohjeistaneet tällaisen menettelyn puolesta.
Vuodenvaihteeseen asti yleinen käytäntö oli, että toimeksiantaja maksoi freelancerille kilometrikorvauksia ja päivärahoja verovapaiden enimmäismäärien mukaisina ilman ennakonpidätystä. Muusta palkkiosta suoritettiin ennakonpidätys.
Verohallinnon uuden linjauksen mukaan ei-työsuhteiselle ei kuitenkaan enää saisi maksaa mitään verovapaasti, vaan verovapaista matkakuluistakin pitäisi ensin pidättää verot.
Tämäkin linjamuutos koskee ainoastaan freelancer-verokortilla työskenteleviä.
VIESTINTÄTYÖNANTAJAT VTA SUOMEN JOURNALISTILIITTO
|
 |